Monoklonaalinen vasta-aine
Monoklonaaliset vasta-aineet (mAb tai moAb) ovat samasta hybridoomasolusta kloonattujen samanlaisten immuunisolujen tuottamia identtisiä monospesifisiä vasta-aineita. Kohteeseensa sitoutuvia monoklonaalisia vasta-aineita on mahdollista tuottaa lähes mitä tahansa ainetta vastaan, jolloin niitä voidaan käyttää valitun aineen paljastamiseen tai puhdistamiseen. Monoklonaalisten vasta-aineiden tuottamisesta on tullut tärkeä keino biokemiassa, molekyylibiologiassa ja lääketieteessä. Kun monoklonaalisia vasta-aineita käytetään lääkkeenä, vaikuttavan aineen nimelle annetaan suomen kielessä päätteeksi -mabi.
1.–4. Valitulla antigeenilla immunisoidut hiiren pernasolut ja myeloomasolut fuusioidaan. Fuusioinnissa käytetään myeloomasoluja, joilla ei ole itse kykyä tuottaa hypoksantiini-guaniini-fosforibosyylitransferaasia (HGPRT) ja vasta-aineita.
Solufuusioseos siirretään HAT-kasvatusliuokseen, joka sisältää hypoksantiinia, aminopteriinia ja tymidiiniä. HAT-kasvatusliuoksessa vain fuusioituneet hydridoomasolut kykenevät kasvamaan keskeytyksettä. Fuusioitumattomat myeloomasolut eivät kasva HGPRT:n puutteen johdosta ja fuusioitumattomilla pernasoluilla on rajoittunut elinaika.
4.–5. Vasta-ainetta tuottavat soluviljelmät etsitään ja yksittäiset vasta-ainetta tuottavat solut eristetään omiin viljelmiinsä.
5.–8. Uudet alasoluviljelmät ovat kunkin yksittäisen eristetyn solun klooneja ja tuottavat monoklonaalisia vasta-aineita antigeeniään vastaan. Oikeaa monoklonaalista vasta-ainetta tuottavat menestyksekkäät alasoluviljelmät valitaan kasvamaan ja tuottamaan lisää haluttua vasta-ainetta.[1]
Monoklonaalisia vasta-aineita käytetään laajasti diagnostiikka- ja tutkimusreagensseina. Niiden käyttöönotto ihmisten terapiaan on ollut hitaampaa. Ongelmia ovat tuottaneet muun muassa sytotoksisten eli soluja tuhoavien vasta-aineiden käyttöön liittyvä riski sytokiinistimulaatiosta, solujen hajoamisriski, riski fysiologisten toimintojen lamaantumisesta ja elimistön yliherkkyysreaktiot vieraita vasta-aineita kohtaan. Vasta-aineterapian alkuaikoina vasta-aineet olivat hiiristä peräisin, mikä aiheutti immuunivasteen potilailla, jolloin seurauksena saattoi olla hoidon tehon häviäminen. Nykyisin monoklonaalisia vasta-aineita muokataan geenitekniikan avulla ihmismäisemmiksi, jolloin muokattuja vasta-aineita kutsutaan kimeerisiksi tai humanisoiduiksi riippuen ihmismäisten ja hiireltä peräisin olevien osuuksien suhteesta. Monoklonaalisia vasta-aineita käytetään nykyisin eri syöpien ja autoimmuunisairauksien, kuten reuman, hoitoon[2].
Monoklonaalisia vasta-aineita on etsitty myös SARS-CoV-2-virusta vastaan. Esimerkiksi SARS-CoV-1-virusta vastaan kehitetyistä ihmisperäisestä monoklonaalista vasta-aineista yhden (47D11) on raportoitu olevan tehokas myös SARS-CoV-2-infektiota vastaan. Löydös saattaisi tarjota erään reitin hoidon kehittämiseksi covid-19-tautiin.[3]
Katso myös
muokkaaLähteet
muokkaa- ↑ Kimball J.: Monoclonal Antibodies Kimball’s Biology Pages. 21.6.2009. Viitattu 9.10.2009. (englanniksi)
- ↑ Alfthan K.: Terapeuttiset vasta-aineet TABU Lääketietoa Lääkelaitokselta. 15.10.2007. Viitattu 9.10.2009. (suomeksi)[vanhentunut linkki]
- ↑ Chunyan Wang, Wentao Li, Dubravka Drabek, Nisreen M. A. Okba, Rien van Haperen, Albert D. M. E. Osterhaus, Frank J. M. van Kuppeveld, Bart L. Haagmans, Frank Grosveld & Berend-Jan Bosch: A human monoclonal antibody blocking SARS-CoV-2 infection Nature Communications, 11: artikkeli 2251, nature.com. 4.5.2020. Viitattu 7.5.2020. (englanniksi)
Aiheesta muualla
muokkaa