Metsäjänis
Metsäjänis (Lepus timidus) on jäniseläinten lahkoon kuuluva nisäkäs, joka on sopeutunut pohjoisen Euraasian oloihin.
| Metsäjänis | |
|---|---|
 |
|
| Uhanalaisuusluokitus | |
|
|
|
| Suomessa: | |
| Tieteellinen luokittelu | |
| Domeeni: | Aitotumaiset Eucarya |
| Kunta: | Eläinkunta Animalia |
| Pääjakso: | Selkäjänteiset Chordata |
| Alajakso: | Selkärankaiset Vertebrata |
| Luokka: | Nisäkkäät Mammalia |
| Lahko: | Jäniseläimet Lagomorpha |
| Heimo: | Jänikset Leporidae |
| Suku: | Jänikset Lepus |
| Laji: | timidus |
| Kaksiosainen nimi | |
|
Lepus timidus |
|
 Metsäjäniksen levinneisyys |
|
| Alalajit[3] | |
|
|
| Katso myös | |
Ulkonäkö ja koko
muokkaaMetsäjäniksen ruumiin pituus on 50–60 senttiä, jonka lisäksi sillä on 4–8-senttinen häntä. Eläin painaa 3–5 kiloa. Naaras on koirasta suurempi.[4] Metsäjänis elää yleensä 1–2 vuotta,[5] mutta vanhimmat yksilöt selviytyvät yhdeksänvuotiaksi asti.[6] Kesäisin metsäjäniksen selkäpuoli on harmaanruskea ja pohjavilla vaaleanharmaata. Vatsapuoli on valkea lukuun ottamatta kaulan etuosaa. Korvissa on valkoiset reunat ja mustat kärjet. Talvisin metsäjäniksen turkki on valkoinen, ainoastaan korvanpäät ovat mustat. Takajalkojen varpaat metsäjänis levittää ikään kuin lumikengiksi, jolloin se pystyy kulkemaan lumella siihen uppoamatta. Takajalkojen jäljet ovat pehmeässä lumessa päärynänmuotoiset.[7] Metsäjänis kykenee juoksemaan jopa 60 kilometrin tuntinopeudella ja ui hyvin. Metsäjäniksen turkki koostuu ontoista ilmaa sisältävistä karvoista, jotka eristävät lämpöä talvella.
Irlannissa elävä metsäjäniksen alalaji Lepus timidus hibernicus ei vaihda talvella turkkiaan, vaan säilyy ruskeana ympäri vuoden.[8]
Levinneisyys ja elinympäristö
muokkaaMetsäjänis esiintyy yhtenäisesti Euroopan ja Aasian pohjoisosissa Puolasta ja Skandinaviasta Tyynellemerelle. Lisäksi eristyneitä populaatioita on Hokkaidōssa, Kuriileilla, Sahalinilla, Alpeilla, Irlannissa ja Skotlannissa. Lajia on istutettu Englantiin, Färsaarille ja monille Skotlannin saarille.[1] Suomessa metsäjänistä tavataan koko maassa.[9]
Metsäjänistä tavataan pääosalla levinneisyysaluettansa tundralla ja taigametsissä. Irlannissa ja Skotlannissa sitä tavataan erityisesti nummilla ja soilla. Laji pärjää kuitenkin myös viljellyillä mailla. Venäjän eteläosissa sitä tavataan myös arojen alankometsiköissä ja Mongoliassa vuoristometsissä.[1]
Lisääntyminen
muokkaaMetsäjänikset saavat yleensä 2–5 poikasta, joskus jopa kahdeksan. Naaras synnyttää vuodessa 1–3 poikuetta. Tavallisesti lajilla on kaksi poikuetta vuodessa.[10]
Kiima alkaa helmikuussa, ja naaras tulee heti synnytyksen jälkeen uudelleen kiimaan. Se saattaa paritella vain muutamia tunteja synnytyksen jälkeen. Kantoaika on noin 50 vuorokautta. Poikasilla on syntyessään karvapeite, ja ne näkevät. Emo imettää poikasia kerran päivässä muutaman minuutin ajan. Kasviravintoa ne alkavat syödä jo parin päivän ikäisinä ja etsivät noin viikon ikäisenä ravintonsa jo itse.[10] Poikaset ovat lähes hajuttomia, mikä edesauttaa niiden selviytymisessä pedoilta.
Ravinto
muokkaaMetsäjäniksen pääravintoa ovat enintään seitsemän millimetrin paksuiset oksat, pajun, lepän, pihlajan ja koivun kuori sekä erilaiset ruohot ja varvut, kuten mustikka, juolukka ja kanerva.[10]
Jäniseläinten ja muutamien jyrsijälajien ravinnonkäytössä on erikoisuus: ne syövät säännöllisesti osan ulosteestaan. Näin jänis siirtää umpisuolesta erittyvää ruoansulatusentsyymiä mahalaukkuun. Tuolloin papanoiden sisältö poikkeaa muulloin ulostetusta. Jänis ja muutkin kasvinsyöjät valikoivat ravintonsa ottaen huomioon sekä sen ravinteikkuuden että myrkyllisyyden. Talviaikaan, kun ruokaa on vähän, jänis vierailee mielellään kaatuneilla haavoilla. Jos haapaa tai muuta lehtipuuta ei ole, jänis syö myös koivua.
Saalistajat
muokkaaMetsäjänistä saalistavat monet eläimet, esimerkiksi susi, ilves, kettu, kanahaukka, maakotka ja huuhkaja. Myös muut petolinnut, muun muassa hiirihaukka, pyydystävät jäniksen poikasia.
Metsästys
muokkaa- Pääartikkeli: Jäniksenmetsästys
Metsäjänistä metsästetään yleisesti. Jänisten metsästys on suosituimpia metsästysmuotoja Suomessa, ja vuosittain Suomessa metsästetään noin 200 000 yksilöä.[11]
Katso myös
muokkaaLähteet
muokkaa- Bjärvall, Anders & Ullström, Staffan: Suomen nisäkkäät. Suomentanut Iiris Kalliola ja Heidi Kinnunen. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Otava, 2011. ISBN 978-951-1-25633-5
Viitteet
muokkaa- ↑ a b c Smith, A.T. & Johnston, C.H: Lepus timidus IUCN Red List of Threatened Species. Version 2020-3. 2019. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 21.3.2021. (englanniksi)
- ↑ Thomas Lilley: Metsäjänis – Lepus timidus Suomen Lajitietokeskus. 2019. Viitattu 23.3.2022.
- ↑ Wilson, Don E. & Reeder, DeeAnn M. (toim.): Lepus (Lepus) timidus Mammal Species of the World. A Taxonomic and Geographic Reference (3rd ed). 2005. Johns Hopkins University Press. Viitattu 26.12.2018. (englanniksi)
- ↑ Metsäjänis, Lepus timidus LuontoPortti. Viitattu 26.12.2018.
- ↑ Laaksonen, Juha & Lumiaro, Riku: Utelias kettu ja muita nisäkkäitä, s. 169. Helsinki: Tammi, 2016. ISBN 978-951-31-8831-3
- ↑ Mountain hare (Lepus timidus) ARKive. Wildscreen. Arkistoitu 28.12.2009. Viitattu 3.7.2019. (englanniksi)
- ↑ Lauri Siivonen: Pohjolan nisäkkäät. Otava, 1974. ISBN 951-1-01443-9
- ↑ Metsäjänis (Lepus timidus) Tunturisusi.com. Viitattu 13.10.2017.
- ↑ Bjärvall & Ullström, s. 78.
- ↑ a b c Bjärvall & Ullström, s. 80–81.
- ↑ Riistatiedot RiistaWeb. Arkistoitu 24.7.2010. Viitattu 31.10.2009.
Aiheesta muualla
muokkaa