Frans Toikkanen
Frans Uuno Matias Toikkanen (26. kesäkuuta 1926 Saarijärvi – 29. joulukuuta 2008 Saarijärvi[1]), taiteilijanimeltään Saarijärven Paavo, oli suomalainen kuvanveistäjä ja taidegraafikko. Toikkanen debytoi taiteilijana Lahdessa vuonna 1952. Hän on tunnettu erityisesti kissakuvistaan, jotka hän teki mezzotinto-menetelmällä. Hän debytoi kansainvälisesti Venetsian biennaalissa vuonna 1972.[2] Toikkanen palkittiin Pro Finlandia -mitalilla vuonna 1982.
| Frans Uuno Matias Toikkanen | |
|---|---|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 26. kesäkuuta 1926 Saarijärvi |
| Kuollut | 29. joulukuuta 2008 (82 vuotta) Saarijärvi |
| Kansalaisuus | Suomi |
| Ammatti | Graafikko, maanviljelijä |
| Vanhemmat |
Otto Toikkanen, maanviljelijä. Anna Toikkanen, emäntä |
| Puoliso | Tuula o.s. Aalto |
| Muut tiedot | |
| Lempinimet | Fransu |
Elämä
muokkaaFrans Toikkanen syntyi 26. kesäkuuta vuonna 1926 Saarijärven Hoikankylällä. Hänen äitinsä Anna Toikkanen kuoli ennen kuin hän ehti täyttää vuoden, ja Fransin isä Urho Ahonen oli jättänyt Fransin äidin jo ennen pojan syntymää.[3] Fransin äidin Annan sisarukset, Emma ja Otto Toikkanen viljelivät Mikkolan tilaa ja ottivat Fransin ottopojaksi.
Enonsa ("isänsä", Frans kutsui enoaan isäksi ja tätiään äidiksi.[3]) kuoltua vuonna 1955 Toikkanen viljeli tilaansa yksin pari vuotta, kunnes tuttu yllytti hänet muuttamaan Helsinkiin.[4]
»Karja autoon, ovet lukkoon ja Helsinkiin.[5]»
Toikkanen pääsi 1958 Helsingin Kuvataideakatemiaan. Saarijärvelle hän palasi vaimon kera 1961. Aluksi Toikkanen toimi sekä pienviljelijänä että taiteilijana. Kahdeksan vuoden maanviljelyn jälkeen Toikkanen ”paketoi” peltonsa ja ryhtyi kokopäiväiseksi taiteilijaksi.[5]
Taide
muokkaa
Puupiirrokset tekniikkana miellyttivät Toikkasta, sillä niillä painaminen on helppoa ja hän nautti puun käsittelystä.[7]
»lapsuudessani tehtiin aina talvi-iltoina ns. puhdetöitä öljylampun valossa. Niitä tekivät kaikki aina renkiä myöten, joka muutenkin vuoleskeli kaikki vapaa-aikansa. Minä vuoleskelin siinä mukana ja piirtelin kuvia laudankappaleisiin. Tästä kaikesta kaiketi imin pohjaa tulevaan taiteeseeni.[4]»
Mezzotinto-grafiikkaa ei Toikkasen opiskeluaikaan opetettu taideakatemiassa. Hän kuitenkin vahingossa törmäsi tekniikassa käytettävään sauvarouhimeen, kysyi siitä opettajaltaan Tuulikki Pietilältä, joka opasti häntä alkuun.[7] Mezzotintossa Toikkasta kiehtoi ainutlaatuinen syvän musta väri jonka samettimaisuutta ei muilla grafiikan tekniikoilla saa aikaan. Tekniikan suuritöisyyden hän myöntää kovaksi taiteilijalle. [8] Pietilä olikin Toikkaselle mezzotinton tekoa opastaessaan laskenut, että jo pelkästään keskikokoisen laatan rouhiminen vie vähintään 80 tuntia.[9] Toikkanen oli Saarijärvelle palattuaan tehnyt lähes yksinomaan puupiirroksia, kunnes pystyi 1970-taitteessa hankkimaan kotiinsa metalliprässin, joka mahdollisti aikaavievään ja työlääseen mezzotintotekniikkaan keskittymisen.[9]
Veistosten teon Toikkanen aloitti 1960-luvulla. Veistotaide liittyi Toikkasesta tarvekalujen teon käsityöläisperinteeseen.
»Aitassa on minun vaarini tekemä piimäkauha ja se on mielestäni mahdottoman hieno. Sillä ongittiin syvästä tynnyristä piimää siihen aikaan, kun sitä runsaasti käytettiin. Se on niin hienomuotoinen, että sitä voisi melkein veistokseksi sanoa.[10]»
Sittemmin veistämisen osuus hänen teoksistaan kasvoi koko ajan.[10] Myös kalligrafia kuului Toikkasen kiinnostuksen kohteisiin.[8]
Palkinnot
muokkaa- Valtion taidepalkinto 1970 [11]
- Pro Finlandia 1982 [11]
Lähteet
muokkaa- Toikkanen, Frans: Fransu : Frans Toikkanen : grafiikkaa ja veistoksia : 15.6.–9.9.1990. Saarijärven museo (näyttelyluettelo), 1990.
Viitteet
muokkaa- ↑ Merja Ylioja, Frans Toikkanen, (Arkistoitu – Internet Archive) Saarijärvi.fi, viitattu 9.5.2020
- ↑ Inhimilliset kissariiviöt toivat menestyksen. Helsingin Sanomat, 1.2.2009.
- ↑ a b Oravien aarteita, grafiikkaa 60-luvun kodissa .jkl.fi. Arkistoitu 19.1.2022. Viitattu 24.8.2010.
- ↑ a b Toikkanen 1990, s. 4
- ↑ a b Toikkanen 1990, s. 5
- ↑ Kotilainen, Kari: Saarijärven veistokset ja muistomerkit 2014. Saarijärven kaupunki. Arkistoitu 24.12.2017. Viitattu 5.10.2024.
- ↑ a b Toikkanen 1990, s. 6
- ↑ a b Toikkanen 1990, s. 7
- ↑ a b Toikkanen 1990, s. 11.
- ↑ a b Toikkanen 1990, s. 22.
- ↑ a b Toikkanen 1990, s. 28