Katjuša (ase)

Katjuša (ven. Катюша, eli Pikku-Katja) tai Stalinin urut (saks. Stalinorgel) oli alun perin puna-armeijan toisen maailmansodan aikaisten raketinheittimien BM-8, BM-13, BM-31 -nimitys. Katjuša oli eräs suosittu sota-ajan laulu Neuvostoliitossa ja oli myös tulusten nimitys.

Katjuša-raketinheitin kiinnitettynä ZiL-157 kuorma-autoon.

Myöhemmin samaa nimeä on käytetty myös toisen maailmansodan jälkeisistä raketinheittimistä BM-14, BM-21, BM-24, BM-25, BM-27 ja BM-30 ja niiden eri maissa valmistetuista kopioista. Nimessä termi BM tulee sanoista Bojevaja mašina (ven. Боевая машина), ”taisteluväline” tai -auto. Numero puolestaan kertoo useimmissa tapauksissa raketin kaliiperin senttimetreinä. Neuvostoliitossa kehitettiin sodan jälkeen myös 107 mm:n BM-12, joka ei tullut ikinä laajaan käyttöön, mutta sitä valmistettiin paljon Kiinassa nimellä tyyppi 63. Katjuša-raketteja yksittäin ammuttuna on käyttänyt muun muassa Hizbollah-järjestö iskuissa Israelia vastaan.

Katjušat toisessa maailmansodassa

Katjuša-patteri tulittaa Stalingradin taistelussa vuonna 1942.

Katjušoja käytettiin ensimmäistä kertaa saksalaisia joukkoja vastaan 14. heinäkuuta 1941. Sodan loppuun mennessä niitä oli valmistettu yli 1 800 kappaletta.

Katjušat koostuivat rinnakkaisista kiskoista, joihin raketit asennettiin, ja telineestä, joilla kiskot saatiin kallistettua laukaisuasentoon. Näiden tärkein ominaisuus oli kuitenkin yksinkertaisuus. Raketinheitin voitiin kiinnittää monenlaisiin alustoihin kuten (yleisimmin) kuorma-autoon, panssarivaunuun tai tykkitraktoriin. Yhdessä raketinheittimessä oli 14–48 kiskoa. BM-13:ssa käytettiin 180 cm pitkiä, 42 kg painavia, halkaisijaltaan 13,2 cm leveitä raketteja, joiden kantomatka oli jopa 8,7 km. Raketin ammus painoi 4,9 kg. Katjušat eivät olleet erityisen tarkkoja, mutta olivat suurina määrinä käytettäessä hyvin tehokkaita aluepommituksessa ja aiheuttivat vihollisten joukoissa pelkoreaktioita.

Puna-armeijan tykistö ei arvostanut Katjuša-raketinheitintä ennen saksalaisten maahantunkeutumista, koska yhden yhteislaukauksen valmistelu vei aikaa 50 minuuttia, kun esim. haupitsilla pystyi samassa ajassa ampumaan 150 kranaattia, kuitenkin sodan tultua vaadittiin tykistöltä liikkuvuutta jolloin Katjušan arvostus kasvoi; siinä missä perinteisillä tykeillä ampuvat patterit joutuivat siirtämään tykit asemaan miesvoimin sekä suuntaamaan ja lataamaan ennen ampumista, Katjušaa kuljettava ajoneuvo voitiin vain ajaa asemaan ja lavetti suunnata, raketit olivat valmiiksi lavetilla kuljetuksen aikana. Lisäksi vaikka lataaminen vei aikaa, yksi Katjušan laukaus oli tuhovoimaisempi kuin mihin kokonainen tykkipatteri olisi kyennyt samassa muutaman sekunnin kestävässä ajassa.

Lähteet

• Bauer, Eddy: Toinen maailmansota, s. 511. (osa 4) Helsinki: WSOY, 1973. ISBN 951-0-05844-0
• Envall, Olli: Patterisarja ampukaa!. Piiru, 1993, nro 3, s. 20–21. Lappeenranta: KarTR.