Oskari Mantere
Oskar (Oskari) Mantere (vuoteen 1889 Majamäki, 18. syyskuuta 1874 Hausjärvi – 9. joulukuuta 1942 Helsinki) oli suomalainen pedagogi ja koulutuspoliitikko, oppiarvoltaan filosofian tohtori. Hän oli Kouluhallituksen pitkäaikainen ylijohtaja ja merkittävä suomalaisen koululaitoksen kehittäjä. Mantere toimi myös Kansallisen Edistyspuolueen kansanedustajana 1919–1939[6] ja Suomen pääministerinä joulukuusta 1928 elokuuhun 1929.[7]
| Oskari Mantere | |
|---|---|
 |
|
| Suomen pääministeri | |
|
Mantereen hallitus
22.12.1928–16.8.1929 |
|
| Edeltäjä | Juho Sunila |
| Seuraaja | Kyösti Kallio |
| Suomen opetusministeri[1] | |
|
Kivimäen hallitus
14.12.1932–7.10.1936 |
|
| Edeltäjä | Antti Kukkonen[2] |
| Seuraaja | Antti Kukkonen[3] |
| Suomen sosiaaliministeri[1] | |
|
Kallion I hallitus
14.11.1922–18.1.1924 |
|
| Edeltäjä | Eino Kuusi[4] |
| Seuraaja | Emil Böök[5] |
| Kansanedustaja | |
|
1.4.1919–31.8.1939
|
|
| Ryhmä/puolue | Kansallinen Edistyspuolue |
| Vaalipiiri | Hämeen läänin eteläinen vaalipiiri |
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 18. syyskuuta 1874 Hausjärvi |
| Kuollut | 9. joulukuuta 1942 (68 vuotta) Helsinki |
| Tiedot | |
| Puolue | Kansallinen Edistyspuolue |
| Koulutus | filosofian tohtori (1907) |
Ura
muokkaa |
Tämän artikkelin tai sen osan muoto tai tyyli kaipaa korjausta. Voit auttaa Wikipediaa parantamalla artikkelia. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla. Tarkennus: luettelomainen |
Hän toimi Helsingin Uuden yhteiskoulun rehtorina vuosina 1901–1915 ja Helsingin Suomalaisen Yhteiskoulun rehtorina vuosina 1915–1918. Rehtorin toimen lisäksi hän toimi Helsingin kansakoulujen tarkastajana vuosina 1912–1916. Vuonna 1918 hän siirtyi Kouluhallitukseen kouluneuvokseksi ja yleni vuonna 1924 Kouluhallituksen ylijohtajaksi. Hän työskenteli Kouluhallituksen ylijohtajana vuoteen 1942 asti.[8]
Hän työskenteli Helsingin kaupunginvaltuuston jäsenenä vuosina 1917–1918. Seuraavana vuonna hänet valittiin Kansallisen edistyspuolueen jäsenenä Suomen eduskuntaan, missä hän vaikutti vuoteen 1939 asti. Hän työskenteli suuren valiokunnan puheenjohtajana vuosina 1919–1921 sekä vuonna 1924. Vuonna 1921 hän toimi eduskunnan ensimmäisenä varapuhemiehenä ja seuraavana vuonna toisena varapuhemiehenä. Hän toimi sosiaaliministerinä Kallion ensimmäisessä hallituksessa vuosina 1922–1924 ja apulaisopetusministerinä Ingmanin toisessa hallituksessa vuosina 1924–1925. Pääministerinä hän toimi Mantereen hallituksessa vuosina 1928–1929. 1930-luvulla hän toimi opetusministerinä Kivimäen hallituksessa vuosina 1932–1936. Hän toimi myös Kansallisen edistyspuolueen puoluetoimikunnan puheenjohtajana vuosina 1918–1928 ja 1931–1933. Hän työskenteli Parlamenttien välisen liiton Suomen ryhmän puheenjohtajana yli kaksi vuosikymmentä vuodesta 1920 aina vuoteen 1942 asti. [8]
Oskari Mantere oli 1920- ja 1930-luvulla yksi Suomen julkisen elämän näkyvimmistä henkilöistä ja johtavista koulumiehistä. Hän toimi monien koulukomiteoiden puheenjohtajana aktiivisesti koulun uudistamiseksi. Hänen teoksessaan ”Kohti yhtenäiskoulua” vuodelta 1932 on vaikutteita Ruotsin ja useiden Keski-Euroopan maiden kouluoloista.[8]
Pedagogi ja koulutuspoliitikko
muokkaaHausjärveläiseen maanviljelijäperheeseen syntynyt Oskari Mantere kirjoitti ylioppilaaksi 1895 Helsingin Suomalaisesta Yhteiskoulusta. Valmistuttuaan filosofian kandidaatiksi Helsingin yliopistosta 1899 hän työskenteli historian ja suomen kielen opettajana Helsingin Uudessa yhteiskoulussa. Mantere valittiin Uuden yhteiskoulun rehtoriksi 1901 ja hän toimi tässä tehtävässä vuoteen 1915, jolloin hän siirtyi Helsingin Suomalaisen Yhteiskoulun rehtoriksi.
Toimiessaan opettajana Mantere kiinnostui herbartilaisesta kasvatusfilosofiasta, johon hän perehtyi opintomatkoilla Keski-Euroopassa. Hänen ensimmäinen kasvatustieteellinen teoksensa oli Yksilöllisyys ja persoonallisuus kasvatuksessa (1906). Seuraavana vuonna Mantere väitteli filosofian tohtoriksi väitöskirjalla Historianopetuksesta erittäin silmällä pitäen oppikouluja (1907), jossa hän tarkasteli historianopetuksen metodologisia perusteita herbartilaisuuden valossa.
Kun Kouluhallitukselle valittiin vuonna 1917 uutta ylijohtajaa, Mantere kilpaili virasta kasvatusopin professori Mikael Soinisen kanssa. Manteretta kannatti pääasiassa vasemmisto, joka piti Soinista liian vanhoillisena. Ennakko-odotusten mukaisesti Soininen valittiin tehtävään, mutta Mantere nimitettiin seuraavana vuonna kouluhallituksen oppikouluosaston kouluneuvokseksi. Soinisen kuoltua 1924 Mantere seurasi tätä ylijohtajana.
Edeltäjänsä Mikael Soinisen tavoin Mantere kannatti suomalaisen koulujärjestelmän uudistamista yhtenäiskouluperiaatteen mukaiseksi. Mantere johti vuosina 1927–1932 istunutta oppikoulukomiteaa, joka loppumietinnössään esitti siirtymistä yhtenäiskoulujärjestelmään. Hän myös julkaisi teoksen nimeltä Kohti yhtenäiskoulua (1932). Mantereen malli kohtasi kiivasta vastustusta sekä poliittisesta oikeistosta että opettajakunnasta, eikä sillä ollut toteuttamismahdollisuuksia. Monet Mantereen esittämistä ajatuksista toteutuivat kuitenkin neljä vuosikymmentä myöhemmin, kun peruskoulujärjestelmä luotiin.
Suurelle yleisölle Mantere tuli tunnetuimmaksi historian oppikirjoista, joita hän kirjoitti filosofian tohtori, kouluneuvos Gunnar Sarvan (1879−1952) kanssa. Mantereen ja Sarvan Keskikoulun yleinen historia I–II (1915–1916), Keskikoulun Suomen historia (1918) ja Kansakoulun Suomen historia (1915, Kust.oy Kirja ja Oy Valistus) olivat vuosikymmenten ajan suosittuja historian oppikirjoja, ja niistä otettiin uudistettuja painoksia aina 1960-luvulle saakka.
Valtiomies
muokkaaMantere kuului alusta asti vuonna 1918 perustetun Kansallisen Edistyspuolueen johtohahmoihin. Hän johti Edistyspuolueen puoluetoimikuntaa vuosina 1918–1928 ja uudelleen vuosina 1931–1933. Eduskuntaan Mantere nousi 1919, ja hänen ensimmäiset ministerintehtävänsä olivat sosiaaliministeriys Kyösti Kallion hallituksessa 1922–1924 sekä apulaisopetusministeriys Lauri Ingmanin hallituksessa 1924–1925.
Joulukuussa 1928 Mantere nousi pääministeriksi ja muodosti porvarillisen vähemmistöhallituksen. Mantereen hallitus oli kapeapohjainen porvarillinen vähemmistöhallitus, jollaiset olivat tyypillisiä puolueriitojen leimaamalle 1920-luvulle. Hallituksessa oli kuusi edistyspuoluelaista ministeriä, kolme kokoomuslaista ministeriä ja kolme ammattiministeriä; Kokoomuksen eduskuntaryhmä ei kuitenkaan tunnustanut kolmea kokoomusministeriä edustajikseen, joten teknisesti hekin olivat ammattiministereitä. Virallisesti hallituksella oli eduskunnassa takanaan vain Edistyspuolueen kymmenen edustajaa. Mantereen hallitus kaatui heinäkuussa 1929 virkamiespalkkakiistaan, istuttuaan vain seitsemän kuukautta.
Vuonna 1932 Mantereesta tuli opetusministeri T. M. Kivimäen porvarilliseen vähemmistöhallitukseen, joka istui ennätyksellisesti lähes täydet neljä vuotta. Opetusministerikaudellaan hän sai aikaan päätöksen Jyväskylän kasvatustieteellisen korkeakoulun (nykyinen Jyväskylän yliopisto) perustamisesta, mikä oli suomalaisen opettajankoulutuksen kannalta tärkeä edistysaskel. Mantereen poliittiseksi kompastuskiveksi muodostui kuitenkin kysymys Helsingin yliopiston kielisuhteista.
Vuoden 1935 kielikiista
muokkaaNiin sanottu aitosuomalainen rintama, johon kuului suuri osa poliittista oikeistoa, oli jo itsenäisyyden alkuvuosista asti vaatinut Helsingin yliopiston täydellistä suomalaistamista. Kivimäen hallitus nosti kysymyksen uudelleen esiin ja tunnusteli mahdollisuuksia joko siirtää koko ruotsinkielinen opetus Helsingin yliopistossa Turkuun Åbo Akademiin tai perustaa Helsinkiin uusi ruotsinkielinen yliopisto. Kun nämä yritykset eivät tuottaneet tulosta, hallitus yritti ajaa läpi kompromissiehdotuksen, jonka mukaan suomenkielisen opetuksen määrää yliopistossa kasvatettaisiin, mutta se pysyisi silti kaksikielisenä. Vuoden 1935 alussa kutsuttiin koolle ylimääräiset valtiopäivät käsittelemään asiaa, mutta aitosuomalaiset aloittivat kiivaan jarrutustaistelun. Kun aitosuomalaisten edustajat olivat pitäneet eduskunnassa puheita yhtäjaksoisesti viisi vuorokautta, presidentti P. E. Svinhufvud hajotti valtiopäivät.
Epäonninen yliopistokysymys henkilöityi opetusministeri Mantereeseen ja laski tämän suosiota sekä poliittista vaikutusvaltaa. Kun Kivimäen hallitus kaatui lokakuussa 1936, Mantere ei enää päässyt ministeriksi A. K. Cajanderin punamultahallitukseen. Hän luopui kansanedustajuudesta 65-vuotiaana vuonna 1939, mutta jatkoi Kouluhallituksen ylijohtajana ja Parlamenttien välisen liiton Suomen ryhmän puheenjohtajana kuolemaansa asti.
Perhe
muokkaaOskari Mantereen puoliso oli vuodesta 1901 oppikoulunopettaja Fanny Aurora Sykäri (1877–1961). Heillä oli kolme lasta, joista yksi oli Turun kaupunginjohtaja Eero Mantere. Suurlähettiläs Armas Yöntilä oli Oskari Mantereen vävy ja toimittaja Leila Kalliala Oskari Mantereen tyttärentytär.
Lähteet
muokkaa- Veli-Matti Autio: Mantere, Oskari (1874–1942) Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (maksullinen). 4.5.2001. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
Viitteet
muokkaa- ↑ a b Oskari Mantere Suomen ministerit. Valtioneuvosto. Viitattu 2.1.2011.
- ↑ Sunilan II hallitus Valtioneuvosto. Viitattu 2.1.2011.[vanhentunut linkki]
- ↑ Kallion IV hallitus Valtioneuvosto. Viitattu 2.1.2011.[vanhentunut linkki]
- ↑ Cajanderin I hallitus Valtioneuvosto. Viitattu 2.1.2011.[vanhentunut linkki]
- ↑ Cajanderin II hallitus Valtioneuvosto. Viitattu 2.11.2011.[vanhentunut linkki]
- ↑ Oskari Mantere Suomen kansanedustajat. Eduskunta. Viitattu 2.1.2011.
- ↑ Hallitukset aikajärjestyksessä Valtioneuvosto. Arkistoitu 24.9.2014. Viitattu 2.1.2011.
- ↑ a b c Uusi Tietosanakirja, 13. osa, s. 523. Tietosanakirja Oy, 1967.