Malolotjan luonnonsuojelualue
Malolotjan luonnonsuojelualue on 18 000 hehtaarin laajuinen luonnonsuojelualue Swazimaan luoteisosassa Etelä-Afrikan rajalla, noin 30 kilometriä pääkaupunki Mbabanesta pohjoiseen.[1][2] Se on viimeinen Swazimaassa jäljellä oleva koskematon vuoristoerämaa ja kuningaskunnan suurin suojelualue. Elinympäristöt vaihtelevat lyhytruohikkoisista niityistä tiheisiin jokivarsipensaikkoihin, bushveldiin ja kosteaan afromontaanimetsään.[3]
Maantiede
muokkaaMalolotjan luonnonsuojelualueen korkeus vaihtelee Swazimaan toiseksi korkeimmasta vuoresta Ngwenyasta (1829 m) syvään Nkomat-joen laaksoon (640 m).[1][3] Suojelualueella sijaitsevat myös Swazimaan korkeimmat putoukset, yli 90 metriä korkeat Malolotjan putoukset. Lisäksi suojelualueella on useita jokia.[2]
Malolotjan kallioperä kuuluu maailman vanhimpiin. Se on muodostunut yli 3,5 miljardin vuoden takaisista valtameren pohjasedimenteistä, kun ne muuttuivat lämmön ja paineen vaikutuksesta liuske- ja kvartsiittikiviksi.[4][5]
Ilmasto
muokkaaLämpötilat vaihtelevat huomattavasti luonnonsuojelualueen sisällä. Vuorokauden keskilämpötilat vaihtelevat kesän 18°C:sta talven noin 11°C:een; myös lämpötilan vuorokausivaihtelu on suurehkoa. Vuotuinen sademäärä on 1150 millimetriä, ja suurin osa sateesta tulee kesäkuukausina. Suhteellinen kosteus on kesäisin korkea, talvisin hieman alhaisempi.[6]
Lajisto
muokkaaEläimistö
muokkaa
Merkittävimpiä Malolotjan luonnonsuojelualueella eläviä nisäkäslajeja ovat seepra, gnuut, ruokoantiloopit, valkopäätopi, kaama-antilooppi, leopardi, servaali, maasusi, sakaalit ja pensassika[2] sekä vuohiantilooppi, kalliohyppijä ja ruskopuikkija. Silloin tällöin puistossa havaitaan myös afrikannorsuja ja virtahepoja. Pikkunisäkkäitä ovat kiipijähiiret ja valkohäntämangusti sekä muurahaiskarhut ja -kävyt.[7] Uhanalaisia, eteläiselle Afrikalle endeemisiä sammakkoeläinlajeja ovat kummitussammakko sekä Breviceps verrucosus- ja Strongylopus grayii-lajit.[8]
Malolotjan luonnonsuojelualueen linnusto on monimuotoista, ja eri lajeja on todettu yli 280.[1] Uhanalaisia lajeja ovat muun muassa sinihaarapääsky, hopeakurki, töyhtöiibis ja kaljuiibis. Veden lähellä elävät ylänkörääkkiäinen, afrikankeisarikalastaja, koskikalastaja ja afrikanuikkukana, kun taas natalinmesikko ja eri medestäjälajit viihtyvät proteametsissä. Matalat ruohostomaat ovat sahelinmuurahaistaskun ja laidunhyypän elinympäristöä, ja kalliopaljastumilla voi kohdata rinnekivikkorastaan, kapinpensastaskun tai maatikan. Laaksoissa elää viherkyyhkyjä, etelänturakoja, violettiharjaturakoja, kääpiömehiläissyöjiä, purppurakottaraisia, kukaaleja ja afrikanlepinkäisiä.[9] Afromontaanimetsän lajeja ovat afrikankirjorastas, rantaruostepyrstö, pyövelipunatasku, timanttirintatasku, afrikanharmaakäpinkäinen, oliiviloistolepäinkäinen, rusoduettolepinkäinen ja afrikantrogoni.[8]
Kasvillisuus
muokkaa
Malolotjan luonnonsuojelualueen kasvillisuus on rikasta, ja luonnonvaraisia kukkia riittää ympäri vuoden. Tärkeimpiä uhanalaisia lajeja ovat kaksi karrookävykkilajia. Epätavallinen kasvi on poimusoilikki, jolla on vain yksi jatkuvasti kasvava lehti. Lisäksi suojelualueella esiintyy kuusi protealajia, yksi neulaprotea ja neljä kanervaa. On myös narsissi-, lilja- ja kämmekkäkasveja. Suuria puulajeja ovat afrikanpodokarpus ja kruunujättilehti.[10]
Historia
muokkaaSwaziland National Trust Commission esitti 1970-luvulla kuningas Sobhuza II:lle Ngwenya- ja Bulembu-vuorten välisen alueen julistamista luonnonsuojelualueeksi. Tuolloin yli 80 prosenttia alueen pinta-alasta oli lammaslaidunta ja suuri osa eteläosista oli yksityisomistuksessa. Kuningas hyväksyi hankkeen, kun havainnot vahvistivat, että alueella oli vain vähän maatalous- tai karjankasvatuspotentiaalia, ja alueella asuneet perheet siirrettiin Malolotjan viereiselle hyvälle maatalousmaalle.[3]
Retkeily
muokkaaMalolotjan luonnonsuojelualueella vierailevat turistit voivat yöpyä leirintäalueella tai itsepalvelumökissä. Ajokuntoisia teitä on vain 25 kilometriä[2], mutta vaellusmahdollisuuksia on yhden päivän kävelyretkistä viikkojen pituisiin vaelluksiin. Polkuverkosto on yhteensä yli 200 kilometrin mittainen. Tulenteko on kiellettyä tukikohtaleirin ulkopuolella, ja luonnonsuojelualueelle vaaditaan pääsymaksu.[1][4]
Lähteet
muokkaa- ↑ a b c d Swaziland National Parks and Game Reserves africaguide.com. Viitattu 4.9.2022. (englanniksi)
- ↑ a b c d Swaziland - Malolotja Nature Reserve game-reserve.com. Viitattu 4.9.2022. (englanniksi)
- ↑ a b c Malolotja Nature Reserve eswatininaturereserves.com. Viitattu 4.9.2022. (englanniksi)
- ↑ a b Malolotja Nature Reserve thekingdomofeswatini.com. Viitattu 4.9.2022. (englanniksi)
- ↑ Geology - Malolotja Nature Reserve eswatininaturereserves.com. Viitattu 4.9.2022. (englanniksi)
- ↑ Climate - Malolotja Nature Reserve eswatininaturereserves.com. Viitattu 4.9.2022. (englanniksi)
- ↑ Mammals - Malolotja Nature Reserve eswatininaturereserves.com. Viitattu 4.9.2022. (englanniksi)
- ↑ a b The Conservational Importance of the Mgwayiza Mist Belt Forest, Malolotja Nature Reserve, Swaziland ecs.co.sz. Arkistoitu 28.7.2011. Viitattu 4.9.2022. (englanniksi)
- ↑ Birds - Malolotja Nature Reserve eswatininaturereserves.com. Viitattu 4.9.2022. (englanniksi)
- ↑ Flora - Malolotja Nature Reserve eswatininaturereserves.com. Viitattu 4.9.2022. (englanniksi)