[go: up one dir, main page]

Merimerkki

Merenkulun kiinteä tai kelluva ohjausmerkki Termiä merimerkki käytetään myös sisävesien ohjausmerkeistä.

Merimerkki on merenkulun turvaamiseksi ja navigoinnin apuvälineeksi rakennetun kiinteän tai kelluvan turvalaitteen yleisnimitys.[1]

Länsiviitta ja sektoriloisto
Kiinteä karimerkki. Sen huippumerkkinä on kaksi mustaa palloa.

Kiinteitä merimerkkejä käytetään vesiliikenteen ohjaamiseen, aluksen kulun turvaamiseen ja sen paikan määrittämisen apuna. Kelluvat merimerkit osoittavat yleensä väyläalueen sijaintia tai varoittavat väylän varrella olevista erilaisista vaaroista, kuten vedenalaisista kivistä ja matalikoista. Kiinteät merimerkit ovat navigoinnin kannalta varmempia kuin kelluvat merimerkit, jotka voivat siirtyä paikaltaan muun muassa jääolosuhteiden vuoksi.

Merimerkin sijainti ja tyyppi käy ilmi merikartasta. Eri maiden karttalaitokset julkaisevat merikarttojen ohella myös teosta, jonka nimi on INT 1 (tai Kartta 1, missä sana Kartta on sillä kielellä, jolla teos on julkaistu, esim. engl. Chart 1). Siinä on kuvattu kaikki merikartoilla käytetyt symbolit ja käsitteet. Loistot ovat teoksen osassa P ja muut merimerkit osassa Q.[2][3][4]

Kiinteät merimerkit

muokkaa
 
Vasen reunamerkki

Loistot, majakat, reunamerkit, linjamerkit (linjataulut), kummelit, tutkamerkit ja tunnusmajakat ovat kiinteitä merimerkkejä. Ne on pystytetty joko maalle tai perustettu veteen (merenpohjaan).[1]

Loisto on kiinteän, valaistun merimerkin yleisnimitys. Sektoriloistossa on useita värillisiä ja mahdollisesti myös pimennettyjä sektoreita. Sektoriloisto näyttää yleensä valkoista valoa väylän suuntaan. Sektoriloistoa kohti ajettaessa valkoisen sektorin vasemmalla puolella on punainen ja oikealla puolella vihreä sektori. Suuntaloistossa ei ole erivärisiä sektoreita. Se on tarkoitettu kohti ajamiseen. Suuntaloisto ei ole linjassa minkään muun loiston kanssa.

Merimajakka on kooltaan ja valovoimaltaan huomattava majakka, joka usein on ensimmäisenä merkkinä väylän ulkosuulla. Se voi myös sijaita yksittäisenä merimerkkinä avomerellä kaukana varsinaisista väylistä.

 
Linjataulut

Reunamerkki on väylän reunaa osoittava kiinteä merimerkki, joka sijaitsee kartalle merkityn reunaetäisyyden päässä väylän reunasta. Yleisnimikkeenä reunamerkki voi myös tarkoittaa kaikkia väylän reunaa osoittavia merimerkkejä, myös poijuja ja viittoja.

Linjamerkki yhdessä toisen linjamerkin kanssa osoittaa väylälinjan tarkan sijainnin. Saman linjan merkit ovat vedenpintaan nähden eri korkeuksilla. Alempi linjamerkki sijaitsee väylältä katsottuna lähempänä ja ylempi kauempana. Linjamerkit näkyvät päällekkäin, kun alus on väylän keskilinjalla. Linjamerkin päivämerkkinä toimii yleensä linjataulu. Valolaitteella varustettua linjamerkkiä kutsutaan myös linjaloistoksi.

 
Levykummeli

Kummeli on rannalle rakennettu, yleensä valaisematon merimerkki, joka toimii karkean paikannuksen apuvälineenä. Rakenteeltaan se on esimerkiksi valkeaksi maalattu kivilatomus tai puu-, betoni- tai teräsrakenne. Se voi myös olla levykummeli, jossa osa sen taulurakenteesta on tehty valoa hyvin heijastavasta materiaalista. Siinä voi olla numero- tai kirjaintunnus, joka on myös merkitty levykummelin karttamerkin yhteyteen.

Tutkamerkki on varustettu tutkaheijastimella ja siksi se erottuu tutkakuvasta selkeästi. Tutkamerkki voi sijaita vedessä tai rannalla.

Tunnusmajakka on kooltaan huomattava, useimmiten puu- tai kivirakenteinen majakanomainen rakenne, joka on valaisematon. Siitä käytetään myös epävirallista nimitystä pooki.

Kelluvat merimerkit

muokkaa
 
Kardinaaliviittoja: etelä- ja länsiviitta

Kelluvat merimerkit on ankkuroitu pohjaan kettingillä. Ne voidaan rakenteensa ja ankkurointitapansa perusteella jaotella viitoiksi tai poijuiksi.[1] Suomessa ne on useimmiten varustettu heijastimilla, jotta ne voidaan pimeässä tunnistaa valonheittimen avulla.

Viitta on rakenteeltaan kapea. Sen vedenpäällisen näkyvän osan korkeuden suhde leveyteen on suurempi kuin 5:1. Viitta on ankkuroitu pohjaan esijännitetysti siten, että sen ankkurikettinki on kireällä, jolloin viitta ei pääse vapaasti kellumaan ankkurointipisteensä ympärillä.

 
Länsipoiju

Poiju on rakenteeltaan viittaa paksumpi. Se on tyypillisesti ankkuroitu pohjaan löysällä kettingillä, jolloin se pääsee vapaasti kellumaan ankkurointipisteensä ympärillä.

Suomessa kutsutaan viittapoijuksi vapaasti kelluvaa viittaa, joka on ankkuroitu poijun tapaan löysällä ankkurikettingillä. Poijuviitaksi kutsutaan poijua, joka on ankkuroitu viitan tapaan esijännitetysti ja jonka halkaisija vesirajassa on yleensä 1000 mm.

 
Vihreä lateraalipoiju Hollannissa

Muualla maailmassa kelluvien merimerkkien rakenne voi poiketa Suomessa käytetystä, pohjoisiin jääolosuhteisiin soveltuvasta rakenteesta. Muualla ne voivat olla rakenteeltaan lieriötä, kartioita, palloja tai ponttonin tai kelluvan lautan varaan rakennettuja suurpoijuja. Myös niiden ankkurointitapa voi vuorovedestä johtuen olla erilainen. Käytössä voi myös olla majakkalaivoja, joita Suomessa ei ole enää käytössä.

Viitoitusjärjestelmä

muokkaa

Suomessa ja myös muualla Euroopassa käytetty viitoitusjärjestelmä perustuu Kansainvälisen majakkaliiton IALA:n suositusten mukaiseen ns. A-järjestelmään. Sitä sovelletaan viittoihin, poijuihin ja reunamerkkeihin, joiden värityksen, valotunnukset ja mahdollisesti käytettävien huippumerkkien ulkonäön se määrää. Viitoitusjärjestelmään kuuluvia merkkejä ovat kompassin käyttöön perustuvat, pääilmansuuntien mukaan nimetyt kardinaalimerkit ja väylän vasenta tai oikeaa reunaa nimelliskulkusuunnan mukaan osoittavat lateraalimerkit sekä karimerkki, turvavesimerkki ja erikoismerkki. Ne opastavat merenkulkijaa turvalliselle vesialueelle.[5]

Lähteet

muokkaa
  1. a b c Merenkulun turvalaitesanasto (Turvalaitemääritelmät) 5.12.2007. Merenkulkulaitos. Arkistoitu 12.1.2021. Viitattu 10.1.2021.
  2. INT 1 : Symboles, Abréviations et Termes utilisés sur les cartes marines • Symbols, Abbreviations and Terms used on charts. (Édition No 5) Brest: Service Hydrographique et Océanographique de la Marine, 2012. ISBN 978-2-11-128325-1 Teoksen verkkoversio (pdf) (viitattu 10.1.2021). (ranskaksi) (englanniksi)
  3. U.S. Chart No. 1 : Symbols, Abbreviations and Terms used on Paper and Electronic Navigational Charts. (13th Edition) Silver Spring, MD: Department of Commerce – National Oceanic and Atmospheric Administration & Department of Defense – National Geospatial-Intelligence Agency, 2019. Teoksen verkkoversio (pdf) (viitattu 10.1.2021). (englanniksi)
  4. Canada Chart 1: Symbols, Abbreviations and Terms used on nautical charts. Ottawa: The Canadien Hydrographic Service, 2016. ISBN 978-0-660-67368-4 Teoksen verkkoversio (pdf) (viitattu 10.1.2021). (englanniksi) (ranskaksi)
  5. Maritime Buoyage system and Other Aids to Navigation (pdf) (IALA Recommendation R1001) 2017. Saint Germain en Laye, France: IALA - AISM. International Association of Marine Aids to Navigation and Lighthouse Authorities • Association internationale de signalisation maritime. Viitattu 10.1.2021. (englanniksi)

Aiheesta muualla

muokkaa