[go: up one dir, main page]
Wikipedia

Paleoeskimot

nykyisten eskimoiden edeltäjät

Paleoeskimot (paleo-eskimot) olivat nykyisten neo-eskimoiden edeltäjiä. Paleoeskimot hankkivat elatuksensa yleensä sekä maa- että meripyynnillä. He elivät melko pieninä kivikautisina metsästäjä-kalastajaryhminä eri puolilla Arktista. Paleoeskimot olivat niitä, jotka ensimmäisinä käyttivät jousta ja nuolta Amerikassa. Paleoeskimoiden perinne syntyi Beringian tienoilla Itä-Siperian ja Alaskan seuduilla noin 2500–2000 eaa.[1][2][3] Pian sen jälkeen paleoeskimot levittäytyivät Pohjois-Kanadaan, Arktisille saarille ja Grönlantiin. Näille alueille syntyi monia paleoeskimoiden kulttuureja, jotka poikkesivat jonkin verran toisistaan. Yhteistä niille oli melko pienet kiviset työkalut, joiden joukossa oli muun muassa luisiin keihään kärkiin kiinnitettäviä mikroteriä.

Paleoeskimot eivät olleet sopeutuneet niin hyvin arktisiin oloihin kuin "nykyiset" neoeskimot. Vielä noin 800 eaa. alkanut Dorsetin kulttuuri[4] oli paleoeskimoiden luoma.

Thulen kulttuurin neoeskimot valtasivat paleoeskimoiden alueen noin 1000–1500 jaa.[5]

Paleoeskimot

muokkaa
 
Paleoeskimoiden luomat varhaiset Independence I ja II-kulttuurit. Samoihin aikoihin Grönlannissa oli Saqqaqin kulttuuri.

Paleoeskimot olivat tutkijoiden mukaan nykyisten syntyneiden eskimoiden edeltäjiä. Paleoeskimoiden alkukoti on Aasiassa. Pohjois-Siperiassa, Alaskassa ja Kanadassa oli liikkunut jo pitkään metsästäjiä, mutta nämä olivat lähinnä paleosiperialaisia, intiaaneja ja na-dene-kansoja. Ehkä paleoeskimoiden edeltäjiä asui noin 3000 eaa. Amurjoenkin varrella[6], ja myöhäisin paleoeskimoiden edeltäjäkulttuuri oli luultavasti Itä-Siperiassa.

Noin 2500 eaa. syntyi Alaskan-Beringian seuduille paleoeskimoiden luoma arktinen pientyökaluperinne,[7] johon liittyi mikroteriä eli mikroliitteja. Tämä varhaiseskimoiden perinne saattoi tuoda jousen ja nuolen Arktikseen. Sen ihmiset hankkivat elatuksensa lähinnä pienriistan kuten karibun metsästyksellä, kalastaen ja linnustaen. Kulttuuriin liittyivät harppuunat, veitset, kalakeihäät ja nuolenkärjet. Meripyynti ei ollut tärkeä ravinnon hankinnan kannalta[8].

Paleoeskimoiden tekniikka oli myöhempiin kulttuureihin nähden alkeellista. Paleoeskimot levittäytyivät Beringista eli läntisimmillään Siperian koilliskärjestä ja Wrangelinsaareista Pohjois-Grönlannin Pearynmaalle asti.[9]

Vuosisatojen kuluessa paleoeskimot omaksuivat liuskekiviset ja luiset työkalut keramiikan, paremmat harppuunat ja valaanrasvalamput. Monet uudet keksinnöt olivat vähän aikaa käytössä, unohdettiin muutamaksi vuosisadaksi ja tulivat taas käyttöön. Luureet, aurinkolasit ja jääkengät olivat myöhempiä paleoeskimoiden sopeutumia kylmään ilmastoon.[8] Paleoeskimoiden kulttuureista on jäänyt kivikasojen ympäröimiä majanpohjia, ja erilaisia kivisiä, luisia ja puisia esineitä.

Paleoeskimoiden perinteet olivat kaikki pyyntikulttuureja. Meri- ja maapyynnin merkitys vaihteli kulttuurista toiseen riippuen saatavissa olevasta riistaeläimistöstä ja tekniikasta. Tyypillisesti maalla pyydettiin karibun ja napajäniksen tyyppisiä maanisäkkäitä sekä linnustettiin, ja rannikolla kalastettiin sekä harppunoitiin ja keihästettiin merinisäkkäitä. Ihmiset asuivat yleensä erilaisissa teltoissa, mutta joskus majat saattoivat olla puoliksi maahan kaivettuja. Tyypillinen talvileiri oli pitkä nahkamaja, jossa eri perheet asuivat vieri vieressä. Talvileirissä saattoi asua kymmeniä, jopa satoja ihmisiä. Kesäleirit olivat pieniä yhden-muutaman perheen pienten nahkamajojen leirejä[6][10][8]

Alaskan varhaista paleoeskimoiden kulttuuria sanotaan Denbighin kulttuuriksi, ja siihen liittyi muun muassa kaksipuolisesti iskettyjä, pitkiä. Taitavasti tehtyjä kiviteriä[2]. Paleoeskimoiden kulttuuri levittäytyi Alaskasta itään Arktisille saarille, Kanadan pohjoisrannikolle Nunavukiin, Nunavikiin ja Labradoriin sekä lopulta Grönlantiin asti. Tämä saattoi liittyä ilmaston lämpiämiseen. Maantieteellisesti paleoeskimoiden kulttuuri oli lähinnä rannikoilla metsänrajan pohjoispuolisella tundralla. Paleoeskimoiden arktista kulttuuripiiriä luonnehti kaksi eritystä hyljelajia ja belugavalas sekä jääkarhu maalla. Toisaalta kulttuuri ei pärjännyt niillä alueilla, jossa meri oli jäässä vuoden ympäri[1]. Paleoeskimoiden kulttuuri jakautui levittäytyessään useaan osaan. Näitä olivat Pohjois-Kanadan Esi-Dorsetin kulttuuri, Pohjois-Grönlannin Independence I ja Etelä-Grönlannin Sarqaqin kulttuuri.

Koillis-Kanadan ja Pohjois-Grönlannin ensiksi asuttanut paleoeskimoiden joukko kuului Independence I-kulttuuriin[11] 2400 eaa. – noin 1000 eaa. pohjautui pääosin sisämaametsästykseen, ei meripyyntiin. Independence I:tä seurasi myös paleoeskimoiden Independence II noin Independence II noin 1000 -1 eaa. Kulttuuri muuttui ehkä ilmaston muutoksen aiheuttamien riistamuutosten tai vieraiden vaikutteiden takia.

Myös Etelä-Grönlantiin nousi paleoeskimoiden perinteeseen pohjautuva[12] Saqqaqin tai Sarqaqin kulttuuri 2500–800 eaa. Se erosi pohjoisesta kulttuurista huomattavasti käyttäen muun muassa liuskekivilamppuja.

Kanadan pohjoisosien Esi-Dorset-perinne 2500–500 eaa. kehittyi noin 800 eaa. tienoilla Dorsetin kulttuuriksi, "dorsetilaisiksi". Dorsetin kulttuuri sopeutui paremmin arktikseen, muun muassa meripyynnin merkitys kasvoi ajan mukana, mutta kulttuuri "unohti" jousen, nuolen ja poran. Ennen Dorsetia oli myös Newfoundlandin ja Labradorin Groswater, joka lienee levittäytyneen alueella aiemmin vallinneen intiaanien luoman Maritime Archaic kulttuurin alueelle. Pohjois-Alaskan rannikolle nousi Denbighin kulttuurin jälkeen monenlaisia kulttuureja, muun muassa ennen ajanlaskun alkua Nortonin ja Ipiutakin kulttuurit. Vaikutteita näihin tuli Aasiasta ja muualta Amerikasta.

Pohjois-Alaskan rannikon Birnirkiä pidetään varhaisena esieskimoiden Thulen kulttuurin löytöpaikkana.[2] Tällöin Thulen kulttuuri kehittyi luultavasti Pohjois-Alaskan rannikolla, kun saariston valaanpyyntikulttuuri ja Pohjois-Alaskan rannikon kulttuuri sulautuivat toisiinsa. "Thulelaisiin" liittyivät muun muassa kapearakoiset aurinkolasit ja he olivat monin tavoin "dorsetilaisia" teknisesti etevämpiä. Niinpä Thulen kulttuuri levisi 1000 jaa. alkaen nopeasti itään Kanadan pohjoisosiin ja Grönlantiin asti syrjäyttäen Dorsetin kulttuurin. Thulen kulttuuri toi mukanaan omat geenistönsä Grönlantiin[13].

DNA-löytöjä

muokkaa

Beringia-alkuperään viittaa geenistön jakautuminen, Itä-Siperian D2b-geeniä ei esiinny paleoeskimoilla[13].

Grönlannista tehdyn 3 400–5 400 vuotta vanhan DNA-löydön mukaan paleoeskimoilla oli geeneissään yhteisiä piirteitä Siperian rannikon ja Aleuttien alkuperäisheimojen kanssa. Kyse on äitilinjan mitokondrion DNA:n markkerista D2a1, joka puuttuu intiaaneilta, mutta jota muistuttavaa D2a1a esiintyy Tsuktsien niemimaan kärjessä muun muassa Sireniki Yuitissa ja Chaplin Yuitissa[13] ja Aleuteilla[14][15].

Lämmin ilmasto saattoi luoda edellytykset eskimoja huonommin arktisiin oloihin sopeutuneiden paleoeskimoiden levittäytymiseen. Maapallolla oli lämpökausi noin 4 500–3 600 vuotta sitten, ja esim Hudsoninsalmi jäätön [16]. Myös noin 3 000–1 500 vuotta sitten oli nykyistä lämpimämpää.

Lähteet

muokkaa
  • Coe, Michael & Snow, Dean & Benson, Elizabeth: Atlas of ancient America. New York: Facts on File, 1986. ISBN 978-0-81601199-5
  • Lainema, Matti & Nurminen, Juha & Delgado, James P.: Ultima Thule : pohjoiset löytöretket. Helsinki: John Nurmisen säätiö, WSOY, 2001. ISBN 951-0-23925-9
  • Maxwell, Moreau & Burenhult, Göran (päättoimittaja): ”Arktiksen asuttajat”, Ihmisen suku : 1, Ensimmäiset ihmiset, s. 220–. Porvoo: WSOY, 1993. ISBN 951-0-18779-8
  • Wyse, Elizabeth: Past worlds : the Times Atlas of archaeology, s. 272–273. London: Times Books, 1988. ISBN 0723003068

Viitteet

muokkaa
  1. ↑ a b Coe, Michael et al., 1986, s. 33.
  2. ↑ a b c Maxwell, Moreau, Arktiksen asuttajat, s. 220–227.
  3. ↑ Pastore, Ralph T.: Palaeo-Eskimo Peoples Newfoundland and Labrador Heritage. lokakuu 2016. Arkistoitu 11.7.2021. Viitattu 26.10.2019. (englanniksi)
  4. ↑ Maxwell, Moreau, Arktiksen asuttajat, s. 222
  5. ↑ Discovering Archaeology – Arctic Chronology Avataq Cultural Institute. Viitattu 26.10.2019. (englanniksi)
  6. ↑ a b Otavan suuri ensyklopedia, Artikkeli Eskimot.lähde tarkemmin?
  7. ↑ Lainema, Matti & Nurminen, Juha, et al., s. 38.
  8. ↑ a b c Wyse, Elizabeth, 1988, s. 272–273.
  9. ↑ Lainema, Matti & Nurminen, Juha, et al., s. 39.
  10. ↑ Spectrum, Eskimot.lähde tarkemmin?
  11. ↑ Independence I SILA – The Greenland Research Centre at the National Museum of Denmark (Nationalmuseets Center for Grønlandsforskning). Arkistoitu 16.7.2011. Viitattu 26.10.2019. (englanniksi)
  12. ↑ Saqqaq culture chronology SILA – The Greenland Research Centre at the National Museum of Denmark (Nationalmuseets Center for Grønlandsforskning). Arkistoitu 16.7.2011. Viitattu 26.10.2019. (englanniksi)
  13. ↑ a b c Kamrani, Kambiz: 4,000-year-old frozen hair mtDNA sequenced from a Greenlandic Saqqaq settlement Anthropology.net ~ Beyond bones & stones. 31.5.2008. Arkistoitu 26.10.2019. Viitattu 26.10.2019. (englanniksi)
  14. ↑ Grönlannin nykyiset eskimot ovat tuoreita tulokkaita Yle Tiedeuutiset. 1.6.2008. Arkistoitu 3.6.2008. Viitattu 26.10.2019.
  15. ↑ Gilbert, M. Thomas P. & Kivisild, Toomas & Grønnow, Bjarne & Andersen, Pernille K. & Metspalu, Ene & Reidla, Maere: Paleo-Eskimo mtDNA Genome Reveals Matrilineal Discontinuity in Greenland. Science, 27.6.2008, 320. vsk, nro 5884, s. 1787–1789. doi:10.1126/science.1159750 Artikkelin verkkoversio. Viitattu 26.10.2019. (englanniksi)
  16. ↑ Maxwell, Moreau, Arktiksen asuttajat, s. 217.
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Paleoeskimot&oldid=21054807”