Bantengi
Bantengi (Bos javanicus) on äärimmäisen uhanalainen aasialainen nautaeläin. Nykyisin alkuperäinen villi kanta Aasiassa on supistunut muutamiin tuhansiin. Australian pohjoisosissa, jonne laji siirrettiin brittien siirtomaakaudella vuonna 1849, niitä elää arviolta kymmenentuhatta. Bantengista kesytetty balinnauta on vanha aasialainen kotieläin,[2] ja niitä arvioidaan olevan eri puolilla Etelä-Aasiaa 1,5 miljoonaa yksilöä.
| Bantengi | |
|---|---|
 |
|
| Uhanalaisuusluokitus | |
|
|
|
| Tieteellinen luokittelu | |
| Kunta: | Eläinkunta Animalia |
| Pääjakso: | Selkäjänteiset Chordata |
| Alajakso: | Selkärankaiset Vertebrata |
| Luokka: | Nisäkkäät Mammalia |
| Lahko: | Sorkkaeläimet Artiodactyla |
| Heimo: | Nautaeläimet Bovidae |
| Alaheimo: | Naudat Bovinae |
| Suku: | Naudat Bos |
| Laji: | javanicus |
| Kaksiosainen nimi | |
|
Bos javanicus |
|
 Bantengin levinneisyys |
|
| Katso myös | |
Koko ja ulkonäkö
muokkaaBantengi kasvaa noin 1,6 metriä korkeaksi ja 2,3 metriä pitkäksi. Bantengisonni painaa 680–800 kiloa, lehmä on pienempi. Turkki on ruskea valkeita sukkia lukuun ottamatta.
Levinneisyys ja elinympäristö
muokkaaBatengia on historiallisesti tavattu Kiinan Yunnanissa, Kaakkois-Aasian manneralueella sekä Borneolla ja Jaavalla. Lajia on elänyt mahdollisesti myös Intian koillisosassa ja Balilla. Laji on sittemmin kadonnut monilta alueilta, ja sitä tavataan enää Myanmarissa, Thaimaassa, Kambodžassa, Laosissa, Vietnamissa sekä Jaavalla ja Borneossa.[1]
Aasian mantereen bantengit elävät pääosin avoimissa ja kuivissa kesävihannoissa metsissä, kun taas Jaavalla ja Borneossa lajia tavataan erityisesti hakkuiden ja tulipalojen seurauksena syntyneissä sekundaarisissa metsissä.[1]
Lähteet
muokkaa- ↑ a b c Gray, T.N.E. & Groenenberg, M.: Bos javanicus IUCN Red List of Threatened Species. Version 2024-2. 2024. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 31.10.2024. (englanniksi)
- ↑ Elo, Ulla & Koivisto, Ilkka ym. (toim.): Maailman uhanalaiset eläimet - Osa 4: Nisäkkäät, matelijat, s. 124. Weilin+Göös, 1992. ISBN 951-35-4689-6