Savilahden kivisakasti
Savilahden kivisakasti on Mikkelin Maunukselassa keskellä Porrassalmenkatua sijaitseva vanhan Savilahden pitäjän kirkkorakennuksen kivinen sakastiosa, joka säilyi kirkon tuhoutuessa. Alkuperäisestä rakennuksesta on säilynyt seinät, joiden jatkeena aikoinaan oli hirsiset päätykolmiot ja laakea puukatto.
| Savilahden kivisakasti | |
|---|---|
 |
|
| Sijainti | Maunuksela, Mikkeli |
| Koordinaatit | |
| Rakentamisvuosi | noin 1520–1560 |
| Materiaali | harmaakivi |
 |
|
Kivisakastia on pidetty Savon vanhimpana rakennuksena. Rakennusajankohtaa ei ole kuitenkaan pystytty varmistamaan. Nykyään se on tunnetuimpia Mikkelin kaupunkiin liitettäviä symboleja. Nykyisen ulkoasunsa sakasti sai 1800- ja 1900-lukujen vaihteen korjauksissa.
Kaupunginvaltuusto myönsi vuonna 1930 museoyhdistykselle varoja kivisakastin muodostamiseksi kirkollisaiheiseksi museoksi. Museo avattiin seuraavana vuonna. Siellä on esillä kirkollisia museoesineitä Mikkelistä ja Mikkelin ympäristöstä. Kivisakasti kuuluu Mikkelin kaupungin ylläpitämään Suur-Savon museoon.
Historiaa
muokkaaSamalla paikalla Savilahden pohjukkaan laskevan virran länsirannalla, jossa keskiajalta peräisin oleva kivisakasti vieläkin on, on ollut Savilahden katolisen pitäjän vanhin tunnettu kirkko.
Kivisakasti pystytettiin vanhan puukirkon viereen luultavasti 1500-luvun ensi puoliskolla, todennäköisimmin vuosivälillä 1520–1560. Se oli tarkoitettu ensi askeleeksi kivikirkon rakentamiseen. Suunnitelma raukesi kruunun takavarikoitua seurakunnalta siihen tarkoitetut varat. Uusi puukirkko rakennettiin 1664, joskin sen puumateriaali on kaadettu Leniuksen tilan kirkkotallin puulustotutkimusten mukaan talvella 1661–1662. 1700-luvun alkupuolella kirkko oli jo pahasti rappeutunut, ja se alkoi käydä ahtaaksi seurakunnalle. Tästä syystä rakennettiin vuosina 1753–1754 seurakunnalle uusi kirkko nykyisen Kirkkopuiston koilliskulmaan. Kirkko paloi 1806 salaman sytytettyä sen.[1]
Kylmilleen jätettyä vanhaa kirkkoa käytettiin tämän jälkeen enää säätyläisten hautapaikkana. Kivisakastissa lepää kaikkiaan 22 vainajaa. Vuonna 1769 pitäjänkokouksessa tehtiin päätös kirkon purkamisesta. Asia kuitenkin raukesi, kunnes vuonna 1776 kirkko päätettiin myydä huutokaupalla. Kirkon puisen osan lunastaja käytti hirret läheisen rusthollin ulkorakennuksien pystyttämiseen.
Myös itse kivisakasti olisi myyty ja purettu jo 1700-luvulla, mutta ostajia ei löytynyt, ja se jäi paikalleen rappeutumaan. Uudelleen kivisakasti aiottiin hävittää 1850-luvulla, mutta siitä luovuttiin ja huonokuntoinen sakasti päätettiin korjata, ja 1853 sille tehtiinkin korjauksia. Perusteellisiin korjauksiin ryhdyttiin 1800- ja 1900-lukujen vaihteessa. Tällöin kivisakasti sai nykyisen ulkoasunsa: korkean paanukaton, kattoratsastajan ja koristeelliset tiilipäädyt.[1] Suunnitelmat laati arkkitehti Magnus Schjerfbeck. Sakariston liittävät muihin keskiajan kivisakaristoihin pohjoisseinän sakramenttikomero ja itäseinän ikkuna[1].
Pappila on vuodelta 1440 säilyneen tiedon mukaan sijainnut aikaisemmin kirkon pohjoispuolella, mutta siirretty myöhemmin kirkon eteläpuoliselle saarelle.
Kirkon kellot ovat olleet telineessä varsinaisen kirkon länsipuolella sijaitsevalla Kellokalliolla.
Katso myös
muokkaaLähteet
muokkaa- Hiekkanen, Markus: Suomen keskiajan kivikirkot. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2007. ISBN 978-951-746-861-9
- Savon historia, I osa, 2. p., Pirkko-Liisa Lehtosalo-Hilander, Kauko Pirinen, Kustannuskiila Oy, Kuopio, 1988
Viitteet
muokkaaAiheesta muualla
muokkaa
- Suur-Savon museo - Kivisakastin alkuperästä (Arkistoitu – Internet Archive)
- Suur-Savon museo - Kivisakasti
- Vanhan sakastin salaisuus, Seura, 16.02.1938, nro 7, s. 15, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot