Intiaanireservaatti
Intiaanireservaatit ovat intiaanien tai eskimojen hallitsemia alueita Yhdysvalloissa ja Kanadassa. Reservaatit saivat alkunsa 1800-luvulla, kun eurooppalaislähtöiset uudisraivaajat ottivat intiaanien maat itselleen.
Yhdysvalloissa reservaatit (Indian reservation) toimivat Yhdysvaltain sisäministeriön Bureau of Indian Affairsin alaisuudessa. Kanadassa reservaatti (Indian reserve) on määritelty erityisessä Indian Act -laissa (1876).
Yhdysvalloissa on tätä nykyä noin 300 intiaanireservaattia.[1] Alaskassa on yksi reservaatti.[1] Niiden yhteenlaskettu pinta-ala on noin 56,2 miljoonaa eekkeriä eli noin 227 000 km²,[1] mikä on 2,3 % Yhdysvaltojen pinta-alasta. Liittovaltion tunnustamia alkuperäisheimoja, mukaan lukien Alaskan heimot, on 566.[1] Kaikilla heimoilla ei ole omaa reservaattia kun taas joillakin niistä on useampia.[2] Enemmistö intiaaneista elää silti reservaattien ulkopuolella.
Yhdysvalloissa reservaatti-intiaanien asemasta päättää viime kädessä liittovaltion kongressi. Osavaltioilla ei ole paljonkaan sanottavaa siihen, mitä reservaateissa tapahtuu. Periaatteessa osavaltioiden lait eivät ole voimassa reservaattien alueella, mikä on aiheuttanut monia katkeria ja yhä jatkuvia valtakamppailuja intiaanien ja osavaltioiden sekä osavaltioiden ja liittovaltion kongressin välille.[3] Yhdysvalloissa reservaateilla on Indian Gaming Regulatory Act -laissa säädettyjä erityisoikeuksia kasinojen pitämiseen. Laki perustuu vuonna 1976 Yhdysvaltain korkeimman oikeuden antamaan päätökseen (Bryan vastaan Itascan piirikunta), jonka mukaan osavaltioilla ei ole oikeutta kerätä veroja reservaattien alueelta tai puuttua millään muullakaan tavalla reservaattien taloudelliseen toimintaan.[4]
Kanadassa vuoden 1876 intiaanilaki teki intiaanien hallinnosta kansallisen ja rajoitti provinssien oikeuksia määrätä alkuperäiskansojen asioista. Vähitellen Kanadan hallitukset painostivat eri reservaatteja ja heimokuntia hyväksymään ja omaksumaan eurooppalaistyyppiseen edustukselliseen demokratiaan perustuvan vaaleilla valitun neuvoston ylimmäksi hallintoelimekseen. Näillä on kuitenkin yleensä vain neuvoa-antava asema, sillä ylin päätäntävalta on ministeriössä. Vuoden 1951 intiaanilain nojalla heimot saivat aiempaa enemmän itsehallinto-oikeuksia, mutta ministeriöllä on yhä veto-oikeus reservaattihallitusten päätöksiin. Virallisesti Kanada kunnioittaa reservaattien itsehallintoa.[5]
Historia
muokkaaReservaattien syntyhistoria
muokkaaEurooppalaiset siirtolaiset halusivat Pohjois-Amerikasta lähinnä maata, ja sitä saattoi saada vain intiaaneilta. Tärkeää oli saada siirrettyä intiaanit pois valkoisen asutuksen tieltä. Alusta alkaen reservaatit pyrittiin saamaan alueelle, joka ei ainakaan tuolloin kelvannut valkoisille. Ne sijaitsivat yleensä alueilla, joiden maa ei ollut viljelykelpoista. Tätä ei kuitenkaan otettu huomioon silloin, kun intiaaneista haluttiin kouluttaa valkoisten kaltaisia maanviljelijöitä. Varsinkin Suurilla tasangoilla ja Lounaisalueella tästä aiheutui paljon kiistoja intiaanien ja valkoisten välille.[6]
Lain mukaan intiaaneilta vallatuista maista tuli ensin Yhdysvaltain liittovaltion omaisuutta, jonka liittovaltio jakoi tai myi edelleen osavaltioille, erilaisille yhtiöille tai yksityisille henkilöille. Vuonna 1862 kongressin säätämä asutustilalaki, Homestead Act, lupasi maata ilmaiseksi uudisasukkaille. Vuoteen 1880 mennessä arviolta 224 000 km² maata siirtyi yksityiseen omistukseen. Lukuisat eri asutustilalait auttoivat valkoisia uudisasukkaita valtaamaan maata käyttöönsä vuosina 1860–1910. Myös osa intiaaneista pääsi tai joutui asutustilalakien piiriin.[7]
Kanadassa ei laadittu yleistä palstoituslakia. Suurin osa Kanadan alueen reservaateista oli varsin pieniä, ja hallituksen hajota ja hallitse –politiikka suosi tarkoituksellisesti reservaattien myöntämistä pikemminkin yksittäisille heimokunnille kuin kokonaisille intiaanikansoille. Jotkut reservaatit kuitenkin palstoitettiin asukkaidensa yksityisomaisuudeksi. Kanadan irokeesialueille muutti jo 1800-luvun alkupuoliskolla jatkuvasti lisää valkoisia asukkaita, ja usein nämä tunkeutuivat intiaaneille luvatuille maillekin. Kanada takasi Irokeesiliiton kuudelle kansakunnalle Six Nations -reservaatin ja karkotti alueelta pois valkoiset maahantunkeutujat, mutta alkoi itse palstoittaa reservaattien maata jo vuonna 1847. Perinteinen yhteismaanomistus loppui, kun jokainen perheellinen mies sai sata eekkeriä (n. 40 hehtaaria) maata.[8]
Yhdysvaltain reservaatit 2000-luvulla
muokkaaReservaateista väkirikkain on Arizonan, New Mexicon ja Utahin alueella sijaitseva navajoiden reservaatti, jossa asuu noin 150 000 intiaania. Se on myös pinta-alaltaan suurin, peräti 5,6 miljoonaa hehtaaria. Muita väkirikkaita reservaatteja ovat lakotojen Rosebud (n. 20 000) ja Pine Ridge (n. 15 000 asukasta). Reservaateissa asuu tosin myös muita ihmisiä kuin intiaaneja, esimerkiksi Rosebudin reservaatin kokonaisväkiluvusta vain noin puolet on intiaaneja.[9]
Suurin reservaatti-intiaanien keskittymä on Arizonassa. Siellä noin 10 000 hengen reservaatteja ovat apachien Fort Apache ja San Carlos, pimojen ja maricopien Gila River sekä papagoiden ja hopien reservaatit. Yli 8 000 asukkaan reservaatteja ovat ainakin Pohjois-Dakotan Turtle Mountain ja Washingtonin osavaltion yakama-reservaatti sekä lakotojen Standing Rock ja Cheyenne River. Yli 7 000 asukkaan pääsevät vielä ainakin Zuni Pueblo New Mexicossa ja mustajalkojen reservaatti Montanassa.[9]
Pinta-alaltaan 10 suurinta reservaattia ovat:[10]
| Reservaatti | Koko (km2) | Sijainti |
|---|---|---|
| Navajoiden reservaatti | 63 260 | AZ, NM, UT |
| Uteiden reservaatti | 17 676 | UT |
| Tohono Oʼodhamien reservaatti | 11 533 | AZ |
| Cheyennejoen reservaatti | 11 445 | SD |
| Pine Ridgen reservaatti | 11 274 | SD, NE |
| Standing Rockin reservaatti | 9 484 | SD, ND |
| Crowien reservaatti | 9 339 | MT |
| Wind Riverin reservaatti | 9 147 | WY |
| Fort Peckin reservaatti | 8 552 | MT |
| San Carlosin reservaatti | 7 578 | AZ |
Intiaanisotien loppuminen 1800-luvun lopussa sekä intiaanien terveyspalvelujen siirtyminen vuonna 1955 intiaaniasiainvirastolta terveysministeriölle ovat olleet tärkeitä käännekohtia intiaaniväestön lisääntymisessä. Parantuneesta terveystilanteesta huolimatta intiaanit johtavat Yhdysvaltain sairaustilastoja. Joissakin heimoissa ja reservaateissa lähes puolet aikuisväestöstä sairastaa diabetesta. Alkoholismi on intiaanien keskuudessa viisi kertaa niin yleistä kuin koko maan väestössä. Itsemurhia intiaanit tekevät kaksi kertaa niin paljon kuin koko väestö keskimäärin. Yli kansallisen keskiarvon intiaanit kärsivät myös maksakirroosista, influenssasta, keuhkotaudista ja erilaisista lastentaudeista.[11]
Etelä-Dakotassa sijaitseva lakota-intiaanien Pine Ridgen reservaatti on ollut vuodesta toiseen Yhdysvaltain köyhimpiä kuntia. Alueen rikollisuus on huomattavaa ja erilaiset jengien väliset selkkaukset arkipäivää. Taloudelliset ja sosiaaliset erot voivat läheistenkin reservaattien välillä olla huomattavat. Arizonan apache-reservaatin San Carlosin taloudellinen tilanne on varsin huono ja työttömyysluvut korkeita. Pääelinkeinot ovat karjatalous, maanviljely, metsätalous ja korinpunonta. Fort Apachen talous sen sijaan kukoistaa, ja reservaatin intiaanien työttömyys on melko alhainen. Karjatalous ja maanviljely ovat pääelinkeinoja. Vauraus perustuu puunjalostustuotantoon ja turismiin. Reservaatissa on suuri hiihtokeskus ja kesähuvila-alue. Ak-Chinin kasinohotelli on tärkeä rakennus myös arkkitehtuurisesti.[12]
Kanadan reservaatit 2000-luvulla
muokkaaKanadassa asuu noin miljoona intiaania, inuitia ja métisiä, jotka kaikki luetaan nykyisin alkuperäiskansoiksi. Kanadan intiaaniasiain- ja pohjoisen kehityksen ministeriön mukaan maassa asuu vähän alle 700 000 intiaania yli 600 heimokunnassa. Reservaateissa asuvien lukumäärä on ministeriön mukaan yli 360 000; Kanadan tilastokeskuksen mukaan alle 300 000 asuu reservaateissa. Reservaattien ulkopuolella ministeriö arvioi asuvan lähes 300 000 intiaania ja lisäksi vielä noin 25 000 asui kruunun mailla. Useimmat heimokunnat ovat jäsenmääriltään pieniä. Vain kymmenellä prosentilla heimokunnista on yli 2 000 jäsentä. Kolmannes kaikista alkuperäiskansoista asuu maalla reservaateissa.[13]
Manitoban provinssissa sijaitsevan syrjäisen cree-intiaanien reservaatin elinoloja on kuvattu "kolmannen maailman olosuhteiksi".[14]
Reservaateissa asuvien työttömyysprosentti on selvästi korkeampi kuin muiden kanadalaisten.[13]
Lähteet
muokkaa- ↑ a b c d http://www.bia.gov/FAQs/
- ↑ The many Indian reservations across the US indians.org. Viitattu 16.10.2022. (englanniksi)
- ↑ Andersson Rani Henrik & Henriksson Markku: Intiaanit: Pohjois-Amerikan alkuperäiskansojen historia (2010), s. 469.
- ↑ Early Pioneers of Indian Gaming Had Same Goal: To Help Their People Indian Country Today. 27.3.2013. Viitattu 10.2.2023. (englanniksi)
- ↑ Andersson & Henriksson, s. 467.
- ↑ Andersson & Henriksson, s. 304.
- ↑ Andersson & Henriksson, s. 305.
- ↑ Andersson & Henriksson, s. 310.
- ↑ a b Andersson & Henriksson, s. 459.
- ↑ Biggest Indian Reservations In The United States WorldAtlas. 5.6.2018. Viitattu 10.2.2023. (englanti)
- ↑ Andersson & Henriksson, s. 458.
- ↑ Andersson & Henriksson, s. 464.
- ↑ a b Andersson & Henriksson, s. 451-452.
- ↑ UN investigator visits Manitoba reserve where some homes lack running water CTVNews. 12.10.2013. Viitattu 16.10.2022. (englanniksi)
Aiheesta muualla
muokkaa- – (PDF) (Intiaanireservaatit Yhdysvaltain kartalla) Arkistoitu 26.2.2011. (englanniksi)
- Hiltunen, Anna-Kaisa: Reservaatista saluunaan Maailman Kuvalehti. 9.3.2011. Arkistoitu 7.1.2021. Viitattu 7.1.2021.