Eerikinkronikka
Eerikinkronikka (ruots. Erikskrönikan) on muinaisruotsiksi kirjoitettu keskiaikainen riimikronikka, joka keskittyy Ruotsin historian folkunga-ajan tapahtumiin 1200-luvun alkupuolelta 1300-luvun alkupuoliskolle. Teoksen kirjoittajaa ei tunneta varmasti ja eri arvioiden mukaan se on valmistunut joskus vuosien 1320 ja 1332 välillä. Eerikinkronikka on vanhin säilynyt ruotsalaisperäinen kirjallinen teos ja varhaisin Ruotsin historiateos. Suomen historian kannalta teos on tärkeä, koska siinä esiintyvät esimerkiksi ristiretket Hämeeseen ja Karjalaan.
| Eerikinkronikka | |
|---|---|
 |
|
| Kirjailija | tuntematon |
| Kieli | muinaisruotsi |
| Genre | riimikronikka |
| Julkaistu | 1320- tai 1330-luku |
| Suomennos | |
| Suomentaja |
Harry Lönnroth Martti Linna |
| Kustantaja | Suomalaisen Kirjallisuuden Seura |
| Julkaistu | 2013 |
| ISBN | 978-952-222-619-8 |
 Löydä lisää kirjojaKirjallisuuden teemasivulta |
|
Sisältö ja rakenne
muokkaaEerikinkronikka kuvaa historian tapahtumia kuningas Eerik Eerikinpojan (n. 1216–1250) kaudesta lähtien vuoteen 1319 saakka, jolloin Maunu Eerikinpoika (n. 1316–1374) valitaan Ruotsin ja Norjan kuninkaaksi. Kattavampi kuvaus tapahtumista alkaa 1200-luvun puoliväliltä ja suurin osa tapahtumista sijoittuu valtionhoitaja Birger Maununpojan (n. 1210–1266) eli Birger-jaarlin kaudelle. Kirjoittajan tarkoituksena on esittää vuonna 1319 pidetyt kuninkaanvaalit oikeutettuna.[1]
Eerikinkronikan kuvaamat tapahtumat sijoittuvat Ruotsin historian poliittisesti vuosien 1250–1389 väliselle sekasortoiselle folkunga-ajalle. Teoksen kirjoittaja kuvailee esimerkiksi sotaretkiä, sukuriitoja, kapinoita, kruunajaisia, juhla-aterioita ja valtapoliittisia häitä. Sen hahmoihin lukeutuu esimerkiksi ritareja, asemiehiä, pillipiipareita ja leikareita. Tunnettuja Ruotsin historian henkilöitä ja tapahtumia ovat esimerkiksi Hovan taistelu, Nyköpingin pidot, Håtunan leikki, Birger-jaarli, Joar Sininen ja Maunu Ladonlukko.[1]
Teos kertoo myös ristiretkien ajan Suomesta, sekä Suomesta osana Ruotsia. Teoksessa esiintyy Birger-jaarlin sotaretki, Hämeen linnan rakentaminen ja taistelut Karjalassa.[2]
Eerikinkronikka sisältää 4 543 säettä, joista prologia on 28 säettä. Teos voidaan jakaa eri osiin useammalla eri tavalla. Vanhemman vuosiin perustuvan jaon mukaan se sisältää kahdeksan osaa. 1. 1229–1266, 2. 1266–1290, 3. 1290–1301, 4. 1302–1306, 5. 1306–1309, 6. 1309–1313, 7. 1312–1317 ja 8. 1318–1320. Uudemman rakenteen mukaan tehdyn jaottelun mukaan teos sisältää viisi osaa, 1. säkeet 67–535, 2. säkeet 536–946, 3. säkeet 950–1805, 4. säkeet 1806–4071 ja 5. säkeet 4072–4543. Retorisesti teos alkaa johdannolla eli prologilla (exordium) jonka jälkeen seuraa tekstin kertova osa, sekä loppu (peroratio). Suurin osa teoksesta on kertovaa osuutta. Johdanto ja loppu ovat melko lyhyitä.[3]
Teoksen historia
muokkaaEerikinkronikka on vanhin säilynyt ruotsalaisperäinen kirjallinen teos ja varhaisin Ruotsin historiateos. Sen syntyhistoria tunnetaan kuitenkin huonosti.[2] Lähteet ovat niukkoja ja kronikka itsessään ei sisällä esimerkiksi kirjoittajan nimeä, ainuttakaan vuosilukua ja sen periaatteessa kronologisesti etenevissä kappaleissa on virheitä. Tekstin perusteella sen kirjoittajan voidaan kuitenkin olettaa kuuluneen ritaristoon ja herttua Eerikiä tukeneeseen yläluokkaan.[4]
Nykytutkimuksessa kirjoittajaksi on joskus esitetty Torkkeli Kristiinanpoikaa (Tyrgils Kristenson). Torkkeli oli Eerikin ja sittemmin leskikuningatar Ingeborin sihteeri. Teoksen tilaaja olisi tällöin ollut uplantilainen Birger Pietarinpoika (Birger Persson till Finsta), laamanni ja Pyhän Birgitan isä. Kronikan kirjoitusvuodesta on julkaistu eriävää tutkimusta. Niin sanotun varhaisen ajoituksen mukaan se on kirjoitettu vuosina 1320–1321 ja myöhäisen ajoituksen mukaan 1331–1332. Uudessa ruotsalaisessa tutkimuksessa se on ajoitettu vuoteen 1325. Yhtä mieltä ollaan yleensä ainakin siitä, että teksti ei ole voinut valmistua ennen vuotta 1320, jolloin Maunu Birgerinpoika kuoli.[4]
Alkuperäinen käsikirjoitus ei ole säilynyt nykypäiviin. Teos tunnetaan 1400-luvulla tehtyjen jäljennösten perusteella. Alkuperäisenä toimitteena alkuperäisen johdannon kera kronikka on säilynyt kolmessa koodeksina eli käsikirjoitusnidoksena Holm. D 2, D 3 ja D 4 a. Vanhin on D 4 a eli Codex verelianus. Sen teksti on peräisin 1440-luvulta. Kaikkia kolmea säilytetään nykyisin Ruotsin kuninkaallisessa kirjastossa Tukholmassa. Kronikasta on sittemmin julkaistu ruotsinkielisiä painoksia ja otteita. Ensimmäinen tieteellinen editio oli Ruotsin kuninkaallisen kirjaston ylikirjastonhoittaja G. E. Klemmingin vuonna 1865 julkaistu Gamla eller Eriks-krönikan, Folkungarnes brödrastrider med en kort öfversigt af närmast föregånde tid 1229-1319. Populaariedition julkaisi kirjallisuustieteilijä Sven-Bertil Jansson vuonna 1985. Populaariteoksen kieltä on normalisoitu alkuperäisen muinaisruotsista.[5]
Harry Lönnrothin ja Martti Linnan Eerikinkronikan suomennos julkaistiin vuonna 2013. Se perustuu Rolf Pippingin tieteelliseen editioon vuodelta 1921. Lisäksi Eerikinkronikan käänsi venäjäksi A. Ju. Želtuh vuonna 1994, ranskaksi Corrine Péneau vuonna 2005 ja englanniksi Erik Carlquist ja Peter C. Hogg vuonna 2012.[2]
Tyyli ja kieli
muokkaa| ” | Silloin käski kuningas Erik koko valtakuntaansa, sekä ritareita että ritarien vertaisia, niin talonpoikia kuin virkamiehiä, kuten herrain tapana on, sanomaan miehilleen, että hän tahtoi sotaan lähdettävän; niin käski hän heitä pakanamaalle, ja antoi vävylleen toimeksi olla heidän johtajanaan pitäen häntä siihen paraimpana. Vävy otti toimen mielellään vastaan, haluten lisätä herransa kunniaa; panivat kuntoon aseensa ja suojuksensa uroot reippaat ja karskit; kypäriä, haarniskoja ynnä panssareita jaettiin ja tehtiin paljon lisää. Joka mies valmistautui seudullaan, täyttäen kernaasti kuninkaan käskyn, vesille lykättiin laivat ja veneet; paljon ja isoja rahakääröjä avattiin ja annettiin niille, jotka erosivat kodeistaan, tietämättä takaisintulostaan; |
” |
– Julius Ailion runonmittaa noudattamaton suomennos vuodelta 1917. | ||
Eerikinkronikka on riimikronikka. Riimikronikka oli keskiaikisen runoepiikan keskeinen genre. Nimen mukaisesti kronikka on kirjoitettu loppusoinnullisin runomuodoin eli riimein. Kirjoittamiseen liittyy siis historian kuvailun ohella kaunokirjallinen piirre. Eerikinkronikan runomuoto on knitteli eli kalikka- tai ketjusäe. Se koostuu loppusoinnun pareittan liittämistä säkeistä.[6]
Myös itse teosten historiankertomus on usein propagandista tai jopa vihamielistä. Tavallisesti yhtä kuvailtua osapuolta puolustetaan (ars laudandi) ja toista syytetään (ars vituperandi). Eerikinkronikan esikuvia ovat saksalaiset riimikronikat. Se on usein myös rinnastettu Eufemia-romaaneihin, toimeksiantajansa Norjan kuningatar Eufemian mukaan nimettyyn keskiaikiseen teokseen.[6]
Eerikinkronikka on kirjoitettu muinaisruotsiksi. Kielellisesti se on paikallistettu Länsi-Göötanmaalle. Sen kieli sisältää lisäksi piirteitä läntisestä ja itäisestä ruotsista, sekä uudempia lainasanoja. Eerikinkronikassa on myös muutama suomenkielinen sana, jotka kertovat varhaisesta kielikontaktista, kuten uisko (vsko) haapio (hapa) ja majapaikka (mäio stadha).[7]
Lähteet
muokkaa- Eerikinkronikka. (sähkökirjalaitos) Suomentanut Harry Lönnroth ja Martti Linna. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2015. ISBN 978-952-222-619-8
Viitteet
muokkaa- ↑ a b Lönnroth ja Linna 2015, ”Mikä Eerikinkronikka on?”
- ↑ a b c Lönnroth ja Linna 2015, ”Sananen suomennoksesta”
- ↑ Lönnroth ja Linna 2015, ”Rakenne”
- ↑ a b Lönnroth ja Linna 2015, ”Tekijän, toimeksiantajan ja ajoituksen arvoitus”
- ↑ Lönnroth ja Linna 2015, ”Käsikirjoitukset ja editiot”
- ↑ a b c Lönnroth ja Linna 2015, ”Eerikinkronikka keskiaikaisena riimikronikkana”
- ↑ Lönnroth ja Linna 2015, ”Kieli ja tyyli”
Aiheesta muualla
muokkaa- Eerikinkronikka on kokonaisuudessaan luettavissa Project Runebergin sivuilla: https://runeberg.org/erikkron/
- Olle Ferm, ”Erikskrönikan”, Graeme Dunphy, Encyclopedia of the Medieval Chronicle, Leiden: Brill, 2010, 583-584. ISBN 90 04 18464 3.