Kiintolevyn osiointi
Kiintolevyn osiointi eli partitiointi merkitsee tietokoneen kiintolevyn jakamista niin kutsuttuihin osioihin, jotka usein näkyvät kuin eri levyinä. Jokaisella osiolla voi olla oma tiedostojärjestelmä. Windows-käyttöjärjestelmässä nämä näkyvät eri levyasemakirjaimina.
Henkilökohtaisissa tietokoneissa
muokkaaIBM PC-yhteensopivissa tietokoneissa on kaksi partitiointitapaa. Näistä vanhempi on nimeltään MBR (sanoista Master Boot Record) ja uudempi GUID Partition Table (GPT). GPT liittyy uuteen UEFI-firmwareen.[1][2][3]
PC-yhteensopivien tietokoneiden perinteinen MBR-tyylinen osiointitaulu tukee korkeintaan neljää osiota. Siinä yhden osion sisään voidaan kuitenkin luoda "jatkettu" osio (extended partition, DOS 3.3:sta lähtien). Jatketulla osiolla voi olla useampia "loogisia" osioita, jotka määritellään jatketun osion tai edellisen loogisen osion osiotaulussa.[4] Tuki kiintolevyjen partitioinnille lisättiin IBM:n PC-DOS 2.0:een maaliskuussa 1983 tukemaan uuden IBM PC/XT -koneen 10 MB kiintolevyä. DOS-käyttöjärjestelmien alkuperäinen työkalu osioinnin määrittämiseen oli nimeltään FDISK.[5]
IBM PC -yhteensopivien koneiden BIOS ei itse välitä osioinnista mitään, koska koska se ei lue levyn osioilta tietoa. Useimmat BIOS-toteutukset kuitenkaan eivät boottaa levyltä, jonka ensimmäisen sektorin lopussa ei ole tavuja 0x55 ja 0xAA. BIOS lukee kiintolevyn ensimmäiseltä sektorilta (nimeltään Master Boot Record, "MBR", 512 tavua, joista osa varattuja) ohjelmakoodin, joka lataa joko käyttöjärjestelmän tai sen käynnistyslataajan tai aktiiviseksi merkityn osion käynnistyskoodin. MBR-tyyppisen osioinnin tapauksessa MBR:ssä on myös osiotaulu, joka sisältää tiedon korkeintaan neljästä osiosta, "ensiöosioista" ja mahdollisesti muita tietoja kuten levy-id. Täten käynnistyskoodille jää vai muutamia satoja tavuja tilaa.
Microsoftin käyttöjärjestelmät käyttävät yleensä aktiiviseksi merkittyä ensiöosiota (asematunnus C:) ja jatkettua osiota. Jatkettu osio voidaan edelleen jakaa loogisiin levyasemiin. DOS-käyttöjärjestelmissä levyasemakirjaimet määräytyvät siten, että ensimmäisen kiintolevyn ensiöosio on C:, toisen levyn ensiöosio D: ja ensimmäisen kiintolevyn ensimmäisen loogisen osion tunnus E: jne. Windowsin perustyökalu osioinnin muuttamiseen on diskpart. Jos osioilla olevia tiedostojärjestelmiä haluaa pienentää menettämättä niiden tietoja, pitää yleensä käyttää erikoisohjelmaa, kuten Partition Magic tai gparted.
IBM PC -yhteensopivien koneiden MBR-tyylinen osiointi käyttää osioille tiettyjä tunnisteita. Esim. Microsoft Windows tunnistaa vain FAT ja NTFS-tunnisteille merkityt osiot. Tätä käytetään luodessa kiintolevyille piilotettuja osioita, joilla voi olla esim. valmistajan palautusohjelma.
Noin vuoden 2009 jälkeen Unified Extensible Firmware Interface (UEFI) on korvannut BIOSin. UEFI käyttää uutta GUID Partition Table (GPT) -osiointia, jossa on esim. varmuuskopioitu osiotaulukko.
Muut alustat
muokkaaAmigan rigid disk block käyttää linkitettyä listaa osioille, joka mahdollistaa automaattisen käynnistyksen .[6][7][8]
Kiintolevyn geometria
muokkaaEnsimmäisten PC-koneiden kiintolevyt käyttivät tiedon osoittamiseen sylinterin, lukupään ja sektorin numeroita. Levyn käyttämiseksi piti tietää montako sylinteriä, lukupäätä sekä montako sektoria sylinteriä ja lukupäätä kohden levyllä oli. Tämä levyn "geometria" kummittelee vielä, vaikka useiden nykyaikaisten tallennusvälineiden kuten SSD-kiintolevyjen ja SD-korttien sektorien osoittaminen on riippumaton fyysisistä lukupäistä.
Levyn geometria korvattiin lineaarisella LBA-osoituksella (Logical Block Addressing) pääasiassa ATA-6-standardin jälkeen (2003), jossa tuli käyttöön 48-bittinen lineaarinen sektorien osoitus. Tätä ennen IDE rajoitti levyt 137 GB:n kokoon.[9][10]
Yhteensopivuussyistä osion pitäisi DOS-tyylisessä osioinnissa alkaa sylinterin ensimmäisestä sektorista ja monet ohjelmat vertaavat loogista sektoriosoitetta levyn käyttämän, muka fyysisen, geometrian mukaiseen osoitteeseen. Tietyissä tilanteissa, varsinkin eri käyttöjärjestelmien sekakäytössä, tämä saattaa aiheuttaa ongelmia. Siksi osiotaulun muokkauksessa on syytä olla erittäin varovainen.
Ohjelmat
muokkaaOsiointiin käytettäviä ohjelmia ovat muun muassa fdisk, GNU Parted sekä Windowsin DiskPart.
Katso myös
muokkaaLähteet
muokkaa- ↑ https://access.redhat.com/documentation/en-us/red_hat_enterprise_linux/7/html/installation_guide/appe-disk-partitions-overview
- ↑ https://learn.microsoft.com/en-us/windows-server/storage/disk-management/change-an-mbr-disk-into-a-gpt-disk
- ↑ https://learn.microsoft.com/en-us/windows/win32/fileio/basic-and-dynamic-disks#partition-styles
- ↑ https://www.diskpart.com/gpt-mbr/mbr-partition-table-on-efi-systems-0825.html
- ↑ Notes on DOS FDISK Command www.rigacci.org. Viitattu 24.9.2022.
- ↑ Laurent Clévy: The .ADF (Amiga Disk File) format FAQ lclevy.free.fr. 8.4.2017. Viitattu 14.10.2022. (englanniksi)
- ↑ 11 SCSI Device / RigidDiskBlock - Fields and Implementation amigadev.elowar.com. Viitattu 14.10.2022. (englanniksi)
- ↑ 11 / RigidDiskBlock-Fields and Implementation / How A Driver Uses RDB amigadev.elowar.com. Viitattu 14.10.2022. (englanniksi)
- ↑ https://tldp.org/HOWTO/Large-Disk-HOWTO-3.html#ss3.5
- ↑ https://www.partitionwizard.com/help/what-is-lba.html