Da Capo (elokuva)
Da Capo on Pirjo Honkasalon ja Pekka Lehdon ohjaama draamaelokuva vuodelta 1985. Se perustuu väljästi viulutaiteilija Heimo Haiton (1925–1999) elämään opettajansa Boris Sirpon kasvattipoikana Suomessa ja Yhdysvalloissa. Elokuvassa tapahtumat ajoittuvat noin kolme vuosikymmentä Haittoa myöhemmiksi, 1960-luvun puolestavälistä 1980-luvun alkuun.
Da Capo | |
---|---|
Ohjaaja |
Pirjo Honkasalo Pekka Lehto |
Käsikirjoittaja |
Pirjo Honkasalo Pirkko Saisio (dialogi) |
Perustuu | väljästi Heimo Haiton elämään |
Tuottaja |
Pekka Lehto Katinka Faragó |
Säveltäjä |
Atso Almila Max Bruch (viulukonsertto nro 1 g-molli op. 26) |
Kuvaaja | Kari Sohlberg |
Leikkaaja | Tuula Mehtonen |
Pääosat |
Raimo Karppinen Jan Söderblom Tarmo Manni Rea Mauranen Eeva-Maija Haukinen |
Valmistustiedot | |
Valmistusmaa | Suomi |
Tuotantoyhtiö | P-Kino Oy |
Levittäjä | Sandrew Film & Theater (käännä suomeksi) |
Ensi-ilta | 1985 |
Alkuperäiskieli | suomi |
Aiheesta muualla | |
IMDb | |
Elonet | |
AllMovie | |
Tuotanto
muokkaaElokuva kuvattiin valtaosin Yhdysvaltain länsirannikolla. Kuuden ja puolen miljoonan markan budjetillaan se oli kallein suomalainen elokuva ennen samana vuonna valmistunutta Rauni Mollbergin Tuntematonta sotilasta.
Juoni
muokkaaTyöläisperheen äiti rouva Arsi myy noin 13-vuotiaan lahjakkaan viulistipoikansa Arton kuuluisan opettajan Sergei Rippaksen kasvattilapseksi. Ankaran ja omalaatuisen miehen luona Artolle selviää, ettei hän sopimuksen mukaan saa tavata perhettään kymmeneen vuoteen. Rippas vie nuoreksi aikuiseksi varttuneen ihmelapsensa konsertoimaan Yhdysvaltoihin, mutta tämä katoaa Las Vegasin yöhön. Rippaksen palkkaama paikallinen nuori suomalaisnainen Suvi Ekman löytää Arton putkasta alaikäiseen sekaantumisesta syytettynä. Suvi, Arto ja Sergei Rippas kiertelevät länsirannikkoa, ja ennen pitkää Suvi ja Arto rakastuvat Rippaksen katsellessa sivusta. Arton uhkapeli- ja alkoholiriippuvuus aiheuttaa yhä enemmän ongelmia. Kolmikko saapuu Suomeen, jossa Arto pelästyy kohtaamaansa julkisuutta eikä ilmesty sovitun konsertin solistiksi. Vaimo Suvi pyytää konserttiyleisöltä liikuttuneena anteeksi. Kolmikko vierailee Arton perheen luona, missä konfliktit kärjistyvät. Loppukohtauksessa Rippaksen ränsistyneessä ja hyljätyssä talossa aikuinen Arto näkee nuoren itsensä harjoittelemassa viulunsoittoa kuten tarinan alussa. Hän osoittaa poikaa aseella, mutta ei laukaise.
Rooleissa
muokkaaRaimo Karppinen | … | Arto Arsi |
Jan Söderblom | … | Arto Arsi lapsena |
Tarmo Manni | … | Sergei Rippas |
Rea Mauranen | … | Suvi Ekman |
Per Oscarsson | … | Eino, lääkäri |
Eeva-Maija Haukinen | … | Arton äiti |
Jayne Meadows | … | Mrs Thomas |
Marta Becket | … | balettitanssija |
Lew Hopson | … | Big Morgan |
Virginia Capers | … | vanki |
Vastaanotto
muokkaaDa Capo palkittiin elokuvafestivaaleilla Portugalin Figueira da Fozissa ja Belgian Gentissä. Paul Jyrälä sai Jussi-palkinnon elokuvan äänityksestä.
Suomalaiskriitikoiden vaihtelevissa arvioissa kiitettiin Rea Maurasen ja Tarmo Mannin roolitöitä sekä Kari Sohlbergin kuvausta. Elokuvaa kuvattiin muun muassa ”komeaksi epäonnistumiseksi” (Pertti Lumirae, Demari) ja monilta kohdiltaan ”komean musiikin kukkakepittämäksi tyhjäkäynniksi” (Antti Lindqvist, Katso). Elokuvan suurimpina ongelmina pidettiin muun muassa kokonaisuuden muodottomuutta ja monin paikoin tyhjää ja epäluontevaa dialogia.
Helsingin Sanomien Ilkka Malmbergin syksyllä 1985 haastattelema elokuvakriitikko Helena Ylänen sanoi uutuuselokuva Da Capon jäävän ”elitistiseksi voivotteluksi”, jonka ”sankari on pelkkä toiminnan kohde, avuton uhri, jolla ei ole muuta annettavaa kuin itkuinen katseensa”. Hänestä elokuvan päähenkilön ajallinen hyppäys lapsitähdestä tahdottomaksi nuorukaiseksi jää katsojalle epäselväksi, samoin kuin jopa se, mitä musiikki päähenkilölle merkitsee.[1]
Elokuva on esitetty Yle TV1 -kanavalla 1987 ja 1989 sekä Yle Teemalla 2015.[2][3]
Lähteet
muokkaa- ↑ Malmberg, Ilkka: Kumpi tuijottaa tuskaisemmin? Helsingin Sanomat, 30.9.1985, s. 19. Näköislehden aukeama (tilaajille).
- ↑ Da Capo Elonet.
- ↑ Eronen, Pekka: Ihmelapsen ahdas elämä[vanhentunut linkki], Lapin Kansa 21.5.2015.