[go: up one dir, main page]
Wikipedia

Fritz Lang

itävaltalais-saksalainen ohjaaja ja käsikirjoittaja (1890–1976)

Friedrich Anton Christian ”Fritz” Lang (5. joulukuuta 1890 Wien, Itävalta-Unkari – 2. elokuuta 1976 Beverly Hills, Kalifornia), oli itävaltalaissyntyinen saksalais-yhdysvaltalainen elokuvaohjaaja, käsikirjoittaja ja tuottaja. Lang oli huomattavimpia saksalaisen ekspressionismin edustajia ja yksi 1900-luvun arvostetuimpia elokuvaohjaajia.

Fritz Lang
Fritz Lang vuonna 1969.
Fritz Lang vuonna 1969.
Henkilötiedot
Koko nimi Friedrich Christian Anton Lang
Syntynyt5. joulukuuta 1890
Wien, Itävalta-Unkari
Kuollut2. elokuuta 1976 (85 vuotta)
Beverly Hills, Kalifornia, Yhdysvallat
Puoliso Lisa Rosenthal (1919–1921),
Thea von Harbou (1922–1933),
Lily Latté (1971–1976)
Ohjaaja
Aktiivisena 1919–1961
Tunnetuimmat ohjaukset Metropolis,
M – kaupunki etsii murhaajaa
Palkinnot

Walk of Fame

Aiheesta muualla
IMDb
Elonet

Lang aloitti työskentelyn elokuvien parissa jo 1910-luvulla ja ohjasi tunnetuimmat elokuvansa Saksassa 1920- ja 1930-luvuilla. Niihin kuuluvat muun muassa kaksiosainen Niebelungen laulu, Metropolis ja M – kaupunki etsii murhaajaa. Saksan kansallissosialistisen työväenpuolueen noustua valtaan Lang muutti Yhdysvaltoihin, jossa hän jatkoi uraansa vaihtelevalla menestyksellä. Yhdysvaltojen tuotannon huippuhetkiä olivat Kiihko, Nainen ikkunassa, Punainen katu ja Gangsterikuningas.

Nuoruus

muokkaa

Friedrich Christian Anton Lang syntyi Itävalta-Unkarin pääkaupungissa Wienissä 5. joulukuuta 1890. Hänen isänsä Anton Lang oli katolinen wieniläinen arkkitehti, joka toimi kaupunginarkkitehtina. Äiti Paula Lang (o.s. Schlesinger) oli kotoisin Määristä Brnon kaupungista. Hän oli juutalaissyntyinen mutta kääntyi katolisuuteen naimisiinmenonsa jälkeen.[1] Fritz oli perheen toinen lapsi. Vanhempi veli Adolf Lang oli syntynyt 1884.[2] Vanhemmat kohtelivat Adolfia veljeksistä selvästi heikompana, sillä tämä kärsi vakavasta psoriasiksesta. Adolfin ja Fritzin veljessuhde oli huono, eivätkä he aikuisiällä juuri olleet tekemisissä keskenään.[3]

Elämänsä ensimmäiset kymmenen vuotta Fritz asui Wienin ydinkeskustassa kaupungin keskeisimmällä alueella. Vuonna 1900 perhe muutti varakkaiden kaupunginosaan Josefstadtiin.[1] Lang aloitti vuonna 1908 arkkitehtuurin opinnot Wienin teknillisessä yliopistossa.[4] Vanhempiensa toiveesta hänen oli aikomus jatkaa isänsä uraa arkkitehtina.[5] Opiskeltuaan muutaman kuukauden Lang päätti keskeyttää opinnot. Häntä kiinnostivat enemmän kuvataiteet kuin insinööritieteet. Lang pääsi opiskelemaan Wienin kuvataideakatemiaan.[6]

Lang muutti pois kotoa todennäköisesti vuoden 1910 loppupuolella tai seuraavan vuoden alussa.[7] Hän kierteli museoita ja gallerioita Nürnbergissä, Münchenissä ja Frankfurtissa ja päätyi lopulta Brysseliin. Brysselissä hän hankki elantonsa piirtämällä muun muassa postikortteja ja pilapiirroksia, joita hän myi turisteille.[8] Brysselistä Lang muutti Müncheniin, jossa asui todennäköisesti vajaan vuoden. Hän on kertonut matkustelleensa sen jälkeen ympäri maailmaa, mistä ei kuitenkaan ole todisteita.[9] Huhtikuussa 1913 Lang asui Pariisissa pienessä ateljeessa.[10]

Lang palasi Pariisista Wieniin, kun ensimmäinen maailmansota syttyi.[11] Hän värväytyi 12. tammikuuta 1915 vapaaehtoisena Itävallan keisarilliseen armeijaan.[12] Lang lähetettiin palvelemaan Italian rintamalle. Hän yleni sota-aikana luutnantiksi ja osallistui sotatoimiin Itärintamalla, Balkanilla ja Italiassa.[13] Lang haavoittui sodan aikana muutamia kertoja ja menetti yhden vammansa takia näkönsä oikeasta silmästä, minkä vuoksi hän käytti vuosien ajan monokkelia.[11] Toipilasaikanaan Lang laati elokuvakäsikirjoituksia. Hän tutustui myös elokuvaohjaaja ja -tuottaja Joe Mayhyn, jolle hän kirjoitti muutamia käsikirjoituksia.[14] Langia pyydettiin näyttelemään Punaisen ristin teatteriin itävaltalaista luutnanttia, joka oli joutunut ranskalaisten vangiksi.[11] Näytelmän ansiosta hän tapasi tuottaja Erich Pommerin, joka tarjosi hänelle sodan viimeisenä vuotena töitä dramaturgina. Lang pääsi lomalle armeijasta syyskuussa 1918, ja sota päättyi marraskuussa.[15]

Ura

muokkaa

Alkuvaiheet

muokkaa

Lang aloitti elokuvauransa Pommerin Decla-elokuvayhtiössä. Hän käsikirjoitti ohjaaja Otto Rippertille ainakin kolme elokuvaa, jotka valmistuivat 1919. Declassa oltiin tyytyväisiä elokuvien laatuun. Lang kuitenkin arvosteli Pommerille Rippertin ohjaustyötä ja väitti, että olisi pystynyt parempaan. Pommer antoi vielä samana vuonna Langin ohjata ensimmäisen elokuvansa, joka oli Halbblut ("Puoliverinen"). Samana vuonna Lang ohjasi muitakin elokuvia ja toimi Joe Mayn apulaisohjaajana.[16] Seikkailutarinan Hämähäkit jälkeen Pommer tarjosi Langille Hans Janowitzin ja Carl Mayerin käsikirjoituksen Tri Caligarin kabinetti ohjaamista. Lang ehdotti, että elokuvaan lisättäisiin realistisesti kuvatut prologi ja epilogi, jotka tehostaisivat ekspressionististen osuuksien vaikutusta. Hämähäkit-elokuvan suosio pakotti Langin luopumaan Tri Caligarin kabinetin ohjauksesta. Sen sijaan hän ohjasi Hämähäkeille jatko-osan. Yhtenä mykkäelokuvakauden merkittävimmistä klassikoista pidetyn Tri Caligarin kabinetin ohjasi Robert Wiene.[17]

Vuonna 1920 Lang allekirjoitti sopimuksen Joe Mayn yrityksen kanssa. Lang halusi tehdä Thea von Harboun romaaniin perustuvan seikkailuelokuvasarjan Unelmien temppeli. Mayn mielestä Lang oli kuitenkin elokuvan ohjaajaksi vielä liian kokematon.[18] Lang ei uskonut Mayn väitteisiin vaan epäili, että May halusi ohjata elokuvan itse, koska uskoi, että siitä tulisi menestys.[19] Langin seuraava elokuva oli Vaeltava kuva. Se oli Langin ensimmäinen elokuva, jonka oli käsikirjoittanut hänen tuleva vaimonsa Harbou.[18] Langin ja Harboun yhteistyö kesti vuoteen 1933, jolloin Lang muutti pois Saksasta. Harbou käsikirjoitti Vaeltavan kuvan jälkeen kaikki Langin Saksassa ohjaamat elokuvat.[20] Petetty Lang jätti Vaeltavan kuvan jälkeen Mayn tuotantoyhtiön ja palasi Erich Pommerin Decla-elokuvayhtiöön. Pommer arvosti Langia ohjaajana huomattavasti Maytä enemmän.[21]

Langin ensimmäinen merkittävä ohjaustyö oli Väsynyt kuolema, joka käsitteli ihmisen taistelua kohtaloaan vastaan. Samaa teemaa Lang käytti myöhemminkin useissa elokuvissaan.[22] Väsynyt kuolema tuli ensi-iltaan lokakuussa 1921, ja se nosti Langin saksalaisen elokuvateollisuuden parhaiden ohjaajien joukkoon.[23] Elokuva oli samalla aloittamassa Saksan elokuvan kultakautta, kun samoihin aikoihin myös F. W. Murnaun ja Ernst Lubitschin mykkäelokuvat saivat maailmanlaajuista suosiota.[24] Seuraavaksi Lang ohjasi kaksiosaisen psykologisen rikostarinan Tri Mabuse – ihmispeto, joka oli ensimmäinen kolmesta rikollisnero tohtori Mabusea käsittelevästä elokuvasta. Elokuvan valmistuttua Lang sai Saksan kansalaisuuden.[25]

Vuonna 1924 valmistui kaksiosainen historiallinen spektaakkeli Niebelungen laulu germaanisesta sankarieepoksesta Nibelungein laulu. Harboun käsikirjoitus sai vaikutteita myös Richard Wagnerin oopperasta ja Friedrich Hebbelin näytelmästä.[26] Elokuvasta tuli kaksiosainen (Niebelungen 1: Siegfriedin kuolema ja Niebelungen 2: Kriemhildin kosto).[27] Niebelungen laulu oli Langin ensimmäinen elokuva, joka sai todellista huomiota myös Yhdysvalloissa.[28] Lang ja Pommer matkustivat lokakuussa 1924 elokuvan ensi-iltaan New Yorkiin. He kävivät myös Ufa-tuotantoyhtiön sivutoimistoissa ja tutustuivat Los Angelesissa Hollywoodiin.[29]

Mestariteokset Metropolis ja M – kaupunki etsii murhaajaa

muokkaa
 
Kuvaaja Curt Courant ja Fritz Lang (oik.) 1920-luvulla elokuvan Matka kuuhun kuvauksissa.

Lang aloitti Yhdysvalloista paluun jälkeen dystooppisen tieteisfantasian Metropolis tekemisen. Elokuvasta tuli yksi mykkäelokuvan merkittävimpiä klassikoita.[30] Metropolis valmistui lokakuussa 1926, ja sen tuotantokulut olivat yli viisi miljoonaa Saksan markkaa, kun Ufa oli budjetoinut sille vain 1,9 miljoonaa.[31] Elokuvan tekemiseen meni Ufan Babelsbergin studiolla 310 päivää ja 60 yötä.[32] Metropoliksen ongelmat havaittiin jo vuoden 1926 alussa, kun huono sää viivästytti ulkokuvauksia ja Langin perfektionismi sisäkuvauksia. Tammikuussa Ufan hallinto keskusteli jopa kuvausten lopettamisesta. Pommeria pidettiin vastuullisena elokuvan kasvavista kuluista, ja hänet syrjäytettiin Ufan tuotantopäällikön tehtävistä.[33] Pommerin poissaolo näkyi elokuvan pitkittymisenä, ja sen kestoksi muodostui kaksi ja puoli tuntia. Saksan elokuvateollisuus oli vaikeassa taloudellisessa tilassa, ja teatterit tarvitsivat siksi elokuvia, jotka toisivat katsojia nopeasti teattereihin. Pitkät eepokset eivät houkuttelisi yleisöä elokuvayhtiöiden toivomalla tavalla.[34] Pian sen jälkeen, kun Metropolis oli päätynyt teattereihin, Ufan johto päätti, että elokuvaa piti lyhentää ja sen sanomaa muokata paremmin Yhdysvaltain levitykseen sopivammaksi. Metropolis lyheni noin puolella tunnilla.[35] Yhdysvalloissa elokuvaa leikattiin vielä, ja sen lopullinen pituus Pohjois-Amerikassa oli tunti ja 47 minuuttia.[36] Langin omaa versiota elokuvasta näytettiin todennäköisesti vain kahden viikon ajan Berliinissä.[37] Vasta vuonna 2008 Metropolis entistettiin lähes alkuperäiseen kuntoonsa, kun Argentiinasta löytyi monia puuttuvia kohtauksia.[38]

Lang perusti Metropoliksen valmistuttua oman tuotantoyhtiön Fritz Lang-Filmin, joka julkisti elokuvia Ufan kautta. Langin seuraava elokuva Vakoilija oli hänen ensimmäinen oma tuotantonsa.[39] Metropoliksen tekemisen aikoihin Lang oli haaveillut tekevänsä elokuvan planeettojen välisestä matkustamisesta. Hänen seuraava elokuvansa, tieteisdraama Matka kuuhun, käsittelikin aihetta.[40] Tieteilijä Hermann Oberth ja tietokirjailija Willy Ley avustivat Langia elokuvan tieteellisen pohjan kehittämisessä. Harboun tehtäväksi jäi käsikirjoituksen laatiminen Langin, Oberthin ja Leyn ajatusten pohjalta.[41] Lang kävi 1929 Yhdysvalloissa tutustumassa uusiin äänijärjestelmiin. Ufan johto ehdotti tämän jälkeen, että Lang tekisi ääniraidan elokuvaan Matka kuuhun. Lang vastusti ajatusta, sillä hänen mielestään ääniraita pilaisi mykkäelokuvan rytmityksen. Lang onnistui vakuuttamaan Ufan johdon kannastaan. Hän ei kuitenkaan halunnut jatkaa yrityksessä ja suunnitteli jo koko elokuvauransa lopettamista.[42]

Langin lähdettyä Ufalta Nero-Filmin tuottaja Seymour Nebenzahl tarjoutui rahoittamaan hänen seuraavaa elokuvaansa.[42] Langin ensimmäinen ohjaustyö Nero-Filmille oli psykologinen rikosdraama M – kaupunki etsii murhaajaa, jonka alkuperäinen nimi oli Mörder unter uns ("Murhaaja keskuudessamme"). Elokuvan päähenkilö on lastenmurhaaja, jonka on sanottu saaneen vaikutteita Düsseldorfissa useita murhia tehneestä Peter Kürtenista. Se edusti Saksassa reaktiona ekspressionismille syntynyttä uusasiallisuutta.[43] Käsikirjoitus syntyi Langin ja Harboun yhteistyönä. Lang ei halunnut pääroolista Franz Beckeristä stereotyyppistä rikollista ja tarjosi siksi roolia nuorelle unkarilaisnäyttelijä Peter Lorrelle, jonka oli nähnyt näyttämöllä.[44]

Langin viimeinen elokuva Saksassa oli rikosdraama Tri Mabusen testamentti vuodelta 1933. Se kiellettiin Saksassa "uhkana laille ja järjestykselle sekä julkiselle turvallisuudelle", mutta sitä esitettiin esimerkiksi Wienissä ja Budapestissa.[45] Pian Lang lähti Saksasta ja poistui todennäköisesti maasta lopullisesti heinäkuussa 1933.[46]

Ranskan kautta Yhdysvaltoihin

muokkaa

Vaikeat ensimmäiset vuodet

muokkaa
 
Sylvia Sidney elokuvan Kiihko ennakkomainoksessa. Sidney ystävystyi Langin kanssa elokuvan kuvauksissa, vaikka monet muut kuvausryhmän jäsenet eivät pitäneet Langin työskentelytavoista.

Saksasta Lang pakeni Ranskaan, jossa ohjasi yhden elokuvan, fantasiadraaman Liliom. Sen tuotti Erich Pommer, joka oli valittu aiemmin Fox Filmsin Euroopan-osaston johtoon. Myös Pommer oli paennut Saksasta, ja hän oli samalla siirtänyt Fox Filmsin Euroopan päämajan Berliinistä Pariisiin. Lang teki MGM:n kanssa sopimuksen yhdestä elokuvasta ja optiosta useampiin kesäkuussa 1934 ja muutti Yhdysvaltoihin.[47] MGM:llä Langia ei arvostettu. Vuosina 1934–1935 hän sai ohjattavakseen monia elokuvia, joiden tuotanto kuitenkin peruttiin useista syistä. Lopulta syyskuussa 1935 MGM ilmoitti, että Lang ohjaisi Kiihkon, joka tunnettiin vielä työnimellään Mob Rule.[48] Langin ja kuvausryhmän välit olivat Kiihkon kuvauksissa huonot, ja käytännössä tuottaja Joseph L. Mankiewiczin ansiosta MGM ei siirtänyt Langia syrjään ohjaajan paikalta. Mankiewicz puolusti Langia, joka kuitenkin piti häntä vastustajanaan.[49] Saksassa ohjaaja oli elokuvan tärkein tekijä, jonka sana oli kuvauksissa laki. Hollywoodissa Lang ei kuitenkaan ollut enää samassa asemassa. Hän sanoikin Mankiewiczin pilanneen hänen elokuvansa, kun tämä oli leikannut lopullisen version.[50]

Kiihkon valmistuttua vuonna 1936 Lang ei saanut uusia töitä. Häntä ei auttanut se, että hän antoi haastatteluita, joissa haukkui MGM:n toimintaa elokuvan leikkaamisessa.[51] Langin Hollywood-uran pelasti näyttelijä Sylvia Sidney, joka yhtenä harvoista oli pitänyt työskentelystä Langin kanssa. Sidney oli tehnyt henkilökohtaisen sopimuksen suurten elokuvayhtiöiden ulkopuolella työskentelevän tuottaja Walter Wangerin kanssa. Sidney suositteli Langia Wangerin seuraavan elokuvan ohjaajaksi.[52] Wanger antoi Langille vapaat kädet rikosdraaman Karkuri kuvaamiseen.[53] Tammikuussa 1937 ensi-iltansa saanut Karkuri oli suhteellisen hyvä menestys, mutta Lang sai käytöksellään ja puheillaan lisää vihamiehiä.[54] Lang oli ollut työttömänä tammikuusta 1937 toukokuulle, lähes puoli vuotta, kun hän lähetti käsikirjoituksensa Man Without a County Paramountille. Lang teki yhtiön kanssa kahden vuoden sopimuksen, joka kattoi kolmen elokuvan tekemisen.[55] Kesällä 1938 valmistunut Ehdonalaisesti vapauteen oli paha pettymys, ja Paramount syytti Langia sen epäonnistumisesta.[56] Paramount purki Langin sopimuksen keväällä 1939 vain yhden elokuvan jälkeen.[57]

Hollywood-uran vakiintuminen

muokkaa

Tuottaja-kykyjenetsijä Sam Jaffe toi Langin Hollywood-uralle vakautta. Lang tutustui Jaffeen loppuvuodesta 1939.[58] Jaffe tiesi, että 20th Century Fox suunnitteli jatko-osaa Henry Kingin ohjaamalle lännenelokuvalle Jesse James – suuri seikkailija. Jaffe ehdotti Langia elokuvan ohjaajaksi. Yhtiön päätuottaja Darryl F. Zanuck hyväksyi asian, ja Lang teki sopimuksen Frank Jamesin paluun ohjaamisesta.[59] Lang jatkoi tämän jälkeen Foxilla ja ohjasi seuraavaksi toisen lännenelokuvansa He olivat urheita miehiä.[60] Zanuck oli tyytyväinen kumpaankin elokuvaan, ja Lang sai Foxille sopimuksen useamman elokuvan tekemisestä.[61]

Langin seuraava elokuva Ihmismetsästys valmistui vuonna 1941. Kriitikot pitivät elokuvaa vuoden parhaimpiin lukeutuvana, ja se oli samalla Langin paluu arvostetuksi Hollywood-ohjaajaksi. Lang toivoi, että saisi Ihmismetsästyksen menestyksen ansiosta Zanuckilta parempia elokuvatarjouksia.[62] Seuraavat kaksi tuotantoa jäivät Langilta valmistumatta, kun hän jätti kuvaukset kesken. Ensimmäisestä elokuvasta poistumiseen hän käytti syynä sappikivikohtauksia. Lang lähti lopulta Foxilta vuonna 1942.[63]

Samana vuonna Lang alkoi suunnitella yhdessä näytelmäkirjailija Bertolt Brechtin kanssa elokuvaa Prahan teurastajasta Reinhard Heydrichista, joka oli salamurhattu hiljattain.[64] Elokuvan tuottajaksi tuli Arnold Pressburger, ja sotadraama Pyövelitkin kuolevat valmistui vuonna 1943. Lang nousi vuonna 1945 Yhdysvaltain-uransa huipulle, kun samaan aikaan teattereissa pyörivät suositut Erään merkin varjossa ja Nainen ikkunassa.[65] Erään merkin varjossa perustui Graham Greenen teokseen, jonka oikeudet olivat Paramount Picturesilla. Lang palasi Paramountille tehdäkseen elokuvan.[66] Riippumaton elokuvatuottaja Nunnally Johnson puolestaan ehdotti Langille elokuvan Nainen ikkunassa ohjaamista.[67]

 
Joan Bennett elokuvassa Punainen katu. Bennett esiintyi 1940-luvulla pääosassa kolmessa Langin elokuvassa.

Vielä vuonna 1945 Lang oli perustamassa omaa tuotantoyhtiötä Diana Productionsia, jonka toimitusjohtajana Lang toimi itse. Diana Productionsin muut johtohenkilöt olivat tuottaja Walter Wanger, näyttelijä Joan Bennett, jonka lapsen mukaan yhtiö oli nimetty, ja käsikirjoittaja Dudley Nichols.[65] Langin ensimmäinen ohjaus Diana Productionsille oli film noir Punainen katu, joka oli Langin Yhdysvaltain-vuosien itsenäisin elokuva, sillä tuottajat eivät vaikuttaneet sen tekoon juurikaan.[68] Elokuvan tuotantoaikataulu venyi, minkä takia Lang teki sopimuksen Warner Brothersin kanssa taloudellisten syiden takia, kun Punaisen kadun jälkituotanto oli vielä kesken.[69] Punainen katu joutui samaan aikaan ongelmiin sensuurin kanssa, kun Lang aloitti Warner Bros. -elokuvan Viitta ja tikari kuvaukset.[70]

Punainen katu menestyi hyvin. Lang etsi vuoden ajan aihetta uuteen yhtä laadukkaaseen elokuvaan.[71] Tammikuussa 1946 Diana Productions osti Universalilta oikeudet tarinaan nimeltä Winchester '73.[72] Kuukausien ajan Lang ja Silvia Richards työskentelivät käsikirjoituksen parissa, mutta lopulta Lang hylkäsi tarinan, kun luonnos muodostui liian pitkäksi. Anthony Mann ohjasi elokuvan myöhemmin nimellä Winchester '73 – kohtalon ase. Langin seuraavaksi hankkeeksi tuli Salaisuus oven takana, jonka ensi-ilta oli tammikuussa 1948, ja se sai Langin uran huonoimmat arviot. Salaisuus oven takana oli myös sen levittäjän Universal Picturesin taloudellisesti heikon vuoden vähiten tuottanut elokuva. Universal veti tämän jälkeen tukensa Diana Productionsilta, joka hieman myöhemmin hajosi.[73]

Viimeiset vuodet Yhdysvalloissa

muokkaa

Langin viimeiset kymmenen vuotta olivat hänen tuotteliainta aikaansa Yhdysvalloissa. Hän teki kahdeksassa vuodessa kymmenen elokuvaa.[74] Näistä merkittäviä olivat vain Purkaus yössä ja Gangsterikuningas, joten jakso oli Langin uran heikkotasoisin.[75]

Lang joutui Salaisuus oven takana -elokuvan epäonnistumisen jälkeen etsimään hetken uutta tuottajaa. Itsenäinen tuottaja Howard Welsch halusi Langin seuraavan elokuvan oikeudet, ja Sam Jaffe sopi samalla kahdesta elokuvasta Fidelity Picturesin kanssa.[76] Vuonna 1950 valmistunut House by the River oli Langin ainoa b-elokuva ja menestyi Yhdysvalloissa kohtuullisesti. Elokuvaa ei kuitenkaan levitetty kovin moneen maahan, joten sitä pidetään Langin Hollywood-ajan tuntemattomimpana työnä.[77] Samana vuonna hän teki ohjaustyön myös Foxille, jolle hän oli elokuvan velkaa. Sotadraama Viidakon sissit sai Langin uran huonoimmat arvostelut.[78] Vuonna 1952 Langilta valmistui kolme elokuvaa.[79] Helmikuussa tuli ensi-iltaan Villin lännen villikissa,[79] Purkaus yössä valmistui maaliskuussa 1952[80] ja Sininen gardenia jouluaattona.[81]

Lang oli taloudellisesti ahtaalla vuoden 1953 alkupuoliskolla, kun Columbia Picturesin johtaja Harry Cohn tarjosi hänelle sopimusta. Lang pysyi yllättäen väleissä temperamenttisen Cohnin kanssa. Langin ensimmäinen ohjaus Columbialle oli Gangsterikuningas.[82] Elokuva oli Langin kansainvälisesti menestyneimpiä elokuvia, vaikka Yhdysvalloissa se menestyi vain keskinkertaisesti.[83] Langin toinen ja viimeinen elokuva Columbialle oli film noir -draama Ihmispeto.[84] Vuonna 1954 Lang palasi MGM:lle ohjaamaan seikkailudraaman Kätketty aarre.[82] Langin kaksi viimeistä elokuvaa Yhdysvalloissa olivat Huulipunamurhaaja ja Sähkötuoli odottaa, jotka tuotti RKO Pictures. Lang ajautui kuvausten aikana ristiriitoihin tuottaja Bert E. Friedlobin kanssa.[85] Lang purki tämän jälkeen vihansa Hollywood-koneistoon ja sanoi, ettei halua tehdä enää ainuttakaan elokuvaa Hollywoodissa. Hän kirjoitti muutamia tarinoita, mutta kukaan merkittävistä tuottajista ei enää halunnut olla hänen kanssaan tekemisissä.[86]

Paluu Saksaan ja uran loppu

muokkaa

Saksalainen tuottaja Artur Brauner otti Langiin yhteyttä loppuvuodesta 1957 ehdottaakseen uusintaversiota Thea von Harboun romaanista Das indische Grabmal, jonka elokuvaversion Joe May oli ohjannut 1921.[87] Lang pystyi näin toteuttamaan lähes 40 vuoden takaisen haaveensa, kun hän ohjasi romaanista kaksi elokuvaa: Eschnapurin tiikeri ja Maharadjan kosto. Elokuvia kritisoitiin Saksassa voimakkaasti. Brauner ehdotti tämän jälkeen uusintaversioita aiemmista saksalaisista klassikoista, kuten Väsyneestä kuolemasta, Niebelungen laulusta, Metropoliksesta ja Tri Caligarin kabinetista.[88] Lopulta Lang suostui tekemään vielä yhden jatko-osan Tri Mabuse -sarjalle.[89] Rikostarinan Mabusen 1000 silmää ensi-ilta oli vuonna 1960, ja se oli edellisten elokuvien tapaan suuri pettymys.[90]

Lang suunnitteli kolmannen Mabuse-elokuvan jälkeen vielä uusia käsikirjoituksia, mutta Mabusen 1000 silmää jäi hänen viimeiseksi ohjaustyökseen.[89] Langin elokuvaura päättyi kuitenkin vasta Jean-Luc Godardin draamassa Sen täytyi tapahtua vuodelta 1963. Godard oli merkittävimpiä uuden aallon ohjaajia ja Langin suuri ihailija. Godard ehdotti Langille elokuvassaan pientä roolia ohjaajana.[91] Godardin elokuvan jälkeen Lang vetäytyi eläkkeelle Yhdysvaltoihin. Hän kuitenkin suunnitteli välillä paluuta ohjaustöihin ja kirjoitti myös toteumattoman käsikirjoituksen.[92]

Uransa jälkeen Lang sai runsaasti tunnustuksia. Hänet palkittiin Berliinin elokuvajuhlilla 1963, Ranskan hallitus myönsi hänelle Officier des Arts et des Lettres -kunniamerkin 1965 ja Saksassa hän sai Bundesverdienstkreuz-kunniamerkin 1966. Lang palasi 1971 Wieniin 45 vuoden poissaolon jälkeen vastaanottamaan kaupungin kunniamitalia. Langia muistivat myös Italian ja Jugoslavian hallitukset. Wienin yliopisto nimitti Langin kuvataiteiden osaston kunniatohtoriksi. Yhdysvaltain elokuvaohjaajien ammattiliitto palkitsi hänet 1974.[93] Langilla on myös tähti Hollywood Walk of Famella.

Lang kuoli 85-vuotiaana 2. elokuuta 1976.[94]

Yksityiselämä

muokkaa

Lang oli hyvin tarkka julkisuuskuvastaan. Hänen mielestään hänen yksityiselämänsä ei kuulunut ulkopuolisille ja oli täysin yhdentekevää hänen elokuviensa katselijoille. Lang kertoi kuitenkin usein haastatteluissa anekdootteja elämästään.[95]

Kuuluisin Langin anekdooteista oli tarina siitä, kuinka hän pakeni Saksasta 1933.[95] Langin mukaan Joseph Goebbels olisi tarjonnut hänelle paikkaa natsi-Saksan elokuvateollisuuden johdossa keväällä 1933 samassa tilaisuudessa, jossa Goebbels kertoi syitä, miksi Tri Mabusen testamentti kiellettiin.[96] Lang on kertonut lähteneensä Saksasta heti seuraavana päivänä.[97] Goebbelsin päiväkirjoissa ei ole kuitenkaan mitään merkintää tapaamisesta Langin kanssa.[98] Lisäksi Langin omat matkustusasiakirjat todistavat hänen olleen Saksassa vielä kesällä 1933.[46]

 
Fritz Lang toisen vaimonsa Thea von Harboun kanssa parin Berliinin asunnossa 1923 tai 1924.

Lang oli elämänsä aikana kolme kertaa naimisissa. Lisa Rosenthalin kanssa 1919–1921, Thea von Harboun kanssa 1922–1933 ja Lily Lattén kanssa 1971–1976. Lisäksi hänellä oli lukemattomia suhteita, eikä hän ollut yhdellekään naiselleen uskollinen. Hollywood-aikana hänellä oli lyhyet suhteet muun muassa näyttelijöiden Miriam Hopkinsin, Marlene Dietrichin ja Kay Francisin kanssa.[99]

Langin ensimmäisestä avioliitosta on hyvin vähän tietoa. Hän meni naimisiin todennäköisesti vuonna 1919. Lang käytti julkisuudessa vaimostaan nimeä "L". Ainoa maininta vaimon oikeasta nimestä on Wienin kaupungintalon perhearkistoissa, jossa hänen nimekseen on merkitty Lisa Rosenthal. Kyseessä saattaa olla myös pseudonyymi.[100] Rosenthal oli venäjänjuutalainen ja kotoisin Vilnasta.[18] Lang petti vaimoaan Harboun kanssa, ja Lisa Rosenthal teki itsemurhan 1921 saatuaan tietää Langin ja Harboun suhteesta.[101] Kaikki eivät uskoneet Rosenthalin tehneen itsemurhan. Erityisesti toimittaja Hans Feld, elokuvaaja Karl Freund ja näyttelijä Alfred Zeisler epäilivät itsemurhatarinaa, ja he esittivätkin joitakin päinvastaisia todisteita. Berliinin poliisi hylkäsi kuitenkin jutun.[102]

Lang ja aiemmin näyttelijä Rudolf Klein-Roggen kanssa naimisissa ollut Harbou menivät naimisiin seuraavana vuonna.[18] Lang heitti Harboun pihalle talostaan elokuvan Tri Mabusen testamentti kuvaamisen aikana, kun Harboun suhde toiseen mieheen paljastui. Langilla itsellään oli kuitenkin samaan aikaan avioliiton ulkopuolinen suhde Lily Lattéen.[103] Aiemmin Langilla oli ollut myös suhde Gerda Maurukseen, joka näytteli Langin elokuvassa Vakoilija. Siihen aikaan huhuttiin, että heidän suhteensa olisi ollut sadomasokistinen.[104]

Lang rakastui 1940-luvun lopulla käsikirjoittaja Silvia Richardsiin ja olisi halunnut naida tämän.[105] Heidän suhteensa päättyi elokuvan Salaisuus oven takana valmistuttua.[106] Lang meni ilmeisesti vuonna 1971 naimisiin pitkäaikaisen ystävänsä Lily Lattén kanssa.[107]

Ohjaajana

muokkaa

Ohjaustapa

muokkaa

Lang tunnettiin ohjaajana erityisen ankarana muuta kuvausryhmää kohtaan.[99] Saksassa Lang tottui siihen, että ohjaajalla oli elokuvanteossa täydellinen komento. Yhdysvalloissa studiojärjestelmä oli huomattavasti kurinalaisempi, mikä tuotti Langille vaikeuksia ja minkä takia hän myös lopulta lähti Hollywoodista.[5] Lang tunnettiin jo Saksassa 1920-luvulla vaikeana ohjaajana. Tuottaja Erich Pommeria vaivasi jo tuolloin Langin resursseja kuluttava tapa kuvata useat kohtaukset kymmeniä kertoja.[21]

Monet eivät pitäneet Langin tavasta kohdella näyttelijöitään. Näyttelijä Henry Fondan mukaan Lang ei ymmärtänyt, että näyttelijätkin olivat ihmisiä, joilla oli tunteita, ja Lang piti näyttelijöitä nukkeinaan.[108] Elokuvan Viitta ja tikari kuvauksissa oli kolmipäiväinen seisokki, jonka koko kuvausryhmä oli järjestänyt näyttelijä Lilli Palmerin kohtelun takia.[109] Näyttelijä Brigitte Helm muisteli myöhemmin, että Metropoliksen kuvaukset olivat hänen elämänsä vaikein kokemus,[110] ja Marlene Dietrichin mukaan Lang kuului "sadistien veljeskuntaan".[111]

Tyyli ja teemat

muokkaa

Lang oli monipuolinen ohjaaja, ja hän pystyi tekemään elokuvia mistä genrestä tahansa.[112]

Langin 1920-luvun elokuvat olivat usein mykkäelokuvien rajoja etsiviä ja tuon ajan elokuviksi kalliita. Elokuvissa nähtiin vakoilijoita, lohikäärmeitä, legendaarisia sankareita, diktaattoreita, huippurikollisia ja futuristisia kansankiihottajia.[112] Langin saksalaiset ohjaustyöt olivat yleensä joko eeppisiä elokuvia tai kaupunkimaisemaan sijoittuvia jännityselokuvia. Molemmissa lajityypeissä Lang käsitteli erityisesti yksilön voimattomuutta, kaaoksen ja väkivallan läsnäoloa ja kohtaloa.[113] Saksassa tehtyjen elokuvien pääteema oli yleensä teknologian kehittymisen vaikutus moraalin rappeutumiseen. Esimerkiksi elokuvassa Tri Mabuse – ihmispeto Lang kuvaili Saksan yhteiskunnan tilaa ensimmäisen maailmansodan jälkeen ja elokuvassa Metropolis tulevaisuudenvision, jossa uutta tekniikkaa käytetään ihmisten riistämiseen.[114]

Yhdysvalloissa Langin elokuvat keskittyivät tarkkailemaan maan kulttuuria ja yhteiskuntaa. Ensimmäiset elokuvat Yhdysvalloissa, Kiihko ja Karkuri, käsittelivät massojen valtaa 1930-luvun laman aikana ja rasismin joukkopsykologiaa. Langin 1940-luvun melodraamat, kuten Nainen ikkunassa ja Punainen katu, käsittelivät julkisen ja yksityisen elämän kasvavaa eroa sekä yksittäisen henkilön nimettömyyttä yhteiskunnassa. Elokuvien päähenkilöitä olivatkin yksinäiset kaupunkien asukkaat.[115] Lopulta 1950-luvulla Langista tuli entistä skeptisempi nykyajan siunauksia kohtaan.[116]

Langin elokuvien teemat olivat hyvin usein pessimistisiä, ja elokuvien henkilöt eivät saaneet oikeutta joutuessaan suuria organisaatioita vastaan, vaikka totuus olisi ollut heidän puolellaan. Toisaalta Lang oli myös viihdyttäjä. Hän pystyi yhdistämään elokuvissaan korkeakulttuurin ja kioskikirjallisuuden.[112]

Vaikutus

muokkaa

Monet kriitikot pitävät Langia yhtenä merkittävimmistä elokuvaohjaajista. Hän vaikutti urallaan useisiin ohjaajiin. Langin Saksan-ajan mykkäelokuvat olivat mullistavia, ja ne asettivat uusia laatustandardeja elokuvateollisuudelle. Lang käytti elokuvien teossa apunaan Saksan parhaimpia alan tekijöitä, ja pystyi täten kehittämään elokuvaamisen keinoja.[114] Esimerkiksi Metropoliksessa käytettiin ensimmäistä kertaa Eugen Schüfftanin kehittämää menetelmää, jota tarvittiin luomaan elokuvan erikoistehosteita.[117]

Langin vaikutus näkyy erityisesti jännityselokuvan lajityypissä, jonka kehitykseen Langia enemmän on vaikuttanut vain Alfred Hitchcock. Lang oli ekspressionismin merkittävimpiä ohjaajia, ja hänen jännitystä ja pelkoa kuvaava tyylinsä vaikutti moniin jännityselokuvien ohjaajiin sekä jännityselokuvia lähellä oleviin lajityyppeihin, kuten film noiriin ja kauhuun.[118] Lang toi tummien rikosklassikoidensa (Tri Mabuse – ihmispeto ja M – kaupunki etsii murhaajaa) tyylin Hollywoodiin, jossa ekspressionismista kehittyi film noir. Lang ohjasi itse useita uuden lajityypin merkittävimmistä elokuvista.[119]

Langin vaikutus näkyy myös yksittäisissä ohjaajissa ja elokuvissa. Superrikollinen tri Mabuse on esikuva tohtori Nolle ja tohtori Outolemmelle, josta elokuvan tehnyt Stanley Kubrick tutkikin nuorena Langin ohjauksia. Langin tieteisfantasia Väsynyt kuolema voidaan nähdä edeltäjänä Ingmar Bergmanin klassikolle Seitsemäs sinetti, joka käsitteli myös persoonallista Kuolemaa.[120] Lisäksi Langilla on ollut selvä vaikutus esimerkiksi Joseph Loseyyn, Anthony Manniin ja Samuel Fulleriin.[5] 1950-luvulla Cahiers du cinéma -lehden kriitikot, jotka vaikuttivat myöhemmin ranskalaisen uuden aallon ohjaajina, arvostivat Langia yhtenä merkittävimmistä ohjaajista. Langin töiden tutkiminen oli vaikuttamassa auteur-käsitteen syntymiseen elokuvataiteessa.[121]

Metropolis on yksi historian merkittävimmistä elokuvista. Se on vaikuttanut paljon populaarikulttuuriin, kuten tieteisklassikoihin 2001: Avaruusseikkailu ja Blade Runner sekä sarjakuviin ja musiikkivideoihin.[122] Metropolis oli ensimmäinen elokuva, jonka Unesco listasi ihmiskunnan merkittävimpiä kulttuurisaavutuksia sisältävään maailmanmuistoluetteloonsa.[123]

Valikoitu filmografia

muokkaa
Pääartikkeli: Fritz Langin filmografia
Ilmestymisvuosi Nimi Alkuperäinen nimi Tietoja
1919 Halbblut Halbblut ensimmäinen ohjaustyö
1921 Väsynyt kuolema Der Müde Tod pidetään ensimmäisenä merkittävänä elokuvana
1922 Tri Mabuse – ihmispeto Dr. Mabuse, der Spieler kaksiosainen
1924 Niebelungen laulu Die Nibelungen kaksiosainen
1927 Metropolis Metropolis
1931 M – kaupunki etsii murhaajaa M ensimmäinen äänielokuva
1933 Tri Mabusen testamentti Das Testament des Dr. Mabuse viimeinen elokuva Saksassa ennen maanpakoaan
1934 Liliom Liliom ainoa elokuva Ranskassa
1936 Kiihko Fury ensimmäinen elokuva Yhdysvalloissa
1937 Karkuri You Only Live Once
1941 Ihmismetsästys Man Hunt
1944 Erään merkin varjossa Ministry of Fear
1944 Nainen ikkunassa The Woman in the Window
1945 Punainen katu Scarlet Street
1952 Purkaus yössä Clash by Night
1953 Gangsterikuningas The Big Heat
1956 Sähkötuoli odottaa Beyond a Reasonable Doubt viimeinen elokuva Yhdysvalloissa
1960 Mabusen 1000 silmää Die 1000 Augen des Dr. Mabuse viimeinen ohjaustyö
1963 Sen täytyi tapahtua Le mépris viimeinen elokuva; cameo-rooli Jean-Luc Godardin elokuvassa

Lähteet

muokkaa
  • Bergfelder, Tim & Carter, Erica & Göktürk, Denis (toim.): The German Cinema Book. Lontoo: British Film Institute, 2002. ISBN 0-85170-945-1 (englanniksi)
  • McGilligan, Patrick: Fritz Lang: The Nature of the Beast. New York: St Martins Press, 1997. ISBN 0-571-19175-4 (englanniksi)
  • Ott, Frederick W.: The Films of Fritz Lang. New Jersey: Secaucus, 1979. ISBN 0-8065-0435-8 (englanniksi)
  • Phillips, Gene D.: Exiles in Hollywood. Lehigh University Press, 1998. ISBN 0-934223-49-1 Teoksen verkkoversio (viitattu 23. 3.2009). (englanniksi)

Viitteet

muokkaa
  1. ↑ a b Ott, s. 10; Lähteessä väitetään, että Fritz oli perheen ainoa lapsi.
  2. ↑ McGilligan, s. 12
  3. ↑ McGilligan, s. 13
  4. ↑ Ott, s. 11
  5. ↑ a b c Fritz Lang – ohjaajaesittely Yle.fi. Helsinki: Yleisradio. Arkistoitu 18.2.2008. Viitattu 11.3.2009.
  6. ↑ Ott, s. 12
  7. ↑ McGilligan, s. 26
  8. ↑ McGilligan, s. 27
  9. ↑ McGilligan, s. 28
  10. ↑ McGilligan, s. 29
  11. ↑ a b c Phillips, s. 20
  12. ↑ McGilligan, s. 35
  13. ↑ Ott, s. 15
  14. ↑ Ott, s. 16
  15. ↑ Ott, s. 17–18
  16. ↑ Ott, s. 19
  17. ↑ McGilligan, s. 61
  18. ↑ a b c d Ott, s. 20
  19. ↑ McGilligan, s. 65
  20. ↑ Phillips, 21–22
  21. ↑ a b McGilligan, s. 66
  22. ↑ Fritz Lang Biography. 2006. Answers Corporation. Viitattu 11.3.2009. (englanniksi)
  23. ↑ Ott, s. 88
  24. ↑ Phillips, s. 22
  25. ↑ McGilligan, s. 88
  26. ↑ McGilligan, s. 93
  27. ↑ McGilligan, s. 94
  28. ↑ McGilligan, s. 102
  29. ↑ McGilligan, s. 104
  30. ↑ Ott, s. 29
  31. ↑ Ott, s. 30
  32. ↑ Ott, s. 125
  33. ↑ McGilligan, s. 121
  34. ↑ McGilligan, s. 130
  35. ↑ McGilligan, s. 131
  36. ↑ McGilligan, s. 132
  37. ↑ McGilligan, s. 133
  38. ↑ Connolly, Kate: Missing scenes from Fritz Lang's Metropolis turn up after 80 years guardian.co.uk. 3.7.2008. Guardian News and Media Limited. Viitattu 2.4.2008. (englanniksi)
  39. ↑ Ott, s. 143
  40. ↑ Ott, s. 31
  41. ↑ Ott, s. 149
  42. ↑ a b Ott, s. 33
  43. ↑ Ott, s. 155
  44. ↑ Ott, s. 156
  45. ↑ McGilligan, s. 173
  46. ↑ a b McGilligan, s. 179
  47. ↑ Ott, s. 40.
  48. ↑ Ott, s. 42.
  49. ↑ McGilligan, s. 232.
  50. ↑ McGilligan, s. 233.
  51. ↑ McGilligan, s. 235.
  52. ↑ McGilligan, s. 240.
  53. ↑ McGilligan, s. 241.
  54. ↑ McGilligan, s. 246–247.
  55. ↑ McGilligan, s. 250.
  56. ↑ McGilligan, s. 255.
  57. ↑ McGilligan, s. 256.
  58. ↑ McGilligan, s. 261
  59. ↑ McGilligan, s. 262–263
  60. ↑ Ott, s. 50
  61. ↑ McGilligan, s. 275
  62. ↑ McGilligan, s. 281
  63. ↑ Ott, s. 51
  64. ↑ Ott, s. 200–201
  65. ↑ a b Ott, s. 52
  66. ↑ McGilligan, s. 305
  67. ↑ McGilligan, s. 307
  68. ↑ McGilligan, s. 317
  69. ↑ McGilligan, s. 323
  70. ↑ McGilligan, s. 332
  71. ↑ McGilligan, s. 350
  72. ↑ McGilligan, s. 351
  73. ↑ McGilligan, s. 364
  74. ↑ McGilligan, s. 367
  75. ↑ Ott, s. 55
  76. ↑ McGilligan, s. 368
  77. ↑ McGilligan, s. 369
  78. ↑ McGilligan, s. 372–373
  79. ↑ a b McGilligan, s. 393
  80. ↑ McGilligan, s. 394
  81. ↑ McGilligan, s. 400
  82. ↑ a b Ott, s. 59
  83. ↑ McGilligan, s. 406
  84. ↑ McGilligan, s. 409
  85. ↑ McGilligan, s. 419
  86. ↑ McGilligan, s. 420
  87. ↑ McGilligan, s. 427.
  88. ↑ Ott, s. 60.
  89. ↑ a b Ott, s. 61.
  90. ↑ McGilligan, s. 441.
  91. ↑ McGilligan, s. 449–450.
  92. ↑ Ott, s. 63.
  93. ↑ Ott, s. 64.
  94. ↑ McGilligan, s. 475.
  95. ↑ a b McGilligan, s. 5
  96. ↑ McGilligan, s. 175
  97. ↑ McGilligan, s. 177
  98. ↑ McGilligan, s. 178
  99. ↑ a b Shaw, Daniel: Fritz Lang Senses of Cinema. Arkistoitu 24.4.2009. Viitattu 10. 4.2009. (englanniksi)
  100. ↑ McGilligan, s. 56
  101. ↑ McGilligan, s. 77
  102. ↑ McGilligan, s. 77-78
  103. ↑ McGilligan, s. 168
  104. ↑ McGilligan, s. 140
  105. ↑ McGilligan, s. 252
  106. ↑ McGilligan, s. 374
  107. ↑ McGilligan, s. 473
  108. ↑ McGilligan, s. 244
  109. ↑ McGilligan, s. 338
  110. ↑ Metropolis Moviediva. Viitattu 22.5.2009. (englanniksi)
  111. ↑ McGilligan, s. 385
  112. ↑ a b c The Permanent Magic of Fritz Lang bfi.org. 4.9.2006. British Film Institute. Arkistoitu 9.4.2009. Viitattu 15.4.2009. (englanniksi)
  113. ↑ Bergfelder & Carter & Göktürk, s. 223
  114. ↑ a b Lang, Fritz (Vol. 103) – Introduction eNotes.com. Viitattu 26.4.2009. (englanniksi)
  115. ↑ Bergfelder & Carter & Göktürk, s. 224
  116. ↑ Bergfelder & Carter & Göktürk, s. 225
  117. ↑ Tomlinson, Doug: Eugen Schüfftan filmreference.com. Viitattu 9.5.2009. (englanniksi)
  118. ↑ Rubin, Martin: Lang, Hitchcock, spies, and monsters filmreference.com. Viitattu 9.5.2009. (englanniksi)
  119. ↑ From German Expressionism to Film Noir (pdf) digitalfilmarchive.net. Arkistoitu 12.8.2011. Viitattu 9.5.2009. (englanniksi)
  120. ↑ French, Philip: 'Without Fritz, there'd be no Star Wars' Guardian.co.uk. 2.1.2000. Guardian News and Media Limited. Viitattu 11.5.2009. (englanniksi)
  121. ↑ Les Cahiers du Cinéma online Cultural Services of the French Embassy. Arkistoitu 24.8.2009. Viitattu 22.5.2009. (englanniksi)
  122. ↑ Kirchner, Stephanie: Lost Footage of Metropolis Emerges Time.com. 7.7.2008. Time Inc.. Arkistoitu 3.11.2011. Viitattu 11.5.2009. (englanniksi)
  123. ↑ Graham, Dave: Lost footage of Lang's Metropolis found in Argentina canada.com. 5.7.2008. Arkistoitu 2.8.2008. Viitattu 11.5.2009. (englanniksi)

Kirjallisuutta

muokkaa
  • Laurinen, Sampsa:”Wanted: Fritz Lang – ohjaajan tuntomerkit”, Bernard Eisenschitzin haastattelu, Filmihullu 5–6/2010.
  • Nissinen, Kari: ”Langettavassa kuvakentässä”, Fritz Langin tuotannosta. Filmihullu 7/1982.
  • Timonen, Lauri: ”Pimeyden arkkitehti – Fritz Lang 120 vuotta”, Filmihullu 5–6/2010.

Aiheesta muualla

muokkaa
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Fritz_Lang&oldid=21974823”