Smolenskin taistelu

Smolenskin taistelu oli toisessa maailmansodassa operaatio Barbarossan Saksan voittama ensimmäinen itärintaman suurtaistelu, joka käytiin Smolenskin kaupungin lähistöllä 10. heinäkuuta – 10. syyskuuta 1941 noin 400 kilometriä Moskovasta länteen. Taistelun päättyessä Saksan joukot olivat 18 päivässä edenneet noin 500 kilometriä Neuvostoliittoon. Taistelussa Neuvostoliiton 16., 19., ja 20. armeija saarrettiin ja ne tuhottiin, vaikka merkittävä osa 19. ja 20. armeijoista onnistui pakenemaan motista. Saavutetusta voitosta huolimatta miestappiot ja kalustonmenetykset kuluttivat saksalaisten voimia ja lisäksi kahden kuukauden viivytys mahdollisti puna-armeijan uudelleen ryhmittymisen ja siten kyvyn torjua saksalaisten hyökkäyksen Moskovan taistelussa.

Smolenskin taistelu
Osa toisen maailmansodan itärintamaa
Itärintama Smolenskin taistelun aikana
Päivämäärä: 10. heinäkuuta – 10. syyskuuta 1941 Paikka: Smolenskin ympäristö, Neuvostoliitto Lopputulos: Saksan voitto
Osapuolet
Saksa	Neuvostoliitto
Komentajat
Fedor von Bock Heinz Guderian Hermann Hoth	Semjon Timošenko Fjodor Kuznetsov Andrei Jerjomenko
Vahvuudet
430 000 sotilasta 1 000 panssarivaunua	581 600 sotilasta
Tappiot
100–200 panssarivaunua	300 000 vangittua 1 348–3 000 panssarivaunua

Taustaa

Operaatio Barbarossan alkaessa Saksa ja sen liittolaiset ylittivät 22. kesäkuuta 1941 Neuvostoliiton rajan. Hyökkäys eteni nopeasti yhtenäisen johdon puutteen vaivaamien ja hyökkäyksen yllättämien puna-armeijan joukkojen kykenemättä tehokkaaseen vastarintaan. Kolmessa viikossa Saksan keskustan armeijaryhmä saavutti Dneprin aloittaen suunnittelun hyökkäyksen jatkamiseksi. Saksan 2. panssariryhmän piti ylittää joki, minkä jälkeen sen tuli eristää Smolensk etelästä. Saksan 3. panssariryhmän tuli saartaa kaupunki pohjoisesta.

Puna-armeija ryhmittyi uudelleen keskittääkseen puolustustaan. Uusi puolustuslinja luotiin Smolenskin ympäristöön ja alueen komentajaksi määrättiin marsalkka Semjon Timošenko. Joukoiksi alueelle siirrettiin reservistä viisi armeijaa, joiden tehtävänä oli aloittaa vastahyökkäys saksalaisten etenemisen pysäyttämiseksi. Saksalaisilla ei ollut tietoa uusista joukoista ennen hyökkäyksen aloittamista.

Dnepr ja Väinäjokia pitkin oli rakennettu Stalin-linja ja sitä puolustivat Lännen rintaman 13. armeija sekä Stavkan alaiset 20., 21. ja 22. armeijat. Lisäksi Vitebskissä oli perusteilla 19. armeija ja 16. armeija oli saapumassa Smolenskiin.

Vastahyökkäys 6.–9. heinäkuuta

Stavka oli antanut direktiivin, jonka mukaan lännen rintaman tuli pysäyttää Saksan 2. ja 3. panssariryhmän eteneminen ja luoda pitävä puolustuslinja Väinäjoki ja Dnepr linjalle. Vahvennusten saavuttua tulisi aloittaa vastahyökkäykset Lepeliin, Barysauhun ja Babruiskiin. Timošenko määräsi saamansa Stavkan ohjeen mukaisesti 4. heinäkuuta kello 23.15 Pavel Kurotškinin 20. armeijan ja Vinogradovin VII ja Aleksejenkon V mekanisoidun armeijakunnan valmistautumaan vastahyökkäykseen Sjannoon ja Lepeliin sekä Kreizerin 1. motorisoidun divisioonan olemaan pitkin Oršan ja Barysaun välistä tietä tehtävän toisen hyökkäyksen kärkenä, minkä tehtävänä oli vallata Berezinan ylimenopaikat Barysaun alueella Väinäjoki-Senno-Orša-linjalla. Joukkojen tuli sen jälkeen edetä Dneprin rantaa ja estää saksalaisten eteneminen pohjoiseen ja itään.

6. heinäkuuta annettujen ilmoitusten mukaan mekanisoiduissa armeijakunnissa oli yhteensä 1 545 panssarivaunua, mutta pääosa kalustosta oli vanhempia BT, T-26 ja T-37/38 -vaunuja ja V armeijakunnalla oli ainoastaan seitsemän KV-1 ja kymmenen T-34 ja VII armeijakunnalla 34 KV-1 ja 29 T-34 vaunua.

Mekanisoidut armeijakunnat aloittivat hyökkäyksensä 6. heinäkuuta kello 10.00 edeten ensimmäisen vuorokauden aikana 48–58 kilometriä ja saapuen Sennoon pohjoisesta ja etelästä. Myöhemmin päivällä Vinogradovin VII armeijakunnan kaksi panssaridivisioonaa kohtasivat Sennon pohjoispuolella puolustukseen ryhmittyneen Hans von Funckin komentaman Saksan 7. panssaridivisioonan. Seuranneissa kaksi päiväisessä taistelussa Vinogradov sai surmansa. Aleksejevin V armeijakunnan kaksi panssaridivisioonaa saapuivat Sennoon puolilta päivin kohdaten Karl von Weberin komentaman Saksan 17. panssaridivisioonan Sennon eteläpuolella ja Walther Nehringin komentaman Saksan 18. panssaridivisioonan. Kaksi päiväisessä taistelussa, johon liittyi myös Saksan 12. panssaridivisioona, mekanisoitu armeijakunta saarrettiin ja tuhottiin.

Yhteensä armeijakunnat menettivät 832 panssarivaunua ja runsaasti henkilöstöä loppujen vetäytyessä epäjärjestyksessä itään Dneprin taakse. Oršan alueella joukot ryhmitettiin puolustuksen jalkaväkijoukkona. Taistelussa vangittiin Josif Stalinin poika 14. panssaridivisioonan 14. haupitsirykmentin patterinpäällikkö Jakov Džugašvili.

Taistelu

Hyökkäys kartalla

Keskustan armeijaryhmä aloitti hyökkäyksensä 10. heinäkuuta Heinz Guderianin 2. panssariryhmän ylittäessä Dneprin. Saksalaiset läpäisivät Neuvostoliiton 13. armeijan ryhmityksen ja 13. heinäkuuta Guderianin joukot olivat Mogilevissa, jonne jäi saarroksiin runsaasti puna-armeijan joukkoja. Kärjessä hyökännyt Saksan 29. motorisoitu jalkaväkidivisioona oli vain 18 kilometrin päässä Smolenskista. 3. panssariryhmän 20. panssaridivisioona oli muodostanut sillanpään Väinäjoen itäpuolelle, mistä se uhkasi Vitebskiä. Panssariryhmien edetessä kohti itää uhkasi Neuvostoliiton 16., 19. ja 20. armeijoita saarrostus Smolenskissa. Neuvostojoukot tekivät uhan poistamiseksi 11. heinäkuuta vastahyökkäyksiä 19. ja 20. armeija Vitebskiin ja 21. ja 3. armeijat hyökkäsivät 2. panssariryhmän eteläiseen sivustaan lähellä Babruiskia.

Saman aikaisesti joukkojen siirron estämiseksi puna-armeija hyökkäsi myös Saksan pohjoisen ja etelän armeijaryhmien alueilla. Hyökkäykset oli suunniteltu jo ennen sotaa osana yleistä puolustussuunnitelmaa. Vastahyökkäysten merkitys saksalaisjoukkojen etenemiselle oli vain vähäinen.

Hothin 3. panssariryhmä eteni pohjoiseen kääntyen myöhemmin itään rinnan Guderianin joukkojen kanssa vallaten Polotskin ja Vitebskin. Saksan 7. ja 20. panssaridivisioona saavuttivat Jartsevon 15. heinäkuuta Smolenskin itäpuolella. Saman aikaisesti Guderianin 17. panssaridivisioonan tukema 29. motorisoitu divisioona murtautui Smolenskiin vallaten pääosan kaupungista lukuun ottamatta lähiöitä, jotka vaativat viikon kestäneet kiivaat talosta taloon käydyt taistelut Lukinin 16. armeijan pyrkiessä samalla valtaamaan kaupungin takaisin. Guderian oletti, että hyökkäystä jatkettaisiin viipymättä kohti Moskovaa, joten hän lähetti 10. panssaridivisioonan luomaan Jelnjan itäpuolelle sillanpään Desnan taakse. Sillanpään varmistukseksi lähetettiin myös 20. panssaridivisioona. Saksalaisten luoman sillanpään tuhoamisesta tuli myöhemmin Neuvostoliiton Jelnjan offensiivin tavoite ja siten eräs ensimmäisistä puna-armeijan voitoista itärintamalla.

Smolenskin taisteluiden tavoite oli asetettu Dnepristä 50 kilometrin päähän ja siten selkeänä tavoitteena oli Smolenskin alueen siivoaminen. 14. heinäkuuta annettu Johtajan direktiivi No 33 siirsi tavoitteen pois Moskovasta Kiovan valtaamiseen, jolloin von Bock kävi kärsimättömäksi ja hän vaati Guderiania etenemään kohti pohjoista ja yhdistämään voimansa Hothin joukkojen kanssa. Yhdistettyään voimansa joukot voisivat tuhota viimeiset Smolenskin vastarintapesäkkeet.

Saksalaisia joukkoja Mogilevin lähistöllä Dnieperillä

Pohjoisessa 3. panssariryhmä eteni hyvin hitaasti soisen maaston ja sateiden vuoksi. Lisäksi puna-armeijan joukot taistelivat epätoivoisesti pyrkiessään välttymään saarrostukselta. Panssariryhmien väli oli 18. heinäkuuta ainoastaan 16 kilometriä, mutta Timoshenko asetti vasta alueelle saapuneen Konstantin Rokossovskin pitämään käytävää auki. Hän pysäytti 7. panssaridivisioonan etenemisen ja siten kykeni hetkeksi vakiinnuttamaan rintaman. Avoin käytävä mahdollisti puna-armeijan joukkojen vetäytymisen motista ja samalla piti käytävää avoinna. Neuvostoliitto siirsi alueelle uusia joukkoja kuten 29., 30. 28. ja 24. armeijan, jotka aloittivat 21. heinäkuuta vastahyökkäyksen.

Hyökkäys uhkasi laajalla alueella olleita Saksan panssarijoukkoja, mutta hyökkääjien heikko yhteistoiminta ja huolto mahdollistivat hyökkäysten torjunnan ja samalla jatkaa käytävän sulkemisyrityksiä. Vastahyökkäykset loppuivat 30. heinäkuuta, jolloin viimeinen niistä saatiin torjuttua.

Saksalaisjoukot saivat 27. heinäkuuta suljettua käytävän ja Smolensk oli kokonaan saarrettu. Saartorenkaaseen jäivät 16., 19. ja 20. armeija. Kuitenkin paria päivää myöhemmin suuri joukko puna-armeijan sotilaita pääsi murtautumaan ulos saartorenkaasta 20. armeijan komentajan johdolla, kun saman aikaisesti tehtiin ulkoapäin vastahyökkäys saartorenkaan murtamiseksi. Lopulta noin 300 000 miestä joutui sotavankeuteen motin lauettua.

Seuraukset

Taistelu oli merkittävä tappio puna-armeijalle ja ensimmäinen, jossa puna-armeija pyrki aselajien väliseen yhteistoimintaan vastahyökkäysten toteutuksessa. Kiivas vastarinta osoitti myös, ettei sota ollut loppumassa ja eteneminen kohti Moskovaa ei olisi helppoa.

Lähteet

• Glantz, David: Barbarossa Derailed - The Battle for Smolensk 10 July-10 September 1941 Volume 1. Solikull, West Midlands: Helion & Company, 2012. ISBN 978-1-906033-72-9 (englanniksi)
• Glantz, David: Barbarossa Derailed - The Battle for Smolensk 10 July-10 September 1941 Volume 2. Solikull, West Midlands: Helion & Company, 2012. ISBN 978-1-906033-90-3 (englanniksi)