[go: up one dir, main page]

ICD

Kansainvälinen tautiluokitusjärjestelmä

International Statistical Classification of Diseases and Related Health Problems (lyh. ICD) on kansainvälinen tautiluokitusjärjestelmä, jonka WHO on kehittänyt. Luokittelun tuorein versio tunnetaan lyhenteellä ICD-11 ja se julkaistiin 2018 [1]. Suomessa käytetään edelleen sitä edeltänyttä ICD-10-versiota: vanhan version käyttö jatkuu Lääkärilehden mukaan toistaiseksi Suomen potilastietojärjestelmissä. Suomessa oli tarkoitus siirtyä uuden version käyttöön vuonna 2022[2], mutta hankkeen käynnistämiseen ei ollut osoitettu rahoitusta helmikuuhun 2022 mennessä.[2]

ICD-10-tautiluokitus on ollut virallisessa käytössä Suomessa vuoden 1996 alusta.[3]

Mielenterveyden ja käyttäytymisen häiriöiden osalta ICD-10 on pääosin yhteneväinen Yhdysvaltain psykiatriyhdistyksen APA:n kehittämän eri koulukunnista riippumattoman diagnoosijärjestelmän DSM-IV (Diagnostic and Statistical Manual of Mental Disorders) kanssa. Oireluokituksista löytyy kuitenkin merkittäviä eroavuuksia, esimerkiksi persoonallisuushäiriöiden ryhmittelyssä sekä neuroosi-käsitteen käytössä (epämääräinen neuroosiluokitus poistettiin DSM:n kolmannessa versiossa, mutta se löytyy edelleen ICD:stä).

Tautiluokitus ICD-10:n pääluokat

muokkaa
  • A00–B99 Tartunta- ja loistauteja
  • C00–D48 Kasvaimet
  • D50–D89 Veren ja verta muodostavien elinten sairaudet sekä eräät immuunimekanismin häiriöt
  • E00–E90 Umpierityssairaudet, ravitsemussairaudet ja aineenvaihduntasairaudet
  • F00–F99 Mielenterveyden ja käyttäytymisen häiriöt
  • G00–G99 Hermoston sairaudet
  • H00–H59 Silmän ja sen apuelinten sairaudet
  • H60–H95 Korvan ja kartiolisäkkeen sairaudet
  • I00–I99 Verenkiertoelinten sairaudet
  • J00–J99 Hengityselinten sairaudet
  • K00–K93 Ruuansulatuselinten sairaudet
  • L00–L99 Ihon ja ihonalaiskudoksen sairaudet
  • M00–M99 Tuki- ja liikuntaelinten sekä sidekudoksen sairaudet
  • N00–N99 Virtsa- ja sukupuolielinten sairaudet
  • O00–O99 Raskaus, synnytys ja lapsivuoteus
  • P00–P96 Eräät perinataaliaikana alkaneet tilat
  • Q00–Q99 Synnynnäiset epämuodostumat, epämuotoisuudet ja kromosomipoikkeavuudet
  • R00–R99 Muualla luokittamattomat oireet, sairaudenmerkit sekä poikkeavat kliiniset ja laboratoriolöydökset
  • S00–T98 Vammat, myrkytykset ja eräät muut ulkoisten syiden seuraukset
  • V01–Y98 Vammojen, sairauksien ja kuoleman ulkoiset syyt
  • Z00–ZZB Tekijöitä, jotka vaikuttavat terveydentilaan ja yhteydenottoihin terveyspalvelujen tuottajiin
  • ATC-koodit Myrkytyksen tai sairauden aiheuttaneet lääkeaineet

ICD-11

muokkaa

Luokitus sisältää mm. videopeliriippuvuuden.[4]

Katso myös

muokkaa

Lähteet

muokkaa
  1. WHO releases new International Classification of Diseases (ICD 11) www.who.int. Viitattu 19.12.2020. (englanniksi)
  2. a b ICD-11 on julkaistu Lääkärilehti.fi. Viitattu 26.8.2022.
  3. Arkistoitu kopio Kansanterveyslehti 2/1996. 1996. Kansanterveyslaitos (nykynimeltään Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, THL). Arkistoitu 3.11.2010. Viitattu 12.1.2017.
  4. https://www.tiede.fi/artikkeli/uutiset/peliriippuvuudesta-tuli-sairaus

Aiheesta muualla

muokkaa

 

Tämä lääketieteeseen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.