Kirja

Kirja on nidos paperiarkkeja, joissa on painettua tekstiä tai kuvia, tai sen muotoisena ilmestynyt kirjallinen tuote. Kirjoja voidaan julkaista myös sähköisessä muodossa ja äänikirjoina.

Kirjoja 1800-luvulta.

Historia

Ennen kuin kirja sai nykyisen laatikkomaisen litteän nelikulmion muotonsa, kirjat olivat kirjakääröjä, joita tehtiin papyruksesta tai pergamentista. Papyruksen kotiseudulla Egyptissä kokonaisia kirjoja kirjoitettiin kirjakääröille jo lähes 3000 vuotta eaa. Myös kreikkalaiset ja roomalaiset ottivat käyttöön papyruskirjakääröt. Eläimen nahasta tehty pergamentti keksittiin joskus kolmannella vuosisadalla eaa. Koska painamista ei tuolloin vielä tunnettu, kirjat tehtiin antiikin aikana käsin lähinnä orjatyövoimalla.

Nykymuotoisia kirjoja eli koodekseja alettiin tehdä pergamentista viimeistään ensimmäisellä vuosisadalla eaa. Julius Caesarin aikana, jolle historioitsija Suetonius antoi jopa kunnian formaatin keksimisestä. Koodeksi alkoi syrjäyttää kirjakääröä 100-luvulta alkaen, ja uusi materiaali ja sidontatapa olivat syrjäyttäneet kääröt 400-luvun puoliväliin mennessä. Uuden formaatin yleistymisessä oli varhaiskristityillä tärkeä osa. He suosivat uutta formaattia monestakin syystä, kuten siksi, että litteä koodeksi oli helpompi kätkeä vaatteisiin kuin iso papyrusrulla. Koodeksi oli myös helppokäyttöisempi ja kaksipuolisena halvempi kuin kirjakäärö. Toisaalta papyrukselle tehtyä kirjakääröä oli vaikeampi muuttaa ja väärentää kuin pergamentille tehtyä koodeksia. Siksi esimerkiksi paavillinen keskushallinto käytti papyrusta aina 1000-luvun puoliväliin asti. Kirjakääröjäkin käytettiin keskiajalla bysanttilaisessa kulttuuripiirissä liturgisissa yhteyksissä.

Juutalaiset lukevat Tooraansa edelleen kääröltä. Tunnetuista länsimaisista kirjailijoista esimerkiksi Edgar Allan Poe kirjoitti aina kääröiksi liimatuille kapeille paperisuikaleille. Yksittäisistä kirjoista esimerkiksi markiisi de Saden Sodoman 120 päivää ja Jack Kerouacin Matkalla kirjoitettiin alun perin rullamuotoon eikä erillisille arkeille. Silloin tällöin on yhä tehty rullamuotoisia kirjoja.

Ensimmäiset painetut kirjat tehtiin Itä-Aasiassa jo ennen kuin kirjoja alettiin painaa Euroopassa 1300-luvulla. Koreassa tehtiin varhaisin tunnettu varsinainen painettu kirja, Dharani sutra, vuonna 706. Se on teknisesti niin korkeatasoinen, että sillä on arveltu olleen varhaisempia edeltäjiä. Kiinalaiset tekivät ensimmäisen kirjakkeilla painetun kirjan. Ensimmäiset kirjakkeet keksi Bi Sheng vuosien 1041 ja 1049 välisenä aikana. Kiinalaiset tekivät kirjansa joko bambusuikaleille, kirjakääröiksi tai lankasidotuiksi paperikirjoiksi. Ennen rottinkipalmukuidusta valmistetun paperin käyttöönottoa 900-luvulla, kiinalaiset olivat käyttäneet kirjakääröjensä materiaalina joskus silkkiä.

Ennen kirjapainotaidon keksimistä kirjoja kopioitiin pääasiassa käsin, ja siksi ne olivat harvinaisia ja arvokkaita. Vain rikkaat ihmiset ja kirkot sekä luostarit omistivat kirjoja. Köyhimmissä kodeissa ei ollut lainkaan kirjoja tai korkeintaan Raamattu ja virsikirja. Kun kirjoja alettiin painaa, samasta kirjasta saatiin nopeasti paljon kopioita. Nykyisin pehmeäkantiset kirjat ja tekniset monistusmenetelmät ovat tuoneet kirjallisuuden jokaisen lukutaitoisen ulottuville.

Osat ja valmistus

Leikkaamaton kirja vuodelta 1929, kirjan sivut osittain kiinni toisissaan.

Sidonta on valmistusvaihe, jossa kirja kootaan painetuista ja taitetuista arkeista tai yksittäisistä lehdistä, ja kirjan kannet ja selkä kiinnitetään paikoilleen. Aikaisemmin kirjan arkit yhdistettiin toisiinsa tai selän poikittaissidoksiin langalla. Liimanidonta on yleistynyt toisen maailmansodan jälkeen halvempana menetelmänä, mutta lankasidos on kestävämpi ja edelleen käytössä. Lankasidosta on käytetty etenkin käsikirjoissa ja hakuteoksissa, jotta ne kestäisivät kovaa kulutusta. Vielä 1950-luvulla uusissa kirjoissa osa sivuista oli kiinni toisissaan ylä-, sivu- tai alareunasta, ja ne piti irrottaa itse paperiveitsellä.

Kirjaan kuuluu pehmeät tai kovat kannet, joissa on usein kansikuvataidetta ja typografiaa. Nidottu kirja on aina pehmeäkantinen. Sidottu kirja on useimmiten kovakantinen, mutta ei aina: sidotussa kirjassa saattaa olla myös muovipäällysteiset flexo- eli läppäkannet. Tämä muoto on yleinen matka- ja luonto-oppaissa. Pienehköä pehmeäkantista kirjaa kutsutaan taskukirjaksi eli pokkariksi.

Lukija voi käyttää kirjanmerkkiä merkitsemään lukukohdan seuraavaa käyttökertaa varten.

Kirjojen julkaisu

Ensimmäisen kirjapainon perustajan Johannes Gutenbergin jälkeen maailmassa on julkaistu lähes 130 miljoonaa teosta. Maailmassa painetaan vuosittain yli kolme miljardia kirjaa. Suomalaista kirjallisuutta on kustannettu yli 800 000 erillistä teosta. Vuosittain suomalaista kirjallisuutta kustannetaan yli 13 000 nimikettä. Näistä suuri osa on esimerkiksi raportteja. Perinteistä kirjallisuutta ja oppikirjoja julkaistiin vuonna 2010 noin 4500 nimikettä.

Kirjasto.

Suomen Kansalliskirjasto tallentaa kaikki painotuotteet ja tallenteet. Kansalliskirjastossa on yli 100 hyllykilometriä aineistoa ja yli 3,5 miljoonaa teosta. Vuonna 2003 suomalaisissa kotikirjastoissa oli keskimäärin 260 teosta eli yli kahdeksan hyllymetriä kirjoja.

Tietokirjojen painokset ovat nykyisin usein 500 kappaleen tuntumassa. Tätä pienemmillä painoksilla ei ole kaupallista merkitystä. Useimmista tietokirjoista otetaan vain yksi painos.

Vuonna 2008 kolmasosa painetuista kirjoista oli selvityksiä, tutkimuksia ja raportteja, joita ei ole julkaistu ensisijaisesti myytäviksi. On arvioitu, että suurin osa niistä tavoittaisi kohderyhmänsä verkkojulkaisuina. Nimikemäärän väheneminen vuodesta 2008 lähtien on mahdollinen merkki siitä, että opinnäytteet sekä julkishallinnon tuottamat selvitykset julkaistaan yhä useammin pelkästään sähköisessä muodossa.

Kovakantisten kirjojen painatus on kalliimpaa kuin pehmeäkantisten. Esimerkiksi pienkustantamojen ei kannata ottaa kirjoistaan isoja painoksia, joiden avulla kovakantisen kirjan kappalehinta olisi huokeampi. Kirjastoissa kovakantinen kestää keskimäärin 100 lainauskertaa ja pehmeäkantiset noin 40.

Suomalaista 77 prosenttia osti vuonna 2008 vähintään yhden kirjan vuosittain. Yli kymmenen kirjaa vuodessa ostavia oli 652 000 henkilöä.

Henkilöä, joka harrastaa kirjojen keräilyä, kutsutaan kirjanystäväksi eli bibliofiiliksi.

Erilaisia muotoja

Kirja on yleensä nelikulmion tai neliön muotoinen. Joissain kirjoissa sivut voivat olla pyöreitä: esimerkiksi jotkin avaruutta käsittelevät kirjat jäljittelevät muodollaan kiikarinäkymää ja jalkapalloaiheiset kirjat jalkapallon muotoa. Pahvisia lastenkirjoja tehdään nykyisin joskus muotoon leikattuna, esimerkiksi auton-, kukan- tai nallekarhun muotoisiksi. Tytöille tarkoitettuja päiväkirjoja julkaistaan joskus sydämenmuotoisena. Myös aikuisille tarkoitettuja muotoon leikattuja kirjoja on kirjan historian aikana silloin tällöin tehty. Ponnahduskirjassa teosta avattaessa sivuilta ponnahtaa esiin paperisia hahmoja. Haitarikirja eli taitekirja avautuu nimensä mukaisesti haitarin tavoin. Näin lukija pystyy näkemään samalla kertaa useita aukeamia.

Tietokoneen näytöltä luettavat kirjat ja verkkosivut noudattavat joskus enemmän kirjakääröjen ja papyrusrullien muotoa kuin tavallista kirjaa, sillä niitäkin vieritetään esiin, tosin ylhäältä alas rivi kerrallaan eikä horisontaalisesti kuin rullia.

Maailman pienimmäksi kirjaksi on sanottu erästä 0,07 * 0,09 millimetrin eli 70 * 90 mikrometrin kokoista aapista, jonka voi lukea vain mikroskoopin avulla. Pienin painettu kirja on 0,74 x 0,75 millimetrin kokoinen, 22-sivuinen japanilainen kasviopas. Maailman suurimpia kirjoja ovat eräs profeetta Muhammedista kertova teos, joka on kooltaan 5 m * 8,06 m ja sisältää 429 sivua, painoltaan yhteensä 1 500 kg; ja Unkarin luonnosta kertova, kooltaan 4,18 m * 3,77 m teos, joka sisältää 346 sivua, jotka painavat yhteensä 1 420 kg.

Kirjat tulevaisuudessa

Sähköisten viestimien kehittyminen on tuonut kirjalle kilpailijoita. Ihmiset kuluttavat aikaa entistä enemmän esimerkiksi internetiä selaillen. Tietosanakirjojen ja suurteosten julkaisu on vähentynyt, mutta kaunokirjallisuus ja laajoja asiakokonaisuuksia sisältävä tietokirjallisuus ovat säilyneet. Uusi painotekniikka mahdollistaa entistä pienempien painosten ottamisen taloudellisesti kannattavasti. Asiakas voisi tilata kirjan verkkokaupasta ja nide painettaisiin tarvepainatuksena. Kirjavälityksen koordinoima tarvepainatus aloitettiin vuonna 2009. Sen tavoitteena oli ennen kaikkea tuoda tarjolle pitkän hännän kirjatarjonta. Sen hyödyntäminen vaatisi kuitenkin aktiivista markkinointia kustantamoilta ja kirjakaupoilta.

Katso myös

• Bookcrossing
• Kirjankustantamo
• Kirjasto
• Pamfletti
• Romaani

Lähteet

• Bengtsson, Niklas: Kirja erikoisena esineenä. Helsinki: Avain, 2017. ISBN 978-952-304-134-9
• Ekholm, Kai & Repo, Yrjö: Kirja tienhaarassa vuonna 2020. Helsinki: Gaudeamus, 2010. ISBN 978-952-495-158-6
• Hänninen, Jera & Hänninen, Jyri: Haluatko todella kirjailijaksi? Matkaopas kirjamaailmaan. Helsinki: Helsinki-kirjat, 2012. ISBN 978-952-5-98907-6

Kirjallisuutta

• Laine, Tuija (toim.): Kirjahistoria. Johdatus vanhan kirjan tutkimukseen. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1996. ISBN 951-717-900-6
• Lehtonen, Mikko: Post scriptum. Kirja medioitumisen aikakaudella. Tampere: Vastapaino, 2001. ISBN 951-768-087-2
• Paavonheimo, Jari: Digitaalisen ja painetun rajalla. Kirjoituksia kirjasta, digitaalisuudesta ja kirjastosta. Helsinki: BTJ Kirjastopalvelu, 2006. ISBN 951-692-628-2
• Salonharju, Inkeri (toim.): Kirja tietoverkkojen maailmassa. Helsinki: Helsingin yliopiston kirjasto, 2003. ISBN 978-952-10-1320-1 Verkkojulkaisu.

Aiheesta muualla

• The Online Books Page. Verkkokirjoja. (englanniksi)
• Tekstuaalitieteiden sanasto. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
• Bibliofiilien seura ry.
• Suomen kirjahistoriallinen seura ry.
• Suomalaisen kirjan museo Pukstaavi.