Vanhainkoti

Vanhainkoti tai hoivakoti tai tehostetun palveluasumisen yksikkö on palvelulaitos, joka tarjoaa hoitopalveluita sellaisille vanhuksille, jotka eivät selviydy kotona tai palvelutalossa. Hoivakodin toiminta on laitoshoitoa, mutta toiminnan tavoitteena on luoda mahdollisimman kodinomaiset olosuhteet. Tehostetussa palveluasumisessa vanhuksen tukena ja apuna on kuitenkin hoitohenkilökuntaa ympäri vuorokauden.

Utajärven entinen kunnalliskoti ja vanhainkoti Roinila.

Yleistä

Suomessa hoivakotipalveluita tuotetaan sekä julkisesti että yksityisesti ostopalveluina. Koukkuniemen vanhainkoti Tampereella on esimerkki julkisesta suuresta hoivakotiyksiköstä. Koukkuniemen hoivakodissa on 23 osastoa, joilla asukkaat asuvat 1–2 hengen huoneissa.

Suurimmat alan yritykset

Kolme eniten hoivakotiyksikköjä Suomessa omistavaa yksityistä yritystä olivat vuonna 2019 Attendo, Esperi ja Mehiläinen. Kaikkien näiden kolmen yksityisen suurimman toimijan toiminnassa havaittiin muun muassa hoitajamitoituksen riittämättömyydestä johtuvia puutteita Ylen selvityksessä tammikuussa 2019. Ylen haastattelemien asiantuntijoiden mukaan julkisen puolen hoivakodeista tehdään selvästi vähemmän toiminnan ongelmiin liittyviä ilmoituksia.

Muissa pohjoismaissa vahvempi rahoitus

Muissa pohjoismaissa vanhusten palveluihin käytetään selvästi enemmän rahaa kuin Suomessa, ja Suomen vanhuspalveluissa on pitkään ollut liian vähän työntekijöitä. Jyväskylän yliopiston yhteiskuntapolitiikan professori Teppo Krögerin mukaan Suomen nostaminen muiden Pohjoismaiden keskitasolle vaatisi noin miljardin euron lisäpanostuksen.

Hoitajamäärä

Hoitajien määrän kirjaamisesta lakiin käytiin eduskuntavaalien 2019 alla laajaa poliittista keskustelua, ja kaikki oppositiopuolueet vaativat aluksi lakiin kirjattavaksi mitoitusta 0,7 hoitajaa asukasta kohti. Tähän asti käytössä oli ollut vain minimisuositus toimijoille, mutta ei velvoitetta. Melko pian myös hallituspuolueet siniset ja keskusta muuttivat aiempaa kielteistä linjaustaan ja ryhtyivät tukemaan kirjausta. Noin viikkoa muita puolueita myöhemmin kirjausta julkisuudessa vastustanut kolmas hallituspuolue kokoomus muutti kantaansa, jolloin kaikki eduskuntapuolueet olivat lopulta valmiita kirjaamaan sitovan hoitajamitoituksen lakiin. Tosin kokoomuksen kanta juuri 0,7-hoitajamitoitukseen tai ylipäätään sitovaan lukuun jäi vielä epäselväksi myöhempien ulostulojen valossa. Perhe- ja peruspalveluministeri Annika Saarikko (kesk) ilmoitti 5. helmikuuta 2019 laittavansa käyntiin lainvalmistelutyön muutoksesta, mutta arvioi, ettei eduskunta ehtisi päättää asiasta enää samalla vaalikaudella ennen huhtikuun eduskuntavaaleja.

Tuolloinen suositus, 0,5 hoitajaa vuorokauden aikana eri työvuorot yhteen laskien suhteessa hoidettaviin, toteutui 95 % hoivapaikoista alkuvuonna 2019. Keskimääräinen hoitajamitoitus oli julkisella puolella 0,66 ja yksityisellä 0,64. Eduskuntapuolueet ehdottivat hoitajamitoitukseksi 0,7:n minimiä, jonka kustannusvaikutukseksi Kuntaliitto arvioi 200–250 miljoonaa euroa.

Rinteen ja Marinin hallitukset nostivat hoitajamitoitusta vuodesta 2020 alkaen mutta lykkäsivät jatkuvasti tavoitettaan 0,70, koska hoitajapula oli liian paha.

Vuonna 2024 Orpon hallitus pudotti mitoituksen 0,65:stä 0,6:een osana miljardisäästöjä ja veronkorotuksia EU:n taloussääntöjen noudattamiseksi.

THL:n johtava tutkija Liina-Kaisa Tynkkynen totesi liian korkean hoitajamitoituksen toimineen tavoitettaan vastaan: sitä kierrettiin tai osastoja suljettiin, koska hoitajia ei ollut tarpeeksi. Siksi Tynkkynen odotti, että hallitus olisi keventänyt mitoitusta pienemmäksi kuin 0,6. Tynkkysen mukaan ei pitäisi miettiä hoitajamitoitusta vaan sitä, mitkä palvelut ja millainen hoiva kansalaisille luvataan.

Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen johtaja Sanna Svahnin mukaan hoitajamitoitus estää kehitystä. Palveluasumista pitäisi tehostaa hyödyntämällä teknologiaa, mutta hoitajamitoitus on estänyt kehittämisen. Svahn toteaa, että sääntelyä pitäisikin purkaa ja voida korvata hoitajia muilla ammattiryhmillä, koska muuten hoitajat eivät riitä. Eihän omaishoitajillakaan ole mitään koulutusta.

Hoitajamitoituksen laskeminen

Hoitajamitoitukseen lasketaan myös vapaalla olevat hoitajat. Esimerkiksi 0,5:n hoitajamitoituksella 15 hoitajaa huolehtii 30:sta hoidettavasta siten että hoitajia on aamuvuorossa 6, illassa 4 ja yöllä 1. Vapaalla on 4 hoitajaa.

Hoitomuodot

Vanhainkodit voivat järjestää lyhyt- tai pitkäaikaista hoitoa sekä esimerkiksi päiväkeskustoimintaa. Pitkäaikainen hoito tarkoittaa jatkuvaa asumista vanhainkodissa. Lyhytaikainen hoito on tarkoitettu esimerkiksi omaishoitajan loman ajaksi. Päiväkeskustoiminta on tarkoitettu kotonaan asuville vanhuksille.

Omistusmuodot ja maksullisuus

Vanhainkoti voi olla kaupungin, kunnan, säätiön tai yksityisen yrityksen omistuksessa. Yksityisiltä kaupungit ja kunnat ostavat vanhainkotipalveluita ostopalvelusopimuksilla.

Asukkaiden hoidon, ruuan, lääkkeet ja tilat kustantaa kunta. Pitkäaikaishoitopäätöksen saaneelta peritään hoitomaksua enintään 80 % hänen tuloistaan, mutta ei hoidon kustannuksia enempää. Puolisoiden yhteenlasketuista tuloista hoitomaksu on enintään 40 %. Lisäksi on säädetty asukkaan käteen jäävästä kuukausittaisesta vähimmäisrahasummasta.

Toiminnan ulkoistamisen syyt

Kunnat ovat usein ja kasvavissa määrin ulkoistaneet hoivakotipalveluja kilpailutuksen myötä yksityisille toimijoille.

Yksityisen merkittävänä kilpailuvalttina alalla toimivat huonommat työehdot, kuten yleinen matalampi hoitajille maksettava palkkataso sekä muun muassa siivouksen ja ruuanlaiton tehtävien sisällyttäminen hoitotehtävien yhteyteen.

Merkittävimpänä yksityisen hoivakodin kuluja alentavana tekijänä pidetään kuitenkin uusia, hyvin soveltuvia toimintakiinteistöjä, joihin yksityisen on julkista helpompi investoida. Julkisen sektorin isoja kertainvestointeja vältellään säästöpaineiden vuoksi.

Palvelujen laadun ongelmat

Geriatrian professori Jaakko Valvanne arvioi vuonna 2016, että asiakkaiden kaltoinkohtelu vanhainkodeissa on Suomessa melkein päivittäistä ja että lievä kaltoinkohtelu on osa hoitokulttuuria, vaikka vakavat ongelmat ovat harvinaisia.

Yleinen kaltoinkohtelun muoto on etenkin ihmisoikeuksiin kuuluvan liikkumisvapauden rajoittaminen yöllä tai jopa sen estäminen sitomalla asiakas sänkyyn. Toinen ongelma on työntekijöiden asiaton käytös, joka ilmenee esimerkiksi siten, ettei henkilöä avusteta vessaan, vaan käsketään ulostamaan tai virtsaamaan vaippoihin.

Valviran selvitys 2016

Valvira selvitti keväällä 2016 vanhusten kaltoinkohtelun eli hyvinvointia, terveyttä tai turvallisuutta vaarantavan toiminnan yleisyyttä sosiaalihuollon julkisissa ja yksityisissä ympärivuorokautisissa yksiköissä. 93 % kyselyyn vastanneesta 7 406:sta hoitajasta oli havainnut vanhusten kaltoinkohtelua.

• 51 % vastaajista havaitsi vähintään kerran kuussa asukkaiden ulkoilun laiminlyöntiä; heistä 18 % vähintään kerran viikossa.
• 33 % vastaajista havaitsi, että henkilökunnalla ei ollut aikaa kohdella asukkaita yksilöllisesti.
• 25 % oli havainnut vähintään kerran kuussa epäasiallista tai lapsenomaista kielenkäyttöä,
• 20 % määräilyä, rankaisemista tai moittimista,
• 20 % yksin jättämistä,
• 19 % asukkaan toiveiden ja tahdon huomioimattomuutta,
• 17 % liikkumisen estämistä,
• 11 % märissä vaipoissa kauan pitämistä,
• 9 % hoito-ohjeiden rikkomista,
• 8 % kovakouraisuutta,
• 8 % avun kieltämistä,
• 8 % yli- tai alilääkitsemistä,
• 6 % fyysistä väkivaltaa,
• 5 % aliravitsemusta tai nestehukkaa,
• 5 % henkistä väkivaltaa kuten väkivallalla uhkailua,
• 4 % hygienian kuten pesujen laiminlyöntiä,
• 3 % ruokailun, pukemisen tai muiden rutiinien laiminlyöntiä,
• 2,4 % seksuaalista häirintää,
• 1,2 % asukkaiden välistä seksuaalista kaltoinkohtelua,
• 0,7 % rahan tai tavaroiden varastamista,
• 0,4 % lääkkeiden varastamista ja
• 0,1 % eli 11 henkilöä seksuaalista hyväksikäyttöä.

73 % ilmoitti kaltoinkohtelijaksi toisen työntekijän ja 54 % jonkun asukkaista. Kaltoinkohtelua lisäsivät kiire ja henkilökunnan puute. 55 % uskoi tuntevansa alan eettiset ohjeet erittäin hyvin. 58 % ilmoitti, että yksikössä puututaan kaltoinkohtelutapauksiin aina. Puuttuminen oli todennäköisempää, jos tilanteiden varalle oli olemassa ohjeet. 56 % kuitenkin ilmoitti, ettei yksikössä ole ohjeistusta, tai ettei vastaaja ollut sellaisista tietoinen. 43 % vastaajista ei tiennyt tai osannut selittää, että työntekijöillä on ollut vuoden 2016 alkaen velvollisuus ilmoittaa toiminnasta vastaavalle henkilölle, jos he havaitsevat epäkohtia.

Sisustus

Asunnot ovat useimmiten^lähde? yhden tai kahden hengen huoneita tai huoneistoja, joiden lisäksi hoivakoteihin kuuluu yhteisiä tiloja, kuten ruokailu- ja oleskelutiloja ja joskus myös sauna. Hoivakodin asukkaat voivat hoivakodista riippuen tuoda asuntoihinsa kotoaan omia huonekalujansa ja muita henkilökohtaisia tavaroitaan.

Vanhusten hoidon historia

Kunnalliskodin varhaisin muoto oli vaivaistupa, jollaisen vuoden 1571 kirkkolaki määräsi seurakunnat rakentamaan vanhuksia, sairaita ja kerjuulla eläviä varten. Vaivaistupia ei silti vielä ollut kaikissa seurakunnissa vuoteen 1852 mennessä. Vuoden 1852 vaivaistenholhousjulistus oli Suomen ensimmäinen yhtenäinen sosiaalihuoltoa käsittelevä laki. Siinä näkyivät jo liberalismin aatteeseen liittyvät yksilön oikeudet. Yritettiin määritellä, mikä on yhteiskunnan velvollisuus huollettavia kohtaan. Näitä täsmennettiin vuoden 1879 asetuksella.

1800-luvun lopussa alettiin luoda Suomeen uudenaikaista köyhäin- ja vanhustenhoitoa. Sen uranuurtaja oli vaivaishoidon tarkastaja Gustaf Helsingius, joka sai lopetetuksi epäinhimilliset kylänkiertojärjestelmän ja eläkehoitojärjestelmän ja synnytettyä niiden tilalle kunnalliskodit. Ne olivat vanhainkotien edeltäjiä, joita nimitettiin 1920-luvulle asti virallisestikin vaivaistaloiksi. Kunnalliskoteihin sijoitettiin vanhusten lisäksi mielisairaat ja muuten pitkäaikaissairaat hoidokit sekä muut, jotka eivät syystä tai toisesta kyenneet itse huolehtimaan itsestään tai voineet turvautua lähiomaisiin.

Kunnalliskodeille tyypillisiä olivat suuret yhteishuoneet, joissa asui eri-ikäisiä ja fyysisesti ja psyykkisesti erikuntoisia hoidokkeja. Varsinkin maaseudulla kunnalliskodit olivat usein maatiloja, joiden töihin hoidokit ottivat palkatta osaa voimiensa mukaan ja korvasivat näin saamansa hoidon. 1920-luvulta lähtien velvoitettiin jokainen kunta rakentamaan kunnalliskoti tai liittymään osakkaaksi kahden tai useamman kunnan yhteiseen kunnalliskotiin. Tästä lähtien pyrittiin myös sijoittamaan mielisairaat erilleen muista hoidokeista sekä järjestämään kunnalliskoteihin erityiset sairasosastot.

Vanhat kunnalliskodit alkoivat hävitä 1950- ja 1960-luvuilla, jolloin alettiin pyrkiä eroon laitosmaisuudesta ja kiinnittää entistä enemmän huomiota vanhusten yksilöllisiin tarpeisiin sekä asuntojen viihtyisyyteen ja turvallisuuteen. Esimerkiksi Joensuun Vanhainkotiyhdistyksen Linnunlahden vanhainkodissa, jota pidettiin valmistuessaan vuonna 1967 Suomen nykyaikaisimpana, asukkailla oli omat huoneet ja ne sai sisustaa omilla huonekaluilla. Monet uudet vanhainkodit rakennettiin terveyskeskusten läheisyyteen tai yhteyteen. Joitakin vanhanaikaisia kunnalliskoteja, vaikkakin niitä kutsuttiin jo vanhainkodeiksi, oli silti käytössä vielä 1980-luvulla.

Katso myös

• Attendo: Suomen suurin yhtiö hoivakotimarkkinoilla kotien määrän suhteen (noin 250 hoivakotia 1/2019
• Esperi (noin 125 hoivakotia 1/2019)
• Mehiläinen (yritys) (noin 85 hoivakotia 1/2019)

Aiheesta muualla

• Koukkuniemen vanhainkoti - Tampereen kaupunki
• Laitoshuolto
• Vanhainkodit - Hämeenlinnan kaupunki (Arkistoitu – Internet Archive)
• Paasivaara, Leena 2002. Tavoitteet ja tosiasiallinen toiminta: Suomalaisen vanhusten hoitotyön muotoutuminen monitasotarkastelussa 1930-luvulta 2000-luvulle. Väitöskirja, Hoitotieteen ja terveyshallinnon laitos, Oulun yliopisto
• Vanhustenhuollon skandaali alkoi jo vuosikymmeniä sitten, sanoo professori Marja Vaarama – Kokeneen asiantuntijan mukaan tutkijoita on painostettu ja heidän neuvonsa sivuutettu HS.fi 3.2.2019 (tilaajille)