Art Pepper
Art Pepper (1. syyskuuta 1925 Gardena, Kalifornia – 15. kesäkuuta 1982 Los Angeles, Kalifornia), syntyjään Arthur Edward Pepper Jr., oli yhdysvaltalainen jazzmuusikko, jonka soittimia olivat alttosaksofoni ja klarinetti.
Elämä ja ura
muokkaaPepper syntyi Gardenan kaupungissa Kaliforniassa. Hänen muusikonuransa alkoi 1940-luvun loppupuolella, jolloin hän soitti Benny Carterin ja Stan Kentonin orkestereissa. 1950-luvulle tultaessa Pepper oli saavuttanut mainetta huippuluokan altistina niin, että tuli toiseksi Charlie Parkerin jälkeen Down Beat -jazzlehden vuotuisessa äänestyksessä 1952. Pepper yhdistetään West Coast Jazz -tyylisuuntaan yhdessä Chet Bakerin, Gerry Mulliganin ja Shelly Mannen kanssa, usein pikemminkin asuinpaikan kuin soittotyylin perusteella.
Art Pepperin soittoura keskeytyi useamman kerran vankeustuomioihin, jotka johtuivat hänen heroiiniriippuvuudestaan.[1] Hän onnistui kuitenkin aina tekemään comebackin, eikä huumeidenkäytön katsota levytysten perusteella juuri vaikuttaneen hänen soittonsa laadukkuuteen.
Pepperin tunnetuimpia levytyksiä 1950-luvulta ovat Art Pepper Meets the Rhythm Section, Art Pepper + Eleven – Modern Jazz Classics, Gettin’ Together ja Smack Up. Hän soitti Buddy Richin big bandissä 1968–1969 ja vuosikymmentä myöhemmin metadonihoidon aloitettuaan teki 1977 ja 1978 kaksi hyvät arvostelut saanutta Japanin-kiertuetta. 1970-luvun lopulla Pepper myös levytti kaksi parhaina pitämäänsä albumia, Goin’ Home ja jousiorkesterin kanssa toteutettu Winter Moon. Muita tuon ajan albumeita ovat Living Legend, Art Pepper Today, Among Friends sekä Live in Japan 1 ja 2.
Pepper julkaisi 1980 omaelämäkerran Straight Life,[1] ja pian tämän jälkeen Don McGlynn teki hänestä dokumenttielokuvan Art Pepper: Notes from a Jazz Survivor. Pepper kuoli aivoinfarktiin 1982 Los Angelesissa.
Lähteet
muokkaa- ↑ a b Berendt, Joachim: The Jazz Book, From New Orleans to Jazz Rock and Beyond, revised edition, s. 239. Paladin Books, 1884. ISBN 0-586-08474-6
