Kliment Vorošilov

Kliment Jefremovitš Vorošilov (ven. Климе́нт Ефре́мович Вороши́лов  kuuntele ääntämys ^(ohje), 4. helmikuuta (J: 23. tammikuuta) 1881 Jekaterinoslavin kuvernementti – 2. joulukuuta 1969 Moskova) oli pitkään vaikuttanut neuvostoliittolainen sotilasjohtaja ja poliitikko. Hän oli Neuvostoliiton sotilas- ja laivastoasioiden kansankomissaari (puolustusministeri) 1925–1940, politbyroon jäsen 1926–1960 ja korkeimman neuvoston puhemiehistön puheenjohtaja 1953–1960.

Stalin ja Kliment Vorošilov (oikealla) 1935

Tausta

Vorošilov syntyi Verhnejessä lähellä Jekaterinoslavia (nyt Dnipro, Ukraina) työläisperheen poikana. Hänen ensimmäinen ammattinsa oli metallityömies. Hän liittyi bolševikkeihin vuonna 1903 ja oli mukana vuoden 1905 vallankumouksessa, jonka avulla saavutettiin väliaikaisia poliittisia uudistuksia. Lokakuun vallankumouksen jälkeen hän oli mukana Ukrainan väliaikaishallituksessa sisäasiain kansankomissaarina.

Venäjän sisällissodan aikana hän palveli Josif Stalinin alaisuudessa, joka antoi hänen tehtäväkseen Tsaritsynin (sittemmin Stalingrad, nykyisin Volgograd) puolustuksen. Hän palveli tämän jälkeen Semjon Budjonnyin alaisuudessa. Sodan aikana Vorošilov sai mainetta kovista otteistaan.

1921–1939

Molotov, Stalin ja Vorošilov (oikealla) 1937

Vuosina 1921–1925 Vorošilovilla oli useita sotilaskomennuksia. Vuonna 1921 hänet valittiin NKP:n keskuskomiteaan, jossa hän toimi vuoteen 1961 asti. Mihail Frunzen kuoleman jälkeen 1925 Vorošilovista tuli sotilas- ja laivastoasioiden kansankomissaari (vuosina 1934-1940 puolustuksen kansankomissaari) ja vallankumouksellisen sotilasneuvoston puhemies vuoteen 1934 asti. Vuonna 1935 hän sai Neuvostoliiton marsalkan arvon.

Vuonna 1926 hänet valittiin vastaperustettuun NKP:n politbyroohon. Vorošilov oli Stalinin läheinen liittolainen tämän poliittisessa taistelussa Lev Trotskia vastaan. Vorošilov vastusti Trotskin ja marsalkka Mihail Tuhatševskin asevoimien muutospyrkimyksiä. Hän tuki Stalinin vainoja 1930-luvun lopussa, jolloin hänen uransa sai lisävauhtia Tuhatševskin teloituksesta. Hän nousi keskussotilasneuvostoon.

Talvisota ja toinen maailmansota

Suomea vastaan käydyn talvisodan epäonnistumisten vuoksi Vorošilov menetti asemansa puolustusministerinä (kansankomissaarina), ja hänet korvasi marsalkka Semjon Timošenko.

Yleisesikuntaan (Stavka) Vorošilov nimitettiin juuri ennen Saksan hyökkäystä kesäkuussa 1941. Vorošilov nimitettiin luoteisrintaman komentajaksi, mutta henkilökohtaisesta urheudestaan huolimatta (hän johti hyökkäystä panssareita vastaan pistooli kädessään) hän ei kyennyt estämään saksalaisia saartamasta Leningradia. Kenraalikollegansa mukaan Vorošilov ei kyennyt ymmärtämään modernia sodankäyntiä. Tässä vaiheessa suurta isänmaallista sotaa rintamakomentajat joutuivat alistumaan Stalinin määräykseen, jossa perääntyminen oli kiellettyä. Tämä jäykisti sodan ja johti puolustuksen luhistumiseen ja pakoon epäjärjestyksessä. Saksan hyökkäys kuitenkin pysäytettiin Leningradin edustalle.

Sotahistorioitsija Michael Jonesin mukaan Vorošilovin saamat tärkeät asemat johtuivat siitä, että Stalin piti häntä ehdottoman lojaalina liittolaisenaan. Hänen sotilaallinen osaamisensa oli kuitenkin alkeellista ja perustui kansalaissodassa menestystä saaneeseen siviilien käyttöön rintamalla sekä voitontahdon lietsomiseen. Vorošilov ei ollut kiinnostunut uudesta tekniikasta kuten panssareista, tykistöstä tai lentokoneista ja hänen kykynsä organisoida suuria joukkoja oli vähäinen. Vorošilov epäonnistui talvisodan rintamalla ja oli syyllinen siihen, että Leningrad jäi saarroksiin. Hruštšovin karkean arvion mukaan Vorošilov oli "koko armeijan suurin paskakasa".

Vorošilov seurasi Stalinia Teheranin konferenssiin vuonna 1943.

Vorošilov ehdotti vuonna 1944 Neuvostoliiton ja Suomen rajan siirtämistä Kymijoelle.

Mukana Hruštšovin valtaannousussa

Vuodet 1946–1953 Vorošilov oli ministerineuvoston varapuhemies. Vuosina 1945–1947 hän valvoi kommunistihallinnon perustamista Unkariin. On väitetty että vuonna 1948 Stalin pidätytti hänet epäiltynä englantilaisten vakoojaksi, mikä tosin oli todellisuudessa epätodennäköistä. Vuonna 1952 Vorošilov nimitettiin presidiumin jäseneksi.

J.K. Paasikivi ja Kliment Vorošilov

Stalinin kuolema aiheutti suuria muutoksia Neuvostoliiton johtajistossa, ja maaliskuussa 1953 Vorošilov nimitettiin presidiumin puhemieheksi, joka oli pääasiassa nimellinen virka. Nikita Hruštšov oli NKP:n pääsihteeri ja Georgi Malenkov pääministeri. Vorošilov, Hruštšov ja Malenkov järjestivät Lavrenti Berijan pidätyksen ja teloituksen 1953. Hruštšovin arvosteltua Stalinia 1956 Vorošilov liittyi stalinistiseen fraktioon Lazar Kaganovitšin, Vjatšeslav Molotovin ja Georgi Malenkovin kanssa syrjäyttääkseen Hruštšovin vallasta. Tarkoitus oli korvata asevoimiakin vastaan kääntynyt Hruštšov Nikolai Bulganinilla vuonna 1957, mutta Vorošilov vaihtoi pian puolta ja tuki Hruštšovia.

Kliment Vorošilov teki virallisen vierailun Suomeen elokuussa 1956.

Brežnevin ajan alussa uusi nousu

7. toukokuuta 1960 korkein neuvosto hyväksyi Vorošilovin ”pyynnön jäädä eläkkeelle”. Korkein neuvosto valitsi samaan aikaan Leonid Brežnevin neuvoston puheenjohtajaksi. Keskuskomitea myös vapautti Vorošilovin velvollisuuksistaan presidiumissa 16. heinäkuuta. XXII puoluekokouksessa lokakuussa 1961 hänet vapautettiin myös keskuskomitean vaalista.

Hruštšovin menetettyä valtansa 1964 Brežnev nosti Vorošilovin jälleen keulakuvan rooliin. Hänet valittiin uudelleen keskuskomiteaan 1966 ja hän sai toisen Neuvostoliiton sankarin arvonimen 1968. Vorošilov kuoli Moskovassa vuonna 1969. Hänet on haudattu Kremlin muurin edustalle.

Muuta

Vorošilovin mukaan nimettiin KV-sarjan panssarivaunut toisessa maailmansodassa ja kaksi kaupunkia: Vorošilovgrad Ukrainassa (nykyisin Luhansk) ja Vorošilov Venäjän kaukoidässä (nykyisin Ussurijsk). Ukrainan Donetskin keskustan kattava hallinnollinen alue, Vorošilovin piiri on nimetty hänen mukaansa.