Jade

Jade on korukivi, joka voi koostua kahdesta eri mineraalista: joko amfiboliryhmään kuuluvasta nefriitistä tai pyrokseeniryhmään kuuluvasta jadeiitista.

Jade

Jade on erittäin tiivis ja sitkeä kivi, joten sitä on käytetty jo vuosituhansia koriste-esineiden ja aseiden tekemiseen etenkin Kiinassa ja Väli-Amerikassa. Jade on läpikuultavaa tai läpinäkymätöntä. Vasta vuonna 1863 jaden ymmärrettiin käsittävän kaksi erillistä mineraalia. Jadeiittia ja nefriittiä ei usein ole helppo erottaa toisistaan, sillä ne ovat ulkonäöltään ja rakenteeltaan hyvin samankaltaisia.^lähde?

Jadea ei tavata kiteisenä, vaan se esiintyy massamaisena esimerkiksi serpentiniitissä. Usein sitä löydetään jopa monen kilon painoisina murikoina rantojen kivikoista, jonne se on kestävänä ja lohkeamattomana saattanut kulkeutua pitkiäkin matkoja. Suomesta on löydetty nefriittiä muutamasta hajaesiintymästä pääkaupunkiseudulta.^lähde?

Erot

Jadeiitti (NaAlSi₂O₆ eli natrium-alumiinisilikaatti) on nefriittiä (Ca₂(Mg,Fe)₅Si₈O₂₂(OH)₂, kalsium-magnesium(tai rauta)silikaatti) harvinaisempaa ja arvokkaampaa. Sitä on käytetty Väli-Amerikassa, kun taas nefriitti oli tunnettu Kiinassa, Myanmarissa ja Uudessa-Seelannissa. Kovuuden 7 Mohsin asteikolla saava jadeiitti on hieman kovempaa kuin nefriitti (kovuus 6,5), mutta vähemmän sitkeää. Mikroskoopilla tarkasteltaessa nefriitin rakenne näyttää kuituisemmalta. Nefriitti on väriltään valkoinen tai vihreä. Nefriitin vihreä on sävyltään jadeiitin vihreää kellertävämpää.^lähde?

Useita muita samankaltaisia mineraaleja kutsutaan joskus harhaanjohtamistarkoituksessa jadeksi. Tällaisia ovat serpentiini ("Korean jade", "Suzhoun jade", "Styyrian jade", "Kanadalainen jade", "oliivijade" ja "uusi jade"), grossulaari ("Transvaal-jade"), karneoli, aventuriini, vesuvianiitti ja krysopraasi.^lähde?

Qing-dynastian aikainen jadella verhoiltu ruukku 1700-luvulta.

Aitoa jadea käsitellään usein sen laadun parantamiseksi. On olemassa kolme eriasteista käsittelytapaa, joista tyyppi A käsittää korkeintaan pintavahauksen. Tyypissä B jaden vahingoittunutta pintaa korjataan altistamalla se kemikaaleille ja päällystetään pihkamaisella polymeerillä. C-tyypin jaden väriä on parannettu värjäämällä, ja punaisen jaden väriä on voimistettu lämpökäsittelyllä. Lämpökäsittely johtaa aina läpikuultavuuden häviämiseen ja usein myös värin muuttumiseen ruskeaksi.^lähde?

Historia

Kiinassa jadea käytettiin jo neoliittisella kaudella. Merkittävimmät esiintymät olivat Ningshaon alue Jangtsen suistossa, johon liittyi Liangzhun jadekulttuuri 3400–2250 eaa., sekä alue Liaoningin provinssissa Sisä-Mongoliassa, johon puolestaan liittyi Hongshan kulttuuri 4700–2200 eaa. Kummastakin tuotettiin nefriittiä, jota käytettiin useisiin käyttö- sekä seremoniallisiin esineisiin. Varhaisimmista dynastioista lähtien jaden tärkeimmäksi lähteeksi muodostui Khotanin kaupungin ympäristö Xinjiangin läntisessä provinssissa. Kaupunki sijaitsee Kuen-Lunin vuoristosta virtaavien kahden joen, Kara-Kashin (’musta jadevirta’) ja Yurun-Kashin (’valkoinen jadevirta’), välissä. Näiden virtojen sorasta löydettiin pyöristyneitä jademukuloita, joita kuljetettiin kamelikaravaanein tuhansien kilometrien matkoja maan itäosiin. 1700-luvulla Myanmarista alettiin tuoda Kiinaan jadeiittia, joka syrjäytti nefriitin käytön.^lähde?