Lähdekoodi sivulle Harmonikka

← Harmonikka
Kumoaminen voidaan suorittaa. Varmista alla olevasta vertailusta, että haluat saada aikaan tämän lopputuloksen, ja sen jälkeen julkaise alla näkyvät muutokset.
Sinulla ei ole oikeutta muokata tätä sivua seuraavasta syystä:
IP-osoitteesi on alueella, joka on estetty kaikissa Wikimedia-säätiön wikeissä.
Eston asetti ‪Superpes15‬. Annettu syy on No open proxies .
Esto alkoi: 10. helmikuuta 2024 kello 13.40
Esto päättyy: 10. helmikuuta 2026 kello 13.40
Tämänhetkinen IP-osoitteesi on 142.171.178.55. Estetty alue on 142.171.0.0/16.
Liitä kaikki yllä olevat tiedot kun teet kyselyjä. Jos uskot, että sinut estettiin vahingossa, löydät lisätietoja ja ohjeita Ei avoimia välityspalvelimia -käytännöstä.
Muussa tapauksessa keskustellaksesi estosta lähetä tarkistuspyyntö Meta-Wikissä. Voit myös lähettää sähköpostia ylivalvojien VRT-jonoon osoitteeseen stewards@wikimedia.org. Kerro viestissäsi kaikki yllä mainitut tiedot.
Voit katsoa ja kopioida tämän sivun lähdetekstiä.
{{Suositeltu}}
{{Soitin
|soittimen_nimi = Harmonikka
|kuva = Accordion.JPG
|soitinryhmä = [[vapaalehdykkäsoitin]], [[kosketinsoitin]]
|alkuperä = [[Eurooppa]], [[1820-luku]]
|ääniala = Ta qifsha nonen 👉🏽👌🏽
|tyylilaji = [[taidemusiikki]], [[kansanmusiikki]], [[viihdemusiikki]], [[folkmusiikki]], nykyisin kaikki tyylilajit
|samankaltaiset_soittimet = [[accordina]], [[bandoneon]], [[concertina]], [[harmoni]], [[huuliharppu]]
}}

'''Harmonikka''' on yhteisnimitys näppäin- tai kosketinsormiolla ja [[palje|palkeella]] varustetuille kannettaville [[vapaalehdykkäsoitin|vapaalehdykkäkielisille]] [[kosketinsoitin|kosketinsoittimille]].<ref name = "MusTietoSK">{{Kirjaviite | Tekijä = | Nimeke = Suuri Musiikkitietosanakirja 2 C-Ha| Vuosi = 1990| Sivu = 258–260| Julkaisupaikka = Helsinki| Julkaisija = Weilin + Göös ja Otava| Tunniste = ISBN 951-35-4726-4|Viitattu = }}</ref> Se tunnetaan myös monilla lempinimillä, kuten ''haitari'', ''hanuri'', ''sirmakka'', ''taljankka'', ''kurttu'', ''köyhän urut'', ''ryppy'', ''vetopeli'' ja ''pirunkeuhko''.<ref name="Mott">{{Verkkoviite| Osoite = https://oa.doria.fi/bitstream/handle/10024/6151/stadia-1179310526-4.pdf?sequence=1| Nimeke = Harmonikka – kansanviihdyttäjästä konserttiharmonikaksi| Tekijä = Velli Mõtt| Tiedostomuoto = pdf| Selite = Opinnäytetyö| Ajankohta = toukokuu 2007| Julkaisupaikka = Helsinki| Julkaisija = Stadia, Helsingin ammattikorkeakoulu| Viitattu = 11.9.2007}}{{Vanhentunut linkki|bot=InternetArchiveBot }}</ref> Harmonikka kehittyi 1800-luvun puolivälin yksinkertaisesta ”rahvaan” soittimesta ensin monimuotoiseksi [[populaarimusiikki|populaarimusiikin]] instrumentiksi ja lopulta vakavamman [[taidemusiikki|taidemusiikinkin]] parissa hyväksytyksi soittimeksi hieman yli sadassa vuodessa. Samalla soittimen suosio ja käyttö on levinnyt syntysijoiltaan [[Keski-Eurooppa|Keski-Euroopasta]], [[Italia]]sta ja [[Venäjä]]ltä maailmanlaajuiseksi.

== Toimintaperiaate ==
===Yleistä===
Harmonikka on monimutkainen mekaaninen laite, jonka ääni muodostuu vapaasti värähtelevissä vapaalehdykkäkielissä<ref name = "MusTietoSK"/>. Useissa malleissa käytetään useampaa kuin yhtä kielisarjaa, jotka voidaan sitten saattaa soimaan yhtenä tai useampana [[äänikerta]]na. Äänikertojen käyttöä varioidaan [[Ääniala|rekisterikytkimillä]]<ref name = "RantanenPohja">{{Kirjaviite | Tekijä = Matti Rantanen ja Alpo Pohja| Nimeke = Harmonikansoitto musiikkiopistoissa. Peruskurssi 1| Vuosi = 1979| Julkaisupaikka = Vantaa| Julkaisija = Intermusica-Interdidacta Oy| Tunniste = |Viitattu = }}</ref>. Muutoin harmonikka koostuu karkeasti ottaen kolmesta perusosasta, jotka ovat [[palje]], [[diskantti]]puoli ja [[basso]]puoli<ref name = "MusTietoSK"/>.
[[Tiedosto:Plaquette de musique d'instrument à anche libre.jpg|pienoiskuva|vasen|80px|Vapaalehdykkä-kieli, joka värähtelee ilmavirtauksen voimasta.]]

=== Kielet, äänikerrat ja rekisterit ===
[[Tiedosto:Accodeon JB2.JPG|pienoiskuva|Avattu bassopuolen kotelo, jossa näkyvät kieliaukkoja peittävät läpät. Paljetta käytettäessä ilma virtaa kieliin kieliaukkojen kautta. Läppien avaamista ja sulkemista eli ilman pääsyä kieliin ohjataan harmonikan koskettimilla sekä niihin kytketyillä kosketinvarsilla ja vipumekanismeilla.]]
Ääni syntyy vapaasti värähtelevissä vapaalehdykkäkielissä. Teräksiset kielet kiinnitetään [[alumiini]]sta valmistettuun kielilaattaan, vastakkaisille puolille kielen mittoihin tarkasti sovitettujen kieliaukkojen päälle.<ref name="NewGrove">{{Verkkoviite | Osoite =http://www.terra.es/personal3/tmc000/his/vozac/grov2.html| Nimeke = Accordion| Tekijä = Stanley Sadie (toim.)| Julkaisu = The New Grove Dictionary of Music and Musicians (Second edition)| Ajankohta = 2001| Julkaisija = MacMillan| Viitattu = 23.3.2008| Kieli = {{en}}}}</ref> Aukot on suljettu toiselle puolelle kiinnitetyllä nahkaventtiilillä. Kukin kielilaatta puolestaan kiinnitetään joko ruuvaamalla tai [[mehiläisvaha]]n avulla kielipenkissä olevan äänikammion päälle. Palkeella tuotetaan ilmaa ääniaukkoihin ja ilma saa kielen värähtelemään.<ref name = "MusTietoSK"/> Kielilaatat on kiinnitetty kielipenkkeihin, joissa kielet ja kieliaukot on asetettu oikeaan kohtaan koskettimella avattavien venttiililäppien suhteen. Koskettimen painallus avaa vipumekanismin välityksellä venttiililäpän ja päästää ilmaa paljetta käytettäessä kieliaukon kautta kyseisiin kieliin.<ref name="NewGrove"/>

[[Tiedosto:Accordion right hand timbre switches.jpg|pienoiskuva|vasen|80px|Viisi diskanttipuolen rekisterikytkintä, joilla voidaan vaihdella soivia kielisarjoja eli äänikertoja.]]
Samanäänisissä harmonikoissa saman kielilaatan molemmilla kielillä on sama säveltaso, jolloin kosketinta painaessa tulee palkeen käyttösuunnasta riippumatta sama ääni, kun taas vaihtoäänisissä instrumenteissa samasta näppäimestä kuuluu eri ääni riippuen siitä, vedetäänkö vai työnnetäänkö paljetta. Monissa malleissa yhdestä näppäimestä saadaan soimaan samanaikaisesti useita kieliä, jotka eroavat toisistaan oktaavialaltaan tai soinniltaan. Sulkulevyjä käyttävillä rekistereillä eli koplareilla saadaan kytketyksi soimaan halutut kielisarjat eli äänikerrat.<ref name = "MusTietoSK"/> Isommissa malleissa rekistereitä on käytössä sekä diskantti- että bassopuolella<ref name="NewGrove"/>. 8-jalkaiset perusäänikerrat soivat nimensä mukaan kirjoitetulta korkeudelta, 4-jalkainen piccolo-äänikerta soi 8-jalkaista perusäänikertaa oktaavin ylempää, ja 16-jalkainen alaäänikerta soi 8-jalkaista äänikertaa oktaavia alempaa. Cassotto-harmonikassa 16-jalkainen äänikerta ja toinen peruskorkeudelta soiva 8-jalkainen äänikerta soivat cassotto-kammion kautta, jolloin kyseisiin ääniin tulee pehmeä sävy, ja kaksi muuta äänikertaa, piccolo ja toinen perusäänikerta, soivat suoraan.<ref name="kymalainen">{{Kirjaviite | Tekijä = Helka Kymäläinen| Nimeke = Harmonikka taidemusiikissa| Vuosi = 1994| Selite = EST-julkaisusarja 4| Julkaisupaikka = Helsinki| Julkaisija = Suomen Harmonikkainstituutti| Tunniste = |Viitattu = }}</ref><ref name="NewGrove"/> Peruskorkeudelta soivat äänikerrat on voitu tarkoituksellisesti virittää hieman eri taajuuksille, jolloin ääneen etsitään lievää huojuntaa. Aidon [[musette (harmonikka)|musette]]-harmonikan (jota käytetään erityisesti [[ranska]]laisessa [[chanson]]-musiikissa) virityksessä tarvitaan jopa kolme 8-jalkaista kielipenkkiä ja äänikertaa, joista keskimmäinen on viritetty puhtaasti, yksi hieman yli ja yksi hieman alavireiseksi, jolloin saadaan aikaan laajasti huojuva, kyseiselle musiikkityylille tunnusomainen äänensävy.<ref name="NewGrove"/>
[[Tiedosto:Harmonikaens højre side uden dæksel.JPG|pienoiskuva|Näppäinharmonikan diskanttipuolen kosketinvarsistoa, vipumekanismeja ja rekisterien vaihtomekanismi.]]

=== Palje ===
Harmonikan palje valmistetaan [[manilahamppu|manillapahvista]], ja palkeen kulmat vahvistetaan tavallisesti kulmaraudoilla<ref name="howmade">{{Verkkoviite | Osoite =http://www.madehow.com/Volume-3/Accordion.html| Nimeke =Accordion| Tekijä = Perry Romanowski| Julkaisu = How Products are Made?| Ajankohta = 2007| Julkaisija = Advameg Inc| Viitattu = 22.3.2008| Kieli = {{en}}}}</ref><ref name="NewGrove"/>. Palkeessa on tavallisesti 16–19 poimua<ref name="NewGrove"/>. Harmonikan ääni syntyy paljetta vetämällä ja työntämällä, samalla kun harmonikan koskettimia painellaan, jolloin ilma ohjautuu avautuvien venttiililäppien kautta kieliaukkoihin ja edelleen kieliin.<ref name = "MusTietoSK"/> Palkeella myös säädellään äänen voimakkuutta ja tuodaan soittoon muutoinkin dynamiikkaa. Paljetekniikkaa onkin useissa lähteissä verrattu laulajien hengitystekniikkaan ja viulistien jousitekniikkaan<ref name="Mott"/>. Palkeen käyttö sekä rajoittaa että luo mahdollisuuksia.<ref name = "RantanenPohja"/> Palkeella on iso merkitys [[fraseeraus|fraseerauksessa]], ja yleisesti käytetty erikoistehoste palje[[tremolo]] tuotetaan nopeilla pienillä edestakaisilla palkeen liikkeillä<ref name = "MusTietoSK"/>.

=== Diskanttipuoli ===
Harmonikan diskanttipuolta soitetaan tavallisimmin oikealla kädellä, ja siinä voi olla joko piano- tai näppäinkoskettimet. Pianokoskettimisto valkoisine ja mustine koskettimineen on samanlainen kuin [[piano]]ssa ja muissa [[kosketinsoittimet|kosketinsoittimissa]]. Näppäinkoskettimistolla varustettuja harmonikkoja voi olla yksi-, kaksi- tai monirivisiä (tavallisimmin viisirivisiä). Pianoharmonikat ja moniriviset näppäinharmonikat ovat yleensä [[kromaattinen (musiikki)|kromaattisia]] eli niissä on 12 säveltä kutakin [[oktaavi]]a kohti. Yksi- ja kaksirivisillä harmonikoilla sekä eräillä muilla näppäinharmonikoilla voidaan puolestaan soittaa vain tietty [[diatoninen asteikko]], esimerkiksi C-duurin sävelet, eli vain 7 säveltä oktaavia kohti.<ref name="NewGrove"/>

[[Tiedosto:Keyboardaccordioninside.jpg|pienoiskuva|Pianoharmonikan diskanttipuoli ilman häkkiä.]]
[[Tiedosto:ButtonAccordionItalianFinnishSystem.png|pienoiskuva|vasen|Suomalaisissa viisirivisissä näppäinharmonikoissa yleisesti käytetty diskanttipuolen G-sormiojärjestelmä.]]
[[Tiedosto:Accordéon diatonique.jpg|pienoiskuva|Kaksirivinen (diatoninen) harmonikka.]]
[[Tiedosto:C-Griff.svg|pienoiskuva|vasen|Viisirivisen näppäinharmonikan C-diskanttisormiojärjestelmä.]]
[[Tiedosto:B-Griff.svg|pienoiskuva|vasen|Viisirivisen näppäinharmonikan B-diskanttisormiojärjestelmä.]]
Ilmeisesti yleisimmin maailmalla levinnyt harmonikkatyyppi on diatoninen näppäinharmonikka, jollaisia valmistetaan ympäri maailmaa. Eri kulttuureissa on omia niille ominaisia versioita, joiden virityssävellajit, ääniala ja koskettimiston rakenne vaihtelevat niillä soitettavan musiikin mukaan. Erilaisia diatonisia harmonikkatyyppejä on noin 40–55 eri lajia.<ref name="NewGrove"/> Suomessakin yleisimmin käytössä olevan yksirivisen harmonikan diskanttisormiossa on useimmiten kymmenen duuriasteikolle viritettyä kosketinta. Paljetta työnnettäessä saadaan asteikon 1., 3. ja 5. sävel, vedettäessä muut. Kaksiriviseen harmonikkaan on yhdistetty kaksi yksirivisen riviä, jotka ovat useimmiten [[kvartti|kvartin]] etäisyydellä toisistaan. Suomalaisissa instrumenteissa ulkorivi on tavallisimmin G-duuriviritteinen, sisärivi C-duuriviritteinen.<ref name = "MusTietoSK"/> Etenkin [[Texmex (musiikki)|texmex-]] ja [[conjunto]]-muusikoilla voi olla jopa kolmirivisiä diatonisia näppäinharmonikkoja.<ref name="NewGrove"/>

Kromaattiset näppäin- ja pianoharmonikat ovat yleensä samanäänisiä, eli näppäimestä saadaan sama sävel sekä paljetta vetämällä että työntämällä<ref name = "MusTietoSK"/>. Monirivisissä kromaattisissa näppäinharmonikoissa diskanttisormio muodostuu kolmesta perusrivistä, jotka muodostuvat päällekkäisistä pienistä [[terssi|tersseistä]], ja perusrivit ovat puolen sävelaskelen päässä toisistaan. Neli- ja viisirivisissä harmonikoissa on kaksinkertaistettu yksi tai kaksi perusriviä, jotka eivät siis kasvata soittimen äänialaa, mutta auttavat [[sormitus|sormituksen]] suunnittelua. Esimerkiksi viisirivisellä näppäinharmonikalla kaikki [[sävellaji]]t voidaan periaatteessa soittaa samalla [[sormitus|sormituksella]].<ref name="NewGrove"/> Näppäimistön organisointi ja rivien keskinäinen järjestys vaihtelevat eri maissa neljän eri päätyypin mukaan.<ref name="NewGrove"/> Pääasiassa Suomessa on käytössä [[italia]]laiseen C-järjestelmään pohjautuva sormiojärjestelmä, jossa C on keskirivillä.<ref name = "MusTietoSK"/> Tätä myös G-järjestelmäksi kutsuttua tapaa ei juurikaan käytetä Suomen ulkopuolella<ref name="NewGrove"/>. Italiassa, [[Ruotsi]]ssa ja Pohjois-Amerikassa enimmäkseen käytössä olevassa C-järjestelmässä C-kielen näppäinrivi on saanut oman apurivin uloimmaksi, niin että D-kielen sisältämä rivi sijaitsee keskellä ja jää siten ilman apuriviä.<ref name=Palm>{{Verkkoviite | Osoite =http://www.accordionpage.com/treble.html| Nimeke = Treble systems| Tekijä = Hans Palm| Viitattu = 1.5.2009| Kieli = {{en}}}}</ref> [[Ottar E. Akre]] puolestaan kutsuu ruotsalaiseksi järjestelmäksi C-järjestelmän muunnosta, jossa H, D ja F -näppäimet ovat ulkorivillä.<ref name="Akre">{{Kirjaviite | Tekijä = Ottar E. Akre| Nimeke = Lærebok for Accordion (Trekkspill) 2 del| Vuosi = 1930| Julkaisupaikka = Stockholm| Julkaisija = Tonika as/Ahlins musikförlag| Viitattu = | Kieli = {{no}}}}</ref>.

B-järjestelmässä, joka tunnetaan myös ”venäläisenä”<ref name=Palm/> tai ”[[norja]]laisena järjestelmänä”<ref name="Akre"/><ref name=Palm/>, C-näppäin on G-järjestelmän tavoin keskirivillä, mutta kaksi muuta perusriviä ovat vaihtaneet paikkaa. B-järjestelmää käytetään eniten muun muassa [[Saksa]]ssa ja [[Venäjä]]llä. Neljäntenä päätyyppinä tunnetaan vielä niin sanottu ”käänteinen” B-järjestelmä, joka ei ole kuitenkaan kovin laajalti levinnyt. Joskus on kokeiltu myös muun tyyppisiä näppäinjärjestelmiä, joissa on jopa yhdistetty diatonisia ja kromaattisia koskettimistoja, mutta ne ovat jääneet harvinaisuuksiksi. Tunnetuimpia lienee esimerkiksi [[Paul von Janko]]n pianokoskettimistoon pohjautuva [[John Reuther]]in kehittämä versio.<ref name="NewGrove"/>

Enimmillään harmonikan ääniala voi olla noin seitsemän oktaavia, kun eri äänikerrat otetaan käyttöön, mutta itse näppäinsormion laajuus on maksimissaan noin viisi oktaavia.<ref name = "MusTietoSK"/>.

Pianoharmonikassa puolestaan diskanttipuolen koskettimisto on järjestetty muistuttamaan pianonkoskettimistoa<ref name="NewGrove"/>. Täysikokoisen, useampirivisen näppäinharmonikan diskanttipuolelle mahtuu tavallisesti enemmän koskettimistoa kuin pianoharmonikkaan. Pianoharmonikan diskanttipuolen koskettimiston laajuus on laajimmillaan noin 3½ oktaavia<ref name = "MusTietoSK"/> tai 45 kosketinta<ref name="NewGrove"/>. Pianoharmonikkaa soitetaan eniten [[Yhdysvallat|Yhdysvalloissa]], [[Yhdistynyt kuningaskunta|Britannia]]ssa, [[Itä-Eurooppa|Itä-Euroopassa]]<ref name = "MusTietoSK"/> ja [[Kiina]]ssa<ref name=Kwan>{{Kirjaviite | Tekijä = Yin Yee Kwan| Nimeke = An Untold Story: The Accordion in Twentieth-Century China| Vuosi = 2004| Selite = A thesis for Master of Arts in Music| Julkaisija = University of Hawaii| www = http://scholarspace.manoa.hawaii.edu/bitstream/10125/11754/1/uhm_ma_3170_r.pdf| Viitattu = 10.10.2009| Kieli = {{en}}}}</ref>.

=== Bassopuoli ===
Yksi- ja kaksirivisten näppäinharmonikkojen bassopuolella on tavallisesti vain vähän perusbassoääniä ja sointuja. Esimerkiksi yksirivisen harmonikan bassopuolella on useimmiten vain kaksi näppäintä, yksi perus- ja yksi sointubasso, jolloin paljetta työnnettäessä saadaan I asteen ja vedettäessä V asteen sointu. Kaksirivisissä on kahdentyyppistä järjestelmää, tasabasso ja ristibasso. Tasabassossa on neljä perusbassonäppäintä ja 4 sointunäppäintä, ja sointuvalikoima kattaa tavallisesti I, V, IV, II, VI ja rinnakkaismollin V asteen soinnut. Samanäänisellä ristibassolla varustetuissa kaksirivisissä perus- ja sointubassot on järjestetty riveittäin [[standardibassojärjestelmä]]ä muistuttavalla tavalla.<ref name = "MusTietoSK"/>

[[Tiedosto:AccordionBassFinnishItalian.svg|pienoiskuva|400px|Standardibassokoskettimisto, perusbassorivit lähimpänä paljetta.]]
Monirivisten ja pianoharmonikkojen bassopuoli voi tavallisesti olla järjestetty niin sanotun standardi- tai melodiabassojärjestelmän mukaisesti. Standardibassojärjestelmässä eli ''Stradella''-järjestelmässä tyypillisimmin kaksi paljetta lähinnä olevaa bassokosketinriviä ovat matalien perusbassoäänien soittamista varten. Neljä ulommaista riviä puolestaan ovat sointubassorivejä. Kolmas rivi palkeesta päin koostuu eri sävellajien duurisoinnuista, neljäs rivi mollisoinnuista, viides rivi septimisoinnuista ja kuudes rivi vähennetyistä soinnuista, jolloin kyseisen sävellajin perusbassoääni on samalla horisontaalisella korkeudella palkeesta katsoen toisella rivillä.<ref name="NewGrove"/> Perusbassoja käytetään pääasiassa soinnun pohjasävelen ja terssin korostukseen säestettäessä, ja perusbassonäppäintä painettaessa soi tavallisesti useita samannimisiä säveliä eri oktaavialoissa. Sointubassonäppäin puolestaan avaa asianosaisen soinnun aikaansaamiseksi näppäimen varteen kiinnitettyjen läppien avulla yleensä kolme äänikammiota kahdesta ylimmästä äänikerrasta.<ref name = "MusTietoSK"/>. Koska soittaja ei yleensä näe bassopuolelle, on perusbassoäänet Ab, C ja E toisella rivillä palkeesta katsoen yleensä merkitty esimerkiksi pienellä muovihelmellä tai kololla, niin että ne erottuvat vasemman käden sormille tuntoaistilla.

[[Tiedosto:Bass mechanics.jpg|pienoiskuva|Bassopuolen kosketinvarsistoa ja vipumekanismeja.]]
Melodiabassojärjestelmää tarvitaan [[polyfonia|polyfonisen]] ja [[atonaalisuus|atonaalisen]] musiikin soittamiseen, koska standardibasso tukee pääosin vain tonaalisten melodioitten säestystä.<ref name = "MusTietoSK"/> Melodiabassojärjestelmässä bassopuolen äänet on järjestetty monirivisen näppäinharmonikan diskanttinäppäimistön peilikuvaksi, myös pianoharmonikoissa. Mekaniikasta riippuen standardi- ja melodiabassojärjestelmä voi olla myös rakennettu samaan harmonikkaan, jolloin haluttu järjestelmä valitaan käyttöön erityisellä vaihtokytkimellä. Myös melodiabassoharmonikassa kaksi palkeenpuoleisinta, sisintä, bassoriviä ovat tavallisesti standardibassojärjestelmän perusbassorivien kaltaiset. Niin sanotuissa ''Combi''- tai ''Manual III'' -melodiabassoissa on standardibassorivien lisäksi kolme melodiabassoriviä. Standardibassopuolen kieliä on yleensä viisi kielipenkillistä, kun taas melodiabassopuolella kielipenkkejä voi olla kahdeksan tai yhdeksänkin. Melodiabassopuolen ääniala voi olla enimmillään noin viisi oktaavia.<ref name="NewGrove"/>

== Historia ==
=== Alkuvaiheet ===
Harmonikan kehittyminen nykymuotoonsa on ollut monien 1700-luvun lopulla ja 1800-luvun alussa kehitettyjen vapaalehdykkäkielisten soitinrakennelmien summa.<ref name="Birth">{{Verkkoviite | Osoite =http://www.ksanti.net/free-reed/history/birth.html| Nimeke =Birth of the Accordion| Tekijä = Henry Doktorski| Ajankohta = 1998| Julkaisija = The Classical Free-Reed, Inc.| Viitattu = 21.3.2008| Kieli = {{en}}}}</ref> Perusajatuksen uskotaan pohjautuvan [[kiina]]laisiin [[suu-urut|suu-urkuihin]], maailman ensimmäiseen vapaalehdykkäsoittimeen, joka levisi [[Eurooppa]]an 1600-luvun jälkeen.<ref>{{Kirjaviite | Tekijä = | Nimeke = Suuri Musiikkitietosanakirja 6 Seg-Ö| Vuosi = 1992| Sivu = 104| Julkaisupaikka = Helsinki| Julkaisija = Weilin + Göös ja Otava| Tunniste = ISBN 951-35-4730-2|Viitattu = }}</ref> [[Johann Wilde]] teki esityksillään suu-urut suosituksi [[Pietari (kaupunki)|Pietarin]] seurapiireissä 1740-luvun puolivälissä, mikä inspiroi vapaalehdykkäsoittimien kehitystä 1770-luvulta 1790-luvulle osaltaan harmonikkaa ja harmonia muistuttavien soitinten suuntaan.<ref name="dokbajan">{{Verkkoviite | Osoite =http://www.ksanti.net/free-reed/history/bayan.html| Nimeke =The Classical Bayan| Tekijä = Henry Doktorski| Julkaisu = www.ksanti.net/free-reed/history| Ajankohta = 1998| Viitattu = 21.3.2008| Kieli = {{en}}}}</ref><ref name="Birth"/> Henry Doktorskin mukaan tiedemies ja fyysikko [[Christian Kratzenstein]] oli kuullut Wilden suu-urkusoittoa Pietarissa, ja hän kehitteli sen innoittamana laitetta puheen keinotekoisen tuottamisen tutkimustaan varten 1770. Laite tuotti viisi puheääntä muistuttavaa vokaaliääntä.<ref name="Birth"/> Kehittelyn yhteydessä keksitty vapaalehdykkäkielen urkupilliin yhdistävä periaate oli pitkään käytössä myös urkurakennuksessa. Laitteessa käytetyt vapaalehdykkäkielet myös poikkesivat kiinalaisista suu-uruista rakenteellisilta ja akustisilta ominaisuuksiltaan<ref name="organency">{{Verkkoviite | Osoite =http://books.google.no/books?id=cgDJaeFFUPoC&pg=PA210&lpg=PA210&dq=Kirschnik+harmonica&source=web&ots=nNK01mbW3I&sig=aZiEJLPTQpWtS7Hb4MpYU-1C-B8&hl=no| Nimeke = Free Reed| Tekijä = Christian Ahrens| Julkaisu =The Organ: An Encyclopedia (toim. Douglas Earl Bush, Richard Kassel)| Ajankohta = 2005| Julkaisija = Routledge| Viitattu = 24.3.2008| Kieli = {{en}}}}</ref>. Kratzensteinin apuna kokeessa oli [[tšekki]]läinen urkurakentaja [[Franz Kirsnik]]<ref name="organency"/>, joka kehitti ajatusta eteenpäin lisäämällä vapaalehdykkäkieliin oikealle kädelle koskettimiston ja vasemmalla kädellä käytettävän palkeen. Instrumentti tuli tunnetuksi ''Kirsnikin harmonica'' -nimellä.<ref name="Birth"/> Toisissa lähteissä puolestaan kerrotaan, ettei kiinalaisilla suu-uruilla olisi ollut yhteyttä Kratzensteinin ja Kirsnikin kehittämiin ja Euroopassa sittemmin levinneisiin vapaalehdykkäkielten rakennusperiaatteisiin juuri suu-uruissa käytetyistä vapaalehdyköistä huomattavasti poikkeavien rakenteellisten ja akustisten erojen vuoksi. Joka tapauksessa juuri heidän kehittämänsä vapaalehdykkäkielten rakenne tuli huuliharpuissa, concertinoissa ja harmonikoissa käytettävien kielten perustaksi, koska kielet eivät enää tarvinneet äänen tuottamiseksi isokokoisia putkia tai muita resonoivia apurakenteita, vaan ääni saatiin syntymään huomattavasti pienemmissäkin rakenteissa.<ref name="organency"/>

Eräissä lähteissä yhtenä harmonikan mahdollisena esimuotona pidetään myös [[keskiaika]]ista [[portatiivi]]a<ref>{{Verkkoviite | Osoite =http://www.accordions.com/index/his/his_acc_his.shtml| Nimeke = The Accordion and Its History| Tekijä = | Julkaisu = www.accordions.com| Viitattu = 20.3.2008| Kieli = {{en}}}}</ref> eli kanto-urkuja, jossa soittaja käytti oikealla kädellään koskettimistoa ja vasemmalla kädellään soittimen takaseinään kiinnitettyä kiilapaljetta.<ref>{{Kirjaviite | Tekijä = | Nimeke = Suuri Musiikkitietosanakirja 5 O-See| Vuosi = 1991| Sivu = 100| Julkaisupaikka = Helsinki| Julkaisija = Weilin + Göös ja Otava| Tunniste = ISBN 951-35-4729-9|Viitattu = }}</ref>

Lukuisissa lähteissä mainitaan saksalaisen [[Christian Buschmann]]in kehittäneen ja patentoineen [[Berliini]]ssä vuonna 1822 ensimmäisen harmonikan varsinaisena esiasteena pidetyn soittimen ''Handaeolinen''. Laajalti maailmalla levinnyt tieto pohjautuu Buschmannin oman jälkeläisen Heinrich Buschmannin Saksassa vuonna 1938 julkaisemaan ja Hohnerin kustantamaan kirjaan. Tuosta harmonikan esiasteesta ei kuitenkaan ole jäänyt jälkipolville erityisen luotettavaa dokumentaatiota eikä esimerkkikappaleita.<ref name="Missin">{{Verkkoviite | Osoite =http://www.patmissin.com/ffaq/q1.html| Nimeke =Who invented the harmonica?| Tekijä = P.Missin| Ajankohta = 2007| Viitattu = 21.3.2008| Kieli = {{en}}}}</ref> Buschmannin handaeoline lienee joka tapauksessa ollut 15 vapaalehdykkäkielestä koostuva varsin yksinkertainen rakennelma, jossa ilma puhallettiin kieliin alun perin suulla ja myöhemmin palkeella. Handaeoline oli suunniteltu [[urut|urkujen]] virittämisen apuvälineeksi.<ref name="Birth"/> [[Anton Reinlein]] sai vuonna 1824 [[Wien]]issä patentin ilmeisesti palkeilla käytettyyn vapaalehdykkäsoittimeen ”kiinalaistyyppisen huuliharpun” parannuksena.<ref name="Missin"/>

Wieniläinen [[Cyril Demian]] sai 23. toukokuuta 1829 patentin kehittämälleen diatoniselle ''accordionille'', jossa oli viisi kosketinta, ja hän kehitteli eteenpäin myös muita soittimen muotoja. Demianin kehittämä soitin on säilynyt Wienin teknisessä museossa. Soittimessa oli kaksi koskettimilla toimivaa palkeella varustettua [[huuliharppu]]a. Vasemmalla kädellä paineltavaksi tarkoitetut painikkeet tuottivat sointuja, mistä on peräisin nimi ''accordion''.<ref name="Birth"/>

=== Concertina ja sen sukulaiset ===
{{Pääartikkeli|[[Concertina]]|[[Bandoneon]]}}

[[Tiedosto:Wheatstone Charles.jpg|pienoiskuva|Englantilaisen concertinan kehittäjä sir [[Charles Wheatstone]] (1802–1875).]]
[[Tiedosto:Wade concertina cropped.jpg|pienoiskuva|vasen|Concertina vuodelta 1886.]]
Sir [[Charles Wheatstone]] kehitti [[Englanti|Englannissa]] 1820-luvun puolivälin jälkeen harmonikan kielten kehitykseen paljon vaikuttaneen ja melodiabassoharmonikan esimuotona pidetyn [[concertina]]n. Alun perin Wheatstone kutsui kehittämäänsä instrumenttia nimellä ''symphonium''<ref name="Missin"/> vuonna 1825. Siinä oli kummallekin kädelle 12 painiketta, ja soittaja puhalsi siihen itse suullaan ilmaa. Wheatstone lisäsi Symphoniumiin palkeen 1827 ja alkoi myöhemmin kutsua soitinta concertinaksi. Varhaiset kuvat concertinasta ovat symphoniumin patenttihakemuksessa vuodelta 1829, mutta varsinaisen concertinan Wheatstone patentoi vasta vuonna 1844. kehiteltyään sitä huomattavasti eteenpäin<ref name="Birth"/> Saksalainen soitinrakentaja [[Carl Friedrich Uhlig]] puolestaan kehitti 1830-luvulla ''konzertinan'' Demianin ''accordionin'' pohjalta ja ilmeisesti täysin riippumattomasti Wheatstonesta<ref name="hanuri">{{Lehtiviite | Tekijä = Kimmo Mattila ja Minna Plihtari| Otsikko = Vanhan hanurin tarina| Julkaisu = Hanuri-lehti| Ajankohta = 2008| Vuosikerta = 36| Numero = 1| Sivut = 17| Julkaisija = Suomen harmonikkaliitto| Viitattu =}}</ref>.

1850-luvulle tultaessa concertina oli saavuttanut suuren suosion seurapiireissä ja sille sävellettiin taidemusiikkia. Concertinan ”taiteellisena huippuna” pidetään saksalaisen [[Bernhard Molique]]n (1802–1869) teoksia, esimerkiksi ''Kuusi karakteristista kappaletta op. 61'' concertinalle ja [[piano]]lle. Concertinan suosio kuitenkin hiipui hienostopiireissä vuosisadan loppua kohden pianon kehittyessä instrumenttina.<ref name="kymalainen"/> Erityisesti saksalaisen concertina-version pohjalta kehittyi kuitenkin edelleen [[bandoneon]], joka saavutti 1900-luvulla merkittävän aseman [[argentiina]]laisessa [[tango]]musiikissa ja sen pohjalta kehittyneessä taidemusiikissa.<ref>{{Verkkoviite | Osoite =http://www.ksanti.net/free-reed/history/bandoneon.html| Nimeke =The Classical Bandoneon| Tekijä = Henry Doktorski| Julkaisu = www.ksanti.net/free-reed/history/| Ajankohta = 1998| Viitattu = 21.3.2008| Kieli = {{en}}}}</ref>

=== Varhaiset diatoniset harmonikat ===
[[Tiedosto:FlutinaCivilWar.jpg|pienoiskuva|vasen|Varhainen [[flutina-harmonikka]] [[Yhdysvaltain sisällissota|Yhdysvaltain sisällissodan]] ajoilta.]]
[[Tiedosto:German button accordion.jpg|pienoiskuva|Kaksirivinen saksalainen 1900-luvun alusta.]]
Muidenkin harmonikan varhaisten versioiden kaupallinen valmistus ja myynti alkoivat levitä nopeasti 1830-luvulta. Välttääkseen patenttiongelmia valmistajat markkinoivat soittimiaan eri nimillä, kuten ''handharmonika''.<ref name="cajun">{{Verkkoviite | Osoite =http://www.louisianafolklife.org/LT/Articles_Essays/intro_and_use_of_accordions.html| Nimeke =Inroduction and Use of Accordions in Cajun Music| Tekijä = Malcom R. Corneaux| Julkaisu = Louisiana Folklore Miscellany| Ajankohta = 1999| Julkaisija = Louisiana Division of the Arts | Viitattu = 22.3.2008| Kieli = {{en}}}}</ref> Vuonna 1834 Demian kehitti poikiensa kanssa harmonikkaa siten, että diskanttipuoli laajeni kaksiriviseksi kromaattisine ”apunuotteineen”, ja vasemmalle kädelle lisättiin sointujen lisäksi myös kromaattinen bassorivi. Demianin harmonikasta kehitetyt uudet soitinversiot alkoivat saada jalansijaa eri puolilla maailmaa. Vuonna 1830 Charles Buffet kopioi Demianin soittimia [[Belgia]]ssa ja J.-B.-N. Fourneux ja M. Busson puolestaan Pariisissa. Näissä versioissa oli 10–12 diskanttikosketinta ja kaksi bassokosketinta [[ruusupuu|ruusupuisessa]] kotelossa.<ref name="NewGrove"/> Vuonna 1833 saksalainen C. W. Meisel toi [[Braunschweig]]in markkinoilta löytämänsä W. Thien Wienissä valmistaman harmonikan [[Klingenthal]]iin. Muutamaa vuotta myöhemmin Charles Messner puolestaan alkoi valmistaa huuliharppuja [[Trossingen]]issa, ja siitä alkoi paikkakunnan harmonikanvalmistus kehittyä.<ref name="histGer">{{Verkkoviite | Osoite =http://www.accordions.com/index/his/his_ger.shtml| Nimeke = History of the Accordion in Germany| Tekijä = | Julkaisu = www.accordions.com| Viitattu = 22.3.2008| Kieli = {{en}}}}</ref> Vuonna 1838 itävaltalainen [[Matthäus Bauer]] keksi kielipenkin, jossa oli useita yksittäisiä vapaalehdykkäkammioita. Kammiot olivat toiselta puolelta avoimia, ja ne voitiin sulkea kosketinvarren päässä olleella läpällä.<ref name="NewGrove"/> [[Yhdysvallat|Yhdysvaltoihin]] ensimmäiset diatoniset harmonikat levisivät 1840-luvulla ja [[Japani]]in 1850-luvulla.<ref name=Kwan/>

=== Kromaattisten harmonikkojen alkuajat ===
Ensimmäisen kromaattisen näppäinharmonikan valmisti wieniläinen muusikko Franz Walther 1850. Soittimessa oli aluksi 46 diskanttikosketinta (myöhemmin 52), jotka oli järjestetty kolmeen riviin. Kunkin rivin [[sävel|sävelkorkeus]] oli pienen terssin etäisyydellä toisistaan, ja kukin rivi oli puolen sävelaskelen päässä toisesta rivistä. Bassopuolella oli aluksi kahdeksan (myöhemmin 12) diatonista painiketta, joista puolella tuotettiin perusbassoääniä ja lopuilla kaksiäänisiä sointuja.<ref name="NewGrove"/>

[[Tiedosto:G. Galleazzi button accordion.jpg|pienoiskuva|G. Galleazzin San Franciscossa valmistama näppäinharmonikka (noin 1895).]]
Kromaattisen näppäinharmonikan ohella myös pianoharmonikka syntyi 1800-luvun puolivälissä Ranskassa ja Itävallassa. Ranskalaisen Philippe Joseph Boutonin kerrotaan patentoineen pianokoskettimistoisen harmonikan [[Pariisi]]ssa jo 1852<ref name = "Doktorski">{{Verkkoviite | Osoite =http://www.ksanti.net/free-reed/essays/whowasfirst.html| Nimeke ="Who Was First?"| Tekijä = Henry Doktorski| Julkaisu = The Free-Reed Journal| Ajankohta = marraskuu 2004| Viitattu = 15.10.2007| Kieli = {{en}}}}</ref>. Toisten lähteiden mukaan kolmioktaavisen pianokoskettimilla varustetun harmonikan olisi rakentanut ensimmäisenä Matthäus Bauer Wienissä 1854, kun taas M. Busson -niminen pariisilainen harmonikanrakentaja puolestaan olisi esitellyt oman versionsa 1855<ref name="NewGrove"/>. Samoihin aikoihin alkoi myös vakiintua harmonikan soittotapa, jossa diskanttikoskettimia painetaan oikealla kädellä ja bassokoskettimia vasemmalla, samalla kun paljetta liikutetaan lineaarisesti vasemmalla kädellä.

=== Saksa ja Italia kehityksen ja tuotannon kärjessä 1800-luvulta 1900-luvun alkuun ===
Vuonna 1862 yksin Saksan Klingenthalissa oli jo 20 eri harmonikanvalmistajaa<ref name="histGer"/>. Italiassa [[Paolo Soprani]] alkoi 1860-luvulla rakentaa aluksi diatonisia näppäinharmonikkoja [[Castelfidardo]]n kaupungissa, josta kehittyi myöhemmin eräs teollisen harmonikantuotannon maailmanlaajuisista keskuspaikoista. Muita tärkeitä harmonikantuotannon ja -kehityksen keskuksia olivat [[Stradella]] [[Lombardia]]ssa ja [[Vercelli]] [[Piemonte]]ssa. [[Mariano Dallapè]] aloitti harmonikanvalmistuksen Stradellassa 1876 kehittäen Boutonin pianoharmonikkaa eteenpäin. Vercellissä puolestaan muun muassa Mattia Berardi ja [[Ranco Antonio Accordions|Rancon perheyritys]] kehittivät näppäinharmonikkoja.<ref name="Bugio">{{Verkkoviite | Osoite =http://www.accordions.com/index/his/his_it.shtml| Nimeke = Castelfidardo: international centre of Accordion production in Italy| Tekijä = Beniamino Bugiolacchi| Julkaisu = www.accordions.com| Viitattu = 23.3.2008| Kieli = {{en}}}}</ref> Vuonna 1880 Tessio Jovani rakensi Stradellassa jo pianoharmonikkoja, joissa oli 64 bassopuolen näppäintä (perus- ja sointubassot yhteensä). Dallapèn yritys rakensi vuonna 1890 de luxe -pianoharmonikkoja, joissa oli jo kolmen oktaavin verran diskanttiääniä ja 112 bassonäppäintä.<ref name = "Doktorski"/> 1900-luvun alussa standardibassojärjestelmä tarjosi säestysmahdollisuudet kaikissa sävellajeissa.<ref name="NewGrove"/>

[[Tiedosto:Castelfidardo z05.JPG|pienoiskuva|Italialainen Mariano Dallapè & Figlio -pianoharmonikka.]]
Standardibassojärjestelmä yhdessä monirivisen näppäinharmonikan ja pianoharmonikan kehittymisen kanssa monipuolisti harmonikkaa viihdesoittimena. Harmonikka oli kuitenkin enimmäkseen kansanmusiikin ja yksinkertaisen tanssimusiikin soitin, ja standardibassojärjestelmä rajoitti musiikillisia mahdollisuuksia.

Ensimmäisenä melodiabassoharmonikan ajatuksen esitti Rosario Spadaro [[Sisilia]]n [[Catania]]ssa 1890<ref name="Bugio"/>. Toisten lähteiden mukaan ensimmäiset kromaattiset melodiabassoharmonikat kehitettiin 1900-luvun alkupuolella Ranskassa<ref name="kymalainen"/>. Melodiabassoharmonikoista kehittyi erilaisia teknisiä versioita ja sormiojärjestelmiä, ja ne alkoivat yleistyä 1950-luvun loppua kohden. Eräissä versioissa oli standardibassojärjestelmän lisäksi erikseen kolme melodiabassoriviä diskanttipuolen kolmen perusrivin peilikuvana. Pian alkoivat yleistyä harmonikkamallit, joissa erillisellä vaihtokytkimellä pystyttiin vaihtamaan melodiabasso standardibassojärjestelmään käyttäen hyväksi samoja koskettimia.<ref name="Lindgren">{{Verkkoviite| Osoite =http://home.swipnet.se/nydana/accordion.html#freebasscompared| Nimeke =Free Bass Systems Compared| Tekijä =Dan Lindgren| Julkaisu =Nydana's Accordion Resources| Ajankohta =26.1.2004| Viitattu =23.1.2008| Kieli ={{en}}| arkisto =https://web.archive.org/web/20080105022550/http://home.swipnet.se/nydana/accordion.html#freebasscompared| arkistoitu =5.1.2008}}</ref>

=== Venäjän harmonikkateollisuus garmonikasta bajaniin ===
{{Katso myös|[[Bajan-harmonikka]]}}
[[Venäjä]]llä harmonikan kehitys jatkui 1830-luvulta alkaen, jolloin Ivan Sizov hankki [[Nižni Novgorod]]in markkinoilta käsintehdyn varhaisen harmonikan ja päätti perustaa oman harmonikkapajan. Kehitys tapahtui suhteellisen erillään Länsi-Euroopasta<ref name="NewGrove"/>. Timofei Vorontsov perusti 1840-luvulla [[Tula]]an maan ensimmäisen harmonikkatehtaan, joka valmisti vuodessa jopa 10&nbsp;000 soitinta. Harmonikasta kehittyi elimellinen osa venäläistä kansankulttuuria.<ref name="RIC">{{Verkkoviite | Osoite =http://russia-ic.com/culture_art/traditions/540/| Nimeke = Bayan, a Russian Folk Music Instrument| Tekijä = | Julkaisu = Russia InfoCentre| Ajankohta = 2.8.2007| Viitattu = 20.3.2008| Kieli = {{en}}}}</ref>

[[Tiedosto:Girl with accordion by Venetsianov.jpeg|pienoiskuva|A. Venetsianov, Tyttö ja harmonikka (1840)]]
Ensimmäiset Tulan harmonikkatehtaan soittimet olivat yksirivisiä; yksi rivi kummallekin kädelle. Ne muistuttivat tavallaan erittäin pieniä concertinoja ja viehättivät yleisöä kovalla ja terävällä äänellään. Instrumenttien musiikillinen anti jäi vaatimattomaksi.

Tulan harmonikkojen pohjalta kehitetyn [[saratov]]ilaisen ''garmonikan'' erityispiirteenä olivat soittimeen kiinnitetyt pienet kellot, jotka antoivat sille omintakeisen soinnin. Nekin saavuttivat huomattavaa suosiota. Soittimen kehitys jatkui edelleen [[Kirov (Kirovin alue)|Vjatkassa]], jossa harmonikanvalmistajat lisäsivät äänialaa molemmille käsille. Pian soittimesta kehitettiin myös erikoisia muotoja, joissa saattoi olla jopa kaksi metriä pitkät palkeet, joihin soittaja pystyi jopa kääriytymään (!). Kehityksen seuraava askel olivat Euroopasta omaksutut kaksiriviset harmonikat, jotka esikuviensa mukaisesti olivat edelleen diatonisia.

Varhaiset venäläiset harmonikkatyypit ovat nykyisin harvinaisuuksia, eivätkä ne enää ole järin laajalti käytössä.<ref name="RIC"/> Soitinrakentaja [[Nikolai Beloborodov]] alkoi rakentaa Tulassa 1870-luvulla ensimmäisiä venäläisiä kolmirivisiä kromaattisia näppäinharmonikkoja.<ref name="dokbajan"/>

Nykyisin korkeatasoisin ja kansainvälisesti erittäin arvostettu venäläinen harmonikkatyyppi on ns. [[bajan-harmonikka]], joka on saanut nimensä kuuluisan venäläisen [[runonlaulaja]]n [[Bojan (runonlaulaja)|Bojan]]in mukaan<ref name="RIC"/>. Soittimen kehityskaari oli pitkään lähes täysin eristyksissä länsimaisten näppäinharmonikkojen kehityksestä.<ref name="NewGrove"/> Bajan-nimitys harmonikasta löytyy julisteista ja ilmoituksista vuodelta 1891, mihin saakka harmonikkaa oli Venäjällä kutsuttu enimmäkseen nimellä ''harmonika'' (venäjänkielisissä teksteissä kirjoitusasu on ´garmonika´, koska venäjässä ei ole sananalkuista h:ta).

Ensimmäiset kromaattiset bajan-harmonikat kehitti soitinrakentaja Pjotr Sterligov. Soitin saavutti pitkälle kehittyneen muotonsa nopeasti, vain kymmenessä vuodessa 1905–1915. Kauden viimeisimpiä malleja käytetään yhä tehdastuotannon esikuvana. Soitinta teki tunnetuksi erityisesti harmonikkavirtuoosi Jakov Orlanski-Titarenko.<ref name="RIC"/> Bajan-harmonikat poikkeavat länsimaisista näppäinharmonikoista jonkin verran sekä soinniltaan että rakenteeltaan.<ref name="dokbajan"/> Soitinta kehitti [[Toinen maailmansota|toisen maailmansodan]] jälkeen eteenpäin erityisesti [[Moskova]]n kokeellinen soitinlaboratorio, jossa tuotettiin erittäin korkealaatuisia, joskin suurikokoisia ja painavia instrumentteja. Myöhemmin venäläiset bajan-kehittäjät ovat tehneet yhteistyötä myös länsimaisten harmonikanvalmistajien, kuten italialaisen Piginin, kanssa ja kehittäneet korkeatasoisia melodiabassokonserttiharmonikkoja eteenpäin.<ref name="NewGrove"/>

=== Harmonikkamusiikin kehitys ===
Harmonikan teknisen kehityksen myötä soitinta alettiin ottaa yhä laajemmalti käyttöön eri puolilla maailmaa 1800-luvun puolivälistä lähtien etenkin kansanmusiikissa ja tanssimusiikissa. Yhdysvalloissa diatonisia harmonikkoja käytettiin afroamerikkalaisen väestön [[kirkko|kirkoissa]], koska se oli edullinen instrumentti. Soitinta käytettiin paljon myös [[minstrel show]] -esityksissä.<ref name=Kwan/> [[Texmex (musiikki)|Texmex]]-musiikki, jossa harmonikalla on merkittävä osa, alkoi kehittyä [[Texas]]issa ja [[Meksiko]]n pohjoisosissa 1890-luvun jälkeen saksalaisten siirtolaisten tuotua harmonikkoja tullessaan<ref name=instituto>{{Verkkoviite | Osoite =http://www.accordions.com/index/art/tex_mex.shtml| Nimeke = The Tex-Mex Sound| Tekijä = Instituto Cultural Mexicano| Ajankohta = 2001| Julkaisija =Accordions worldwide | Viitattu = 26.9.2009| Kieli = {{en}}}}</ref>. Diatoninen harmonikka nousi tärkeäksi myös [[Irlanti|Irlannin]] kansanmusiikissa.<ref name=Kwan/>

[[Tiedosto:NewOrleansAccordionist.gif|pienoiskuva|vasen|Harmonikansoittaja [[New Orleans]]issa 1800-luvun puolivälissä.]]
Japanin ensimmäinen diatonisen harmonikan nuottikirja ''Tekukin dokukeiko'' julkaistiin 1894. Se sisälsi kansallislaulun ja 20 [[Meiji-kausi|Meiji-kauden]] suosittua sävelmää.<ref name=Kwan/>

Ensimmäisinä harmonikkalevytyksinä pidetään [[skotlanti]]laisen [[Peter Wyper]]in vuonna 1903 hankkimallaan laitteistolla levyttämiä vahasylinterilevytyksiä<ref name = "Doktorski"/>. Wyperin instrumentti oli 21-näppäiminen kaksirivinen [[Diatoninen asteikko|diatoninen]] harmonikka, jota kutsuttiin ''melodeon''iksi. Erikoista oli, että hän levytti usealle äänityslaitteelle yhtä aikaa, koska ei osannut massatuottaa äänityksiä muulla tavoin.<ref name = "Chandler">{{Verkkoviite | Osoite =http://www.mustrad.org.uk/articles/wypers.htm| Nimeke =Early Recordings of Traditional Dance Music: Peter and Daniel Wyper.Champion Melodeon Players of Scotland| Tekijä = Keith Chandler| Julkaisija = Musical Traditions Web Services| Viitattu = 15.10.2007 | Kieli = {{en}}}}</ref> Yhdysvaltalainen [[John Kimmel]] levytti ensimmäiset kaupalliset, yksinkertaista tanssimusiikkia sisältäneet, harmonikkalevytykset [[New York]]issa noin 1904–1906<ref name = "Chandler"/>, muun muassa Edison-levy-yhtiölle 1906 tallennetun ''American Cake Walkin''<ref name = "Doktorski"/>.

Varsinkin pianoharmonikan ja harmonikkamusiikin suosio alkoi nousta Yhdysvalloissa toden teolla 1910-luvulla italialais-amerikkalaisten Deiron veljesten ([[Guido Deiro|Guido]] ja [[Pietro Deiro]]) valtaisan [[vaudeville]]-menestyksen myötä. Heidän kauttaan myös Italiassa valmistetut pianoharmonikkamallit saivat jalansijaa Yhdysvalloissa. Sitä ennen Yhdysvalloissa oli käytetty lähinnä yksi-, kaksi- tai kolmirivisiä diatonisia näppäinharmonikkoja, joita tilattiin [[Sears Roebuck]]in [[postimyynti]]luettelosta.<ref name = "Doktorski"/> Lähteistä riippuen joko Guido tai Pietro Deiroa pidetään Yhdysvaltojen ensimmäisenä ammattimaisena pianoharmonikansoittajana<ref>{{Verkkoviite | Osoite =http://www.accordions.com/index/art/who_was_first.shtml| Nimeke = Who was first?| Tekijä = tuntematon| Julkaisu = Accordion News| Ajankohta = elokuu 1935| Viitattu = 10.10.2007| Kieli = {{en}}}}</ref>. Veljeksistä ensimmäisenä saavutti Guido huomattavaa julkisuutta 1910, ja hän oli myös kaikkien aikojen ensimmäinen radiossa esiintynyt pianoharmonikansoittaja, mikä tapahtui Yhdysvaltojen ensimmäisen kaupallisen radioaseman [[WWJ|8MK]]:n kautta vuoden 1921 ja kesäkuun 1922 välillä<ref name = "Doktorski"/>. Deiron veljekset ja (näppäinharmonikkaa soittanut) [[Pietro Frosini]] kehittivät harmonikkamusiikkia merkittävästi monipuolisemmaksi, jopa virtuoosimaiseksi, viihdemusiikiksi.<ref name = "Doktorski"/> Bassopuolta käytettiin kuitenkin yhä selvästi pelkästään säestävänä, rytmittävänä. Heidän teoksensa levisivät harmonikansoittajien käyttöön ympäri maailmaa.<ref name="kymalainen"/>

[[Tiedosto:Jularbo.jpg|pienoiskuva|Ruotsin ”harmonikkakuningas” [[Carl Jularbo]] (1893–1966) 1920-luvulla.]]
Deiron veljesten ja Frosinin aikaansaamien kansainvälisten vaikutteiden lisäksi harmonikkamusiikki nousi paikallisten muusikoiden ansiosta suosioon eri maissa. Esimerkiksi [[Ruotsi]]n ”harmonikkakuninkaaksi”<ref name = "MusJular">{{Kirjaviite | Tekijä = | Nimeke = Suuri Musiikkitietosanakirja 3 He-Kuud| Vuosi = 1990| Sivu = 134| Julkaisupaikka = Helsinki| Julkaisija = Weilin + Göös ja Otava| Tunniste = ISBN 951-35-4727-2|Viitattu = }}</ref> mainittu [[Carl Jularbo]] kiersi konsertoiden Ruotsia ja Norjaa jo vuodesta 1900 ja levytti 1&nbsp;577 gramofonilevyä. Hän oli maassaan aikansa suosituin muusikko<ref name="lokal">{{Verkkoviite| Osoite = http://lokaltidningen.net/nyheter/nyhet.php/6628| Nimeke = Boken om Calle Jularbo| Tekijä = | Julkaisu = lokaltidningen.net| Ajankohta = 16.5.2005| Julkaisupaikka = Arvika| Viitattu = 12.3.2008| Kieli = {{sv}}| arkisto = https://web.archive.org/web/20120120032305/http://lokaltidningen.net/nyheter/nyhet.php/6628| arkistoitu = 20.1.2012}}</ref>, vaikka hänen nuotinlukutaitonsa oli puutteellinen.<ref name="museum">{{Verkkoviite| Osoite = http://www.avesta.se/dokument/4/sevardheter/jularbo/| Nimeke = Carl Jularbo Museum| Tekijä = | Julkaisu = www.avesta.se| Julkaisija = Avesta kommun| Viitattu = 12.3.2008| Kieli = {{sv}}| arkisto = https://web.archive.org/web/20080317151649/http://www.avesta.se/dokument/4/sevardheter/jularbo/| arkistoitu = 17.3.2008}}</ref> Ranskalaisen [[musette]]-harmonikkamusiikin katsotaan saaneen alkunsa 1905, kun ranskalaisen [[kabaree]]n keulahahmo [[Antoine Bouscatel]] palkkasi harmonikansoittaja [[Charles Péguri]]n orkesterinsa pysyväksi jäseneksi.<ref>{{Verkkoviite| Osoite = http://www.daddysqueeze.com/news_musette.html| Nimeke = News – History of the Musette| Tekijä = | Julkaisija = Daddy Squeeze Music| Viitattu = 22.3.2008| Kieli = {{en}}| arkisto = https://web.archive.org/web/20080309233418/http://www.daddysqueeze.com/news_musette.html| arkistoitu = 9.3.2008}}</ref> Yhdysvalloissa [[Louisiana]]ssa puolestaan C- ja D-viritteiset diatoniset harmonikat nousivat suureen suosioon ja merkittävään asemaan [[Cajunmusiikki|cajunmusiikin]] kehittymisessä 1920-luvulla<ref name="cajun"/>.

Kansan keskuudessa suosittu harmonikkamusiikki kohtasi kautta vuosikymmenten vastustusta ”korkeakulttuurin” taholta. Jo vuonna 1843 [[Frederic Chopin]] kirjoitti concertinasta: ”''Kun olin soittanut... esiteltiin eräänlainen harmonikka (niin sanottu consertina). Yksi skottilainen rouva esitti sillä mitä kamalimpia kappaleita... Vaikuttaa siltä, että jokainen niistä naisista oli täysin hullu. Mitä kummallista väkeä? Jumala auttakoon heitä!''” [[Hector Berlioz]] suhtautui puolestaan myönteisemmin, sillä hänen mielestään instrumentin ääni sulautui hyvin muun muassa [[harppu]]un ja pianoon.<ref name="kymalainen"/> Ruotsissa 1900-luvun alkupuolella säveltäjä [[Hugo Alfvén]] kehotti ”polkemaan harmonikat palasiksi”<ref name="lokal"/>.

Saksassa konserttiharmonikkamusiikin historia alkoi 1922, jolloin [[Paul Hindemith]] sisällytti soitintehtailija [[Ernst Hohner]]in aloitteesta harmonikan [[kamarimusiikki]]kokoonpanoon teoksessaan ''Kammermusik no.1''. Säveltäjä [[Hugo Herrmann]] sävelsi 1927 seitsemän pientä karaktäärikappaletta, ''Sieben neue Spielmusiken'', joka oli ensimmäinen konserttimusiikkisooloteos harmonikalle. Hohner perusti Trossingeniin ''Harmonika-Fachschule''-oppilaitoksen, jonka johtajaksi nimitettiin Herrmann. Korkeatasoisen henkilökunnan ansiosta opinahjo sai mainetta ja houkutteli soittimen opiskelijoita, joista tuli korkeatasoisia konserttiharmonikkataiteilijoita. Opinahjo edisti myös etenkin Hohnerin harmonikkojen teknistä tasoa, ja tehdas nousi teknisen kehityksen kärkikaartiin. Hohner alkoi 1931 julkaista musiikkia ja oppimateriaaleja kaikentyyppisille harmonikoille. Vuonna 1945 saksalaiset konserttiharmonikkasävellykset olivat jo enimmäkseen polyfonisia, ja ensimmäisiä melodiabassoteoksia alkoi ilmestyä 1950-luvulla. Standardibassolle sävellettiin yhä vähemmän konserttimusiikkia.<ref name="NewGrove"/>

[[Neuvostoliitto|Neuvostoliitossa]] bajan-harmonikka saavutti jo 1900-luvun alussa merkittävän aseman kansanmusiikin ohella myös konsertti- ja taidemusiikissa. Ensimmäisenä [[konservatorio]]na harmonikkamusiikkia alkoi opettaa [[Kiova]]n konservatorio 1927, ja vuonna 1937 säveltäjät [[Feodosi Rubtsov|Rubtsov]] ja [[Sotnikov]] sävelsivät lähes samanaikaisesti bajanille kaksi konserttoa.<ref name="dokbajan"/>

Norsk pop- og rockleksikonin mukaan [[norja]]lainen [[Toralf Tollefsen]] oli ensimmäinen harmonikkataiteilija, joka konsertoi [[sinfoniaorkesteri]]n solistina maaliskuussa 1947 [[Lontoo]]n [[Albert Hall]]issa.<ref name=NorskPopLeks>{{Verkkoviite | Osoite =http://www.mic.no/nmi.nsf/doc/art2006053014053669464408| Nimeke =Tollefsen, Toralf| Tekijä = Willy B, Arvid Skancke-Knutsen, Øyvind Holen, Svend Erik Løken Larsen, Vidar Vanberg, Marta Breen, Trond Blom, Eirik Kydland, Bård Ose, Siren Steen, Frode Øien| Tiedostomuoto = | Selite = | Julkaisu = Norsk pop- og rockleksikon| Ajankohta = 6.8.2006| Julkaisupaikka = | Julkaisija = Vega Forlag| Viitattu = 22.5.2010| Kieli = {{no}}}}</ref> Suuren musiikkitietosanakirjan mukaan puolestaan suomalainen [[Viljo Vesterinen]] oli esiintynyt [[Helsingin kaupunginorkesteri]]n solistina jo vuonna 1944<ref>{{Kirjaviite | Tekijä = | Nimeke = Suuri Musiikkitietosanakirja 6 Seg-Ö| Vuosi = 1992| Kappale = | Sivu = 226| Selite = | Julkaisupaikka = Helsinki| Julkaisija = Weilin + Göös ja Otava| Tunniste = ISBN 951-35-4730-2| www = | www-teksti = | Tiedostomuoto = | Viitattu = | Kieli = }}</ref>, jota ennen yhdysvaltalainen [[Anthony Galla-Rini]] oli tosin jo kantaesittänyt säveltämänsä ''Accordion Concerto in G Minor'' -teoksen yhdessä Oklahoma City University Symphony Orchestran kanssa 15. marraskuuta 1941.<ref>{{Verkkoviite | Osoite = http://free-reed.net/history/classic2.html| Nimeke =The Classical Accordion, part 2| Tekijä = Henry Doktorski| Tiedostomuoto = | Selite = | Julkaisu = free-reed.net| Ajankohta = 1998| Julkaisupaikka = | Julkaisija = The Classical Free-Reed, Inc.| Viitattu = 24.5.2010| Kieli = {{en}}}}</ref> Vuonna 1935 perustettu ja [[Toinen maailmansota|toisen maailmansodan]] jälkeen 1948 uudelleen elvytetty [[Kansainvälinen Harmonikkaliitto]] alkoi järjestää vuosittain arvostettuja kansainvälisiä Coupe Mondiale -kilpailuja, jotka osaltaan vaikuttivat korkeatasoisen harmonikkamusiikin leviämiseen.<ref name="CIAhis">{{Verkkoviite | Osoite =http://www.accordions.com/cia/cia_his.htm| Nimeke = History of the CIA| Tekijä = Accordions worldwide| Julkaisu = www.accordions.com| Ajankohta = 2007| Julkaisupaikka = Ikaalinen, Finland| Julkaisija = CIA| Viitattu = 6.10.2007| Kieli = {{en}}}}</ref> Harmonikkamusiikin taiteellinen taso ja monipuolisuus länsimaissa yleensäkin alkoivat kehittyä, kun melodiabassoharmonikkoja alettiin kehitellä teknisesti 1950-luvun alusta lähtien ja soitinta alettiin opettaa musiikkiopistoissa ja korkeakouluissa 1960-luvulla<ref name="kymalainen"/>.

[[Tiedosto:Sofia Gubaidulina July1981 Sortavala ©DSmirnov.jpg|pienoiskuva|vasen|[[Sofija Gubaidulina]] (s.1931), bajan-harmonikalle merkittävää taidemusiikkia tehnyt säveltäjä.]]
Pohjoismaissa konserttiharmonikan korkeakoulutuksen uranuurtaja oli [[tanska]]lainen [[Mogens Ellegaard]]. Nähtyään vuonna 1952 [[Davide Anzaghi]]n soittavan melodiabassoharmonikalla [[Johann Sebastian Bach|Bachia]] Coupe Mondiale -kilpailussa Hollannissa hän oivalsi, että soittimella olisi taidemusiikissa tulevaisuutta ainoastaan polyfonisena instrumenttina<ref name="Murray">{{Verkkoviite | Osoite =http://accordions.com/memorials/mem/ellegaard_mogens/index.shtml| Nimeke = Reflections on his life and achievements| Tekijä = Owen Murray| Julkaisu = www.accordions.com| Ajankohta = 2005| Viitattu = 10.10.2007| Kieli = {{en}}}}</ref>. Saatuaan käyttöönsä melodiabassoharmonikan hän alkoi kutsua instrumenttiaan ''accordeon''iksi (erotukseksi tanskankielisestä kansanomaisesta ''trekkspill'' eli vetopeli-nimikkeestä). Hänen yhteistyönsä tanskalaisten, [[ruotsi|ruotsalaisten]] ja [[norja]]laisten eturivin nykysäveltäjien kanssa tuotti yli sata konserttiharmonikkasävellystä, joita hän kantaesitti ahkerasti. Harmonikka hyväksyttiin instrumentiksi Ellegaardin johtamaan [[Tanskan kuninkaallinen musiikkikonservatorio|Tanskan kuninkaalliseen musiikkikonservatorioon]] vuonna 1970, ensin pedagogiselle linjalle ja vuodesta 1977 myös solistilinjalle. Hän alkoi heti ja järjestelmällisesti kouluttaa uusia soittimen pedagogeja. Ellegaardin oppilaita olivat monet omissa maissaan sittemmin merkittävät etulinjan harmonikkapedagogit, kuten [[Matti Rantanen]], [[Owen Murray]], [[Jon Faukstad]], [[Geir Draugsvoll]] ja [[James Crabb]]. Ellegaardin nimi liitetään myös harmonikkaluokkien syntyyn muun muassa [[Sibelius-Akatemia]]ssa, [[Norjan valtiollinen musiikkikorkeakoulu|Norjan valtiollisessa musiikkikorkeakoulussa]] sekä [[Graz]]in musiikki- ja teatteriyliopistossa.<ref>{{Verkkoviite | Osoite =http://accordions.com/memorials/mem/ellegaard_mogens/index.shtml| Nimeke = In memory of Mogens Ellegaard| Tekijä = Friedrich Lips| Julkaisu = accordions.com/memorials| Ajankohta = 2005| Viitattu = 30.3.2008| Kieli = {{en}}}}</ref>

Venäjällä suurimmat bajan-mallit alettiin 1960-luvulla länsimaisten melodiabassoharmonikkojen tavoin varustaa perus-sointubassojärjestelmän lisäksi melodiabassovaihtimella. Monet maan merkittävistä nykyaikaisen taidemusiikin säveltäjistä, kuten [[Sofia Gubaidulina]] ja [[Vladislav Zolotarjov]], alkoivat säveltää sille omistettua taidemusiikkia. Neuvostoliittolaiset konserttiharmonikkataiturit osallistuivat kansainvälisiin kilpailuihin vuodesta 1966 lähtien ja kahmivat lähes poikkeuksetta kärkisijat.<ref name="dokbajan"/>

Melodiabassoharmonikan mahdollisuuksien ansiosta konserttimusiikki alkoi harmonikankin osalta 1970-luvulla etääntyä eri puolilla maailmaa duuri-mollitonaliteetista. Vasemman käden soittokuviot saivat sävelteoksissa uudenlaisen merkityksen, ja konserttiharmonikansoittajien vasemman käden tekniikka parani huomattavasti. Samoihin aikoihin sai harmonikan korkeakouluopetus taidesoittimena jalansijaa.<ref name="kymalainen"/> 1980-luvulla ja etenkin 1990-luvulle tultaessa instrumentti oli vakiinnuttanut asemansa ja monissa maissa alkoi olla jo useita päteviä instrumentin pedagogeja.<ref>{{Lehtiviite | Tekijä = Helka Kymäläinen| Otsikko = Harmonikka kamarimusiikin instrumenttina| Julkaisu = Finaali. Sibelius-Akatemian jatko-opiskelijoiden lehti.| Ajankohta = 1997|Numero = 2| Viitattu =}}</ref>

Nykyisin harmonikalla soitetaan perinteisen [[kansanmusiikki|kansan-]] ja [[viihdemusiikki|viihdemusiikin]] lisäksi kaikenlaista musiikkia, kuten [[taidemusiikki]]a, [[nykymusiikki]]a, [[jazz]]ia ja jopa [[metallimusiikki]]a. Harmonikkaopinnoissa voi monissa maissa edetä aina ylempään akateemiseen loppututkintoon asti.

=== Kiina harmonikansoiton suurvallaksi ===
Nykyisin harmonikansoittoa harrastetaan luultavasti eniten Kiinassa<ref>{{Verkkoviite | Osoite =http://www.accordions.com/index/his/his_cn.shtml| Nimeke = Accordion History in China| Tekijä = | Julkaisu = www.accordions.com| Julkaisija = Accordions Worldwide| Viitattu = 10.10.2009| Kieli = {{en}}}}</ref>. Maassa arvioitiin olevan vuonna 1996 yli 300&nbsp;000 rekisteröityä harmonikansoiton opiskelijaa<ref>{{Verkkoviite | Osoite =http://www.accordions.com/index/squ/squ_96_11_15.shtml#china| Nimeke = China Accordion Survey| Tekijä = Wu Jie, Wu Shouzhi| Julkaisu = www.accordions.com| Ajankohta = 15.11.1996| Julkaisija = Accordions worldwide| Viitattu = 10.10.2009| Kieli = {{en}}}}</ref>.

Ensimmäiset diatoniset harmonikat saapuivat Kiinaan Japanista, jossa kaksi kiinalaista intellektuellia, Ye Zhongleng ja Zheng Zhang Ziying olivat tahoillaan tutustuneet soittimeen 1900-luvun alussa. He julkaisivat lähes samoihin aikoihin kaksi kiinankielistä harmonikansoiton oppikirjaa: Ye vuonna 1906 (''Shoufengqing jiaokeshu'') ja Zheng 1908 (''Shoufengqing duxi''). Huolimatta heidän yrityksistään saada harmonikka osaksi maan musiikin koulutusjärjestelmää yleinen mielipideilmasto maassa 1920-luvulla ei juurikaan arvostanut instrumenttia. Esimerkiksi kuuluisa musiikkikirjailija [[Feng Zikai]] luonnehti harmonikkaa vuoden 1925 musiikkitietosanakirjassaan ”sivistymättömäksi musiikilliseksi leluksi”.<ref name=Kwan/>

Ensimmäiset pianoharmonikat saapuivat Kiinaan 1930-luvulla Saksasta ja Japanista. Harmonikan suosio alkoi kasvaa etenkin [[Shanghai]]n alueella, ja kaupunkiin perustettiin 1930 maan ensimmäinen harmonikkakerho. 1930- ja 1940-luvuilla harmonikkaa käytettiin paljon yhdessä [[huuliharppu|huuliharpun]] kanssa tanssisaleissa ja [[Teatteri (rakennus)|teattereissa]]. 1940-luvun lopulta lähtien soitin sai merkittävän aseman [[Kiinan kommunistinen puolue|kommunistipuolueen]] poliittista [[propaganda]]a levittävissä tanssi- ja lauluryhmissä ympäri maan. Soitin oli helppo kantaa mukana poliittisiin tilaisuuksiin vaativienkin taipaleiden taakse. Ensimmäisten kiinalaisten pianoharmonikkojen tuotanto alkoi 1950-luvulla lähinnä kotimaan tarpeisiin eräissä valtion soitintehtaissa. Myös pianoharmonikansoiton oppikirjoja alettiin julkaista.<ref name=Kwan/>

Kiinan muusikkojen liiton sponsoroimana pidettiin 1960-luvun alussa maan harmonikansoittajien kokous, jonka yhteydessä perustettiin muun muassa [[Peking]]in harmonikkaliitto sekä muusikkojen liiton oma harmonikkaorkesteri. [[Kulttuurivallankumous|Kulttuurivallankumouksen]] yhteydessä harmonikan kehittyminen korkeatasoisena konserttisoittimena pysähtyi, mutta harmonikansoittajia lähetettiin paljon kyliin ja maaseudulle – jälleen kerran poliittisen propagandan levittämiseksi. Tämä vaikutti etenkin pianoharmonikan laajaan leviämiseen maassa. 1980-luvulle tultaessa sähköiset soittimet alkoivat korvata harmonikkaa laulu- ja tanssiryhmien soittimena, ja sen suosio alkoi laskea.<ref name=Kwan/>

Kiinalaiset tutustuivat näppäinharmonikkoihin 1940-luvulla maassa konsertoineiden venäläisten bajan-soittajien välityksellä. Venäläiset antoivat harmonikansoiton oppitunteja ja esiintyivät muun muassa ravintoloissa. Vaikka näppäinharmonikkojen suosio ei yltänyt lähellekään pianoharmonikan tasoa, [[Kiinan kansanarmeija|kansanarmeijan]] orkesterissa oli jo 1950-luvulla ainakin yksi näppäinhanuristi, joka oli oppinut taitonsa venäläisiltä. Shanghain harmonikkatehdas alkoi valmistaa näppäinharmonikkoja 1970-luvulla.<ref name=Kwan/>

Melodiabassoharmonikat tulivat Kiinaan 1980-luvulla, jolloin [[Tianjin]]in konservatorion rehtori Wang Yuping oli ollut läsnä japanilaisen melodiabassoharmonikansoittajan kaupungissa pitämässä konsertissa ja kuullut soitinta ensimmäisen kerran. Tianjinin harmonikkatehdas valmisti vuonna 1985 ensimmäisen melodiabassoharmonikkansa, ja jonkin ajan päästä 13–15 instrumenttia lisää. Tianjinin konservatorio otti instrumentin ensimmäisenä koulutusohjelmiinsa, ja sitä pidetään maan korkeatasoisimpana harmonikansoiton opinahjona. Shanghain konservatorio alkoi kouluttaa melodiabassoharmonikkaa syksyllä 2003 ja Pekingin keskuskonservatorio keväällä 2004.<ref name=Kwan/> Harmonikka on lopulta saavuttanut vankan jalansijan vapaalehdykkäkielet maailmalle lahjoittaneessa maassa.

=== Harmonikan historia Suomessa ===
[[Tiedosto:MartinPaul1880s.PNG|pienoiskuva|Tanskalaissyntyinen Martin Paul (1843-1893) oli ensimmäinen Suomessa ammattimaisesti konsertoinut harmonikkamuusikko ja ensimmäisen suomalaisen harmonikansoiton oppikirjan julkaisija.]]
Suomeen ensimmäiset yksi- ja kaksiriviset harmonikat tulivat 1800-luvun puolivälissä sekä idästä että lännestä, ja niistä tuli nopeasti suosittuja kansansoittimia.<ref name = "MusTietoSK"/> Suomen ensimmäisenä ammattimaisena konsertoivana harmonikkataiteilijana pidetään tanskalaissyntyistä [[Martin Paul]]ia, joka konsertoi ja opetti Suomessa ahkerasti vuodesta 1879 alkaen aina kuolemaansa saakka 1893. Paulin konserteista ilmoiteltiin ja kirjoitettiin laajalti tuon ajan sanomalehdissä. Hänen ohjelmistonsa koostui kansanmusiikin ohella salonkimusiikista ja aikansa suosituista oopperoista poimituista kappaleista, joita Paul sovitti parhaansa mukaan käyttämälleen [[diatoninen asteikko|diatoniselle]] harmonikalle. Paul julkaisi myös ensimmäisen suomenkielisen harmonikansoiton oppikirjan vuonna 1885, joka sisälsi monipuolista yksi- ja kaksirivisille harmonikoille tarkoitettua materiaalia. Paulin ura jäi kuitenkin tämän kuoleman jälkeen vähemmälle huomiolle, mikä saattoi johtua Markku Lepistön mukaan myös siitä, että laajempi yleisö piti hänen soittamaansa musiikkia liian taiteellisena. Paul ei myöskään säveltänyt omaa musiikkia, eikä äänilevyä ollut vielä keksitty taltioimaan hänen esityksiään jälkipolville.<ref name=Lepisto>{{Kirjaviite | Tekijä = Markku Lepistö; Vesa Kurkela & Marko Tikka (toim.)| Nimeke = Suomalaisen harmonikan historia| Vuosi = 2014| Luku = Martin Paul – harmonikan tuntematon kuuluisuus| Sivu = 50-68| Selite = | Julkaisupaikka = | Julkaisija =Suomen harmonikkainstituutti | Tunniste =ISBN 978-952-68260-0-4 | www = | www-teksti = | Tiedostomuoto = | Viitattu = 18.1.2015 | Kieli = }}"</ref>

Seuraavan vuosisadan alussa harmonikka olikin lähes kokonaan tanssi- ja [[pelimanni]]musiikin soitin. Soittimella oli hyvin ”maallinen” ja rahvaanomainen maine, eikä sitä hyväksytty vaikkapa kirkkoihin. Moniriviset ja isokokoisemmat harmonikat alkoivat vallata alaa 1900-luvun alkuvuosikymmeninä. Kiinnostus yksi- ja kaksirivisiin on kuitenkin elpynyt 1970-luvulta lähtien. Vuosisadan merkittävimpiä suomalaisia yksi- ja kaksirivisen harmonikan soittajia olivat [[Iisakki Myllymäki]], [[Aapeli Hautanen]], [[Tauno Aho]], [[Veikko Turja]], [[Tauno Krossi]], [[Teppo Välimäki]], [[Veli-Matti Järvenpää]] ja [[Jaana Rinta-Ruona]].<ref name = "MusTietoSK"/>

[[Tiedosto:Vilivesterinen.jpg|pienoiskuva|Viljo ”Vili” Vesterinen (1907–1961) 1930-luvulla.]]
[[Jussi Homan]] ja [[Leander Norrback]] olivat ensimmäisiä laajempaan tietoisuuteen nousseita suomalaisia kromaattisen harmonikan soittajia, jotka lisäsivät ohjelmistoonsa salonkimusiikkia, alkusoittoja ja virtuoosikappaleita 1920-luvun alussa, ja he omaksuivat vaikutteita muun muassa Frosinilta ja Deirolta<ref name = "MusTietoSK"/>. Suomessa ensimmäisiä harmonikkaan myönteisemmin suhtautuneita musiikkioppineita oli [[Heikki Klemetti]], joka erityisesti Leander Norrbackin soittoa kuultuaan alkoi pitää harmonikkaa vaikkapa [[viulu]]un ja [[piano]]on verrattavana soittimena.<ref name="Blomberg">{{Verkkoviite | Osoite =http://sydaby.eget.net/swe/norrback.htm| Nimeke =Tre generationer spelmän i Mörtmark| Tekijä = Harri Blomberg| Viitattu = 9.10.2007| Kieli = {{sv}}}}</ref> Harmonikan ”kulta-aikaa” oli 1930-1950-luku, jolloin instrumentilla oli keskeinen rooli melkein kaikessa suomalaisessa tanssi- ja viihdemusiikissa. [[Jatkosota|Jatkosodan]] aikaisilla viihdytyskiertueilla rintamalla harmonikka oli tärkein säestyssoitin, koska sitä oli helppo kuljettaa mukana, ja kiertämässä oli suuri joukko monentasoisia soittajia maankuuluista mestareista kyläpelimanneihin.<ref>Pekka Gronow, Jukka Lindfors ja Jake Nyman: ''Suomi soi – Tanssilavoilta tangomarkkinoille'', s. 212. Helsinki: Tammi, 2004. ISBN 951-31-2505-X.</ref> Kultakauden tärkeimpiä nimiä olivat [[Viljo Vesterinen]], [[Toivo Manninen]], [[Onni Laihanen]], [[Matti Viljanen (muusikko)|Matti Viljanen]], [[Paul Norrback]] ja [[Lasse Pihlajamaa]].<ref name = "MusTietoSK"/> [[Suomen harmonikkaliitto]] perustettiin 1952.<ref name=shl>{{Verkkoviite | Osoite =http://www.harmonikkaliitto.fi/liitto| Nimeke = Suomen harmonikkaliitto| Tekijä = | Ajankohta = 2009| Julkaisupaikka = Ikaalinen| Julkaisija = Suomen Harmonikkaliitto ry| Viitattu = 11.10.2009}}</ref> 1950-luvulla Lasse Pihlajamaa, Paul Norrback ja [[Veikko Ahvenainen]] alkoivat kehittää harmonikansoittoa konserttimusiikin – Ahvenainen myöhemmin myös kirkkomusiikin – suuntaan, kun taas etenkin Matti Viljanen laajensi sen asteikkoa [[jazz]]iin päin.<ref>Gronow, Lindfors & Nyman, 2004, s. 213–214.</ref> Sotien jälkeen suomalaista [[tango]]a uudistanut [[Toivo Kärki]], joka soitti harmonikkaa itsekin, nosti harmonikan tangon keskeiseksi säestyssoittimeksi kirjoittamalla sille soolot kappaleiden johdantoihin ja välisoittoihin sekä säestäviä osuuksia lauluosuuksien taustalle.<ref>Gronow, Lindfors & Nyman, 2004, s. 24.</ref> Veikko Ahvenaisen mukaan harmonikan kulta-aikana äänilevylle soittamaan päässeet muusikot tunsivat toistensa soittotyylit tarkoin.<ref>Markus Similä: ''Veikko Ahvenainen – täysin palkein'', s. 38. Jyväskylä: Gummerus, 2001. ISBN 951-20-5819-7.</ref>

[[Tiedosto:Kouvola Casotto Accordion.jpg|pienoiskuva|vasen|Kouvolan 6-rivinen Casotto-harmonikka vuodelta 1983.]]
Harmonikkoja alettiin valmistaa 1930-luvulla myös Suomessa, kun siihen asti oli käytetty lähinnä saksalaisia ja italialaisia tuontisoittimia. [[Kouvolan harmonikkatehdas]] toimi vuosina 1932–1995. [[Viipuri]]ssa puolestaan aloitti [[Nestori Kukkola]]n omistama harmonikkatehdas, joka toimi 1930-luvun alusta vuoteen 1939. Sotien jälkeen se jatkoi toimintaansa [[Lahti|Lahdessa]] 1950-luvun puoliväliin. [[Kurikka|Kurikassa]] toimi [[Sameli Elomaa]]n omistama Kurikan soitintupa samaten 1930-luvulta pitkälti 1960-luvulle saakka.<ref>{{Verkkoviite| Osoite = http://oppimateriaalit.internetix.fi/fi/avoimet/taiteilijatverkossa/murto/harmkeh.htm| Nimeke = Harmonikan kehitysvaiheita| Tekijä = Markku Kääriäinen| Ajankohta = 1999| Julkaisija = Internetix| Viitattu = 10.10.2008| arkisto = https://web.archive.org/web/20071227074748/http://oppimateriaalit.internetix.fi/fi/avoimet/taiteilijatverkossa/murto/harmkeh.htm| arkistoitu = 27.12.2007}}</ref> Kouvolan Harmonikka Oy:n lopetettua toimintansa ei Suomessa eikä koko [[Pohjoismaat|Pohjoismaissa]] ole enää vuoden 1995 jälkeen ollut teollista harmonikanvalmistusta.<ref name="kauppal">{{Lehtiviite| Julkaisu = Kauppalehti| Otsikko = Harmonikkatehdas lopettaa tuotantonsa Kouvolassa| Ajankohta = 10.10.1995| Julkaisija = Kauppalehti Oy| www = http://www.kauppalehti.fi/avar/plehti/trindex.jsp?xid=25153&date=1995/10/10| Viitattu = }}{{Vanhentunut linkki|bot=InternetArchiveBot }}</ref> Käsityönä vähärivisiä harmonikkoja Suomessa tekevät edelleen muun muassa cajun-harmonikkoihin erikoistunut Jarkko Helin [[Tampere]]ella<ref>{{Verkkoviite| Osoite = http://www.accordion-helin.com/| Nimeke = Accordion Helin| Tekijä = | Viitattu = 22.3.2008| arkisto = https://web.archive.org/web/20080828123555/http://www.accordion-helin.com/| arkistoitu = 28.8.2008}}</ref> sekä Matti Luukisen työtä jatkava kaksirivisten tekijä Aaro Luukinen [[Pori]]ssa.<ref name="manuf"/><ref>{{Verkkoviite | Osoite =http://www.f-aw.net/| Nimeke = Luukinen| Tekijä = Aaro Luukinen| Viitattu = 22.3.2008}}</ref> [[Ikaalisten käsi- ja taideteollisuusoppilaitos|Ikaalisten käsi- ja taideteollisuusoppilaitoksessa]] voi harmonikanrakennuksessa suorittaa jopa kolmivuotisen [[artesaani]]tutkinnon.<ref>{{Verkkoviite| Osoite = http://ikata.lpkky.fi/dynamic/1/21.html| Nimeke = Harmonikanrakennus| Tekijä = | Julkaisu = ikata.lpkky.fi| Julkaisija = Länsi-Pirkanmaan koulutuskuntayhtymä| Viitattu = 22.3.2008| arkisto = https://web.archive.org/web/20080317050109/http://ikata.lpkky.fi/dynamic/1/21.html| arkistoitu = 17.3.2008}}</ref>

1960-luvun mittaan harmonikka joutui kevyessä musiikissa sivuraiteelle uuden nuorisomusiikin suosion kasvaessa. Myös levytuottajat – lukuun ottamatta [[Martti Piha]]n johtamaa [[PSO]]:ta (Pohjoismaiden Sähkö Oy) – suuntasivat toimintansa painopisteen pois perinteisestä tanssimusiikista, joka oli ollut harmonikan vahvinta aluetta. Samalla hiipui kiinnostus [[Martti Jäppilä]]n sota-aikana alulle panemiin harmonikansoiton SM-kilpailuihin, jotka lopetettiin 1970-luvulla. Osansa ilmiöön oli [[televisio]]n yleistymisellä ja [[tanssilava]]kulttuurin kuihtumisella. Harmonikkaa tarvittiin enää lähinnä säestyssoittimena vähenevissä tanssimusiikkilevytyksissä ja moni harmonikkamestari joutui työn puutteessa lopettamaan uransa.<ref>Gronow, Lindfors & Nyman, 2004, s. 213–214 ja 301.</ref> Toisaalta esimerkiksi Matti Viljaselle, [[Taito Vainio]]lle ja [[Kalevi Nyqvist]]ille, jotka olivat hyviä yleismuusikkoja ja hallitsivat instrumentoinnin eri soitinkokoonpanoille, riitti edelleen töitä sovittajina.<ref>Sakari Warsell: ''Noiduttu hanuri: Lasse Pihlajamaan elämänvaiheet ja elämäntyö'', s. 101. Kokkola: Modus Musiikki Oy, 2006. ISBN 952-99750-0-7.</ref>

[[Tiedosto:Mattirantanen7.JPG|pienoiskuva|Sibelius-Akatemian ensimmäinen harmonikansoiton lehtori Matti Rantanen (s. 1952)]]
Harmonikka alkoi profiloitua taidesoittimena myös Suomessa 1960-luvulta alkaen. Hämmästyttävää onkin, että juuri samaan aikaan kuin yleinen kiinnostus harmonikkamusiikkia kohtaan väheni, esiin nousi useita nuoria ja erittäin lahjakkaita soittajia, joiden käsissä harmonikasta tuli täysipainoinen konsertti-instrumentti.<ref>Gronow, Lindfors & Nyman, 2004, s. 214.</ref> Suomen ensimmäinen melodiabassoharmonikalle erityisesti sävelletty teos oli [[Matti Murto (säveltäjä)|Matti Murron]] ''Meditaatio'' (1975).<ref name="medit">{{Verkkoviite| Osoite = http://oppimateriaalit.internetix.fi/fi/avoimet/taiteilijatverkossa/murto/partita.htm| Nimeke = Meditaatio harmonikalle (1975)| Tekijä = Markku Kääriäinen| Julkaisu = oppimateriaalit.internetix.fi| Ajankohta = 1999| Julkaisija = Internetix| Viitattu = 6.10.2007| arkisto = https://web.archive.org/web/20071226214837/http://oppimateriaalit.internetix.fi/fi/avoimet/taiteilijatverkossa/murto/partita.htm| arkistoitu = 26.12.2007}}</ref> Suomalaista [[nykymusiikki]]a harmonikalle ovat säveltäneet myös muun muassa [[Kalevi Aho]], [[Pehr Henrik Nordgren]], [[Jukka Tiensuu]] ja [[Heikki Valpola]]<ref name = "MusTietoSK"/>. [[Musiikkiopisto]]tasolla [[Imatra]]n musiikki-instituutti aloitti ensimmäisenä Suomessa harmonikansoittajien koulutuksen.<ref>{{Verkkoviite| Osoite = http://194.251.35.222/Kiinteasivu.asp?KiinteaSivuID=7822&NakymaID=332| Nimeke = Harmonikka| Tekijä = Seppo Äikäs| Julkaisija = Imatran seudun musiikki-instituutti| Viitattu = 22.3.2008| arkisto = https://web.archive.org/web/20131203012706/http://194.251.35.222/Kiinteasivu.asp?KiinteaSivuID=7822&NakymaID=332| arkistoitu = 3.12.2013}}</ref> Harmonikan korkeakoulutus alkoi ensimmäisenä [[Jyväskylän ammattikorkeakoulu|Jyväskylän Konservatoriossa]] 1974 [[Alpo Pohja]]n johdolla. Vuonna 1977 soittimen opetus aloitettiin myös [[Sibelius-Akatemia]]ssa, jolloin harmonikkaluokan johtajaksi tuli [[Matti Rantanen]]<ref>{{Verkkoviite| Osoite = http://www2.hs.fi/extrat/kaupunki/korttelisarja/64_1.html| Nimeke = Siriuksen seinät raikuivat Makasiinikadun maestron harmonikan tahdissa| Tekijä = Eeva Järvenpää| Julkaisu = Hs.fi| Ajankohta = 10.2.2007| Julkaisupaikka = Helsinki| Julkaisija = Helsingin Sanomat| Viitattu = 11.9.2007| arkisto = https://web.archive.org/web/20070930033505/http://www2.hs.fi/extrat/kaupunki/korttelisarja/64_1.html| arkistoitu = 30.9.2007}}</ref>. Vuosisadan lopun tärkeimpinä suomalaisina harmonikkataiteilijoina on mainittu yllä olevien nimien lisäksi muun muassa [[Aaro Kurkela]], [[Taito Vainio]], [[Merja Ikkelä]], [[Maria Kalaniemi]], [[Mika Väyrynen (muusikko)|Mika Väyrynen]], [[Heidi Velamo]] ja [[Marjut Tynkkynen]].<ref name = "MusTietoSK"/>. [[Ikaalinen|Ikaalisista]] on vuodesta 1972 lähtien pidetyn [[Sata-Häme Soi]] -tapahtuman – jossa musiikkineuvoksen arvonimen saaneen Lasse Pihlajamaan panos on ollut ratkaiseva – ja sen yhteydessä vuodesta 1983 lähtien järjestetyn [[Kultainen harmonikka]] -kilpailun ja myöhemmin myös lasten Hopeinen harmonikka -kilpailun ansiosta muodostunut suomalaisen harmonikkamusiikin keskus.<ref>Gronow, Lindfors & Nyman, 2004, s. 217.</ref> Taito Vainion albumi ''Kultainen harmonikka'' vuodelta 1981 oli Suomen ensimmäinen [[kultalevy]]rajan ylittänyt harmonikkalevy.<ref>Peter von Bagh ja Ilpo Hakasalo: ''Iskelmän kultainen kirja'', s. 364. Helsinki: Otava, 1986.</ref>

Harmonikansoitto Suomessa on monipuolistunut entisestään 2000-luvulla ja Suomi saanut myös kansainvälistä tunnustusta harmonikkamaailmassa. [[Kimmo Mattila]] valittiin 2006 Kansainvälisen harmonikkaliiton pääsihteeriksi<ref>{{Verkkoviite | Osoite =http://www.fcb.fi/pdf/uutiskirjejoulu06.pdf| Nimeke = MeetInFinland| Tekijä = Finland Convention Bureau| Tiedostomuoto = pdf| Selite = Uutiskirje| Ajankohta = 2006| Julkaisija = FCB| Viitattu = 22.9.2007}}</ref>, ja [[Ikaalinen|Ikaalisista]] tuli liiton kansainvälinen päämaja Wienin jälkeen<ref name="lalli">{{Verkkoviite| Osoite = http://www.lalli.fi/lalpahaku.asp?fmita=uutinen3&kohde=2160| Nimeke = Haitari niin haikeesti soi| Tekijä = Leena Kallio| Julkaisu = Lalli, Viikkosanomalehti| Ajankohta = 2007| Julkaisija = Lalli| Viitattu = 22.9.2007| arkisto = https://web.archive.org/web/20080202141327/http://www.lalli.fi/lalpahaku.asp?fmita=uutinen3&kohde=2160| arkistoitu = 2.2.2008}}</ref>. Näkyviä harmonikkataiteilijoita 2000-luvun alussa ovat olleet muun muassa [[Eurovision laulukilpailu 2007|Eurovision laulukilpailulähetyksen]] show’ssa Helsingissä 2007 esiin nostettu [[Johanna Juhola]]<ref>{{Verkkoviite| Osoite = http://www.johannajuhola.net/arvostelut/?lang=english| Nimeke = Duo Milla Viljamaa & Johanna Juhola: Mi Retorno album review| Tekijä = Tero Salonen| Selite = englanninkielinen käännös artikkelista| Julkaisu = Aamuposti| Ajankohta = 29.6.2007| Viitattu = 22.3.2008| Kieli = {{en}}| arkisto = https://web.archive.org/web/20071009180108/http://johannajuhola.net/arvostelut/?lang=english| arkistoitu = 9.10.2007}}</ref>, kansainvälistä uraa luonut [[Kimmo Pohjonen]]<ref>{{Lehtiviite | Tekijä = | Otsikko = Kimmo Pohjonen| Julkaisu = Folk Roots magazine| Ajankohta = Jan/Feb 1999| Vuosikerta = | Numero = | Sivut = | Julkaisupaikka = | Julkaisija = | Selite= | Tunniste= | www = http://www.rootsworld.com/rw/finland/kimmo.html| www-teksti = | Tiedostomuoto = | Viitattu = 17.12.2009| Kieli = {{en}}| Lopetusmerkki = }}</ref>, sekä [[Veli Kujala]], joka kehitti [[mikrointervalli|neljäsosasävelaskelille]] viritetyn harmonikan ja kantaesitti sille tehdyn konserton syyskuussa 2008<ref>{{Verkkoviite | Osoite =http://www.accordions.com/news.aspx?d=22-Aug-2008| Nimeke = Veli Kujala performd concerto premiere Amsterdam, Netherlands| Tekijä = Rob Howard| Tiedostomuoto = | Selite = | Julkaisu = Accordion Weekly News| Ajankohta = 22.8.2008| Julkaisupaikka = | Julkaisija = Accordions Worldwide| Viitattu = 16.12.2009| Kieli = {{en}}}}</ref>. Vuonna 2009 Suomen harmonikkaliittoon kuului noin 4&nbsp;500 henkilöjäsentä.<ref name=shl/>

== Harmonikan valmistus ==
=== Osat ===
Harmonikka koostuu sadoista puusta, metallista, muovista ja muista materiaaleista tehdyistä osista. Soittimen kehys, tukirakenteet ja kielipenkit tehdään yleensä kevyestä lehtipuusta, esimerkiksi [[haapa|haavasta]]. Palkeet tehdään vankasta [[manilahamppu|manilla]][[pahvi]]sta. Palkeiden kääntökohtiin käytetään [[nahka]]a, ja niiden ulkokulmat vahvistetaan metallilla. Soittimelle ulkonäön antava häkki voidaan tehdä metallista tai muovista. Siihen kiinnitetään yleensä valmistajan logo, ja se on rei'itetty äänenkulun maksimoimiseksi.<ref name="howmade"/> Harmonikka on myös varustettu ilmaventtiilillä, jolla palje voidaan avata ja sulkea hiljaisesti tarvittaessa. Harmonikan kotelon ja tukirakenteiden materiaalivalinnoilla on vähän, jos lainkaan, vaikutusta äänenlaatuun. Näiden osien materiaalia valittaessa painotetaankin materiaalien vakautta, kestävyyttä ja keveyttä.<ref name="NewGrove"/>

[[Tiedosto:Balg-roh-CIMG2006.JPG|pienoiskuva|Tekeillä oleva palje]]
Kielet ovat yleensä [[Metallin lämpökäsittely|lämpökäsiteltyä]] terästä, ja ne on kiinnitetty [[alumiini]]siin kielilaattoihin. Ilmankulutuksen minimoimiseksi kielissä on myös nahkaisia tai muovisia läppiä. Bassokoskettimiston varret ja rekisterien ohjausmekanismit ovat myös metallisia. Harmonikan remmit, jotka soittaja pujottaa olkapäilleen, ovat yleensä vahvaa nahkaa, kuten myös vasemman käden remmi, joka mahdollistaa palkeen liikuttelun. Nahkaiset tai muoviset tiivisteet ja [[vaha]] minimoivat ilmankulutusta myös liitoskohdissa. Näppäimet ja rekisterien kosketusosat ovat yleensä muovisia.<ref name="howmade"/>

=== Valmistusprosessi ===
Harmonikan vaatimien monien erityyppisten osien ja materiaalien vuoksi sen valmistusprosessia ei voitane koskaan täysin automatisoida. Kaikkien harmonikkojen kokoaminen vaatii aina suuren määrän käsityötä. Prosessi koostuu yksittäisten osien valmistamisesta, suurempien osakokonaisuuksien kokoamisesta, koko harmonikan kokoamisesta ja lopullisesta koristelusta ja pakkaamisesta.<ref name="howmade"/>

Eri valmistajat ostavat yksittäiset osat niihin erikoistuneilta valmistajilta tai tekevät ne itse. Puuosien valmistus on pitkälle koneistettua, ja erilaisten puutyökoneiden käyttö mahdollistaa osien tarkat mitat ja tehokkaan tuotannon. Muoviosat on perinteisesti valmistettu [[selluloidi]]sta joka on yksi ensimmäisistä muovilaaduista. Selluloidi valmistetaan [[selluloosa]]sta [[nitraus|nitraamalla]] ja se on erittäin tulenarkaa. Paksuja selluloidilevyjä keitetään vesihauteessa, jolloin ne notkistuvat nahkamaisiksi ja ovat helposti muovattavissa soittimen monimutkaisiin muotoihin muottien päällä. Selluloidin kutistuminen ja asettuminen haluttuun muotoon vie aikaa kolmisen kuukautta. Selluloidi on erittäin kestävä materiaali, satakin vuotta vanhoissa soitimissa saattaa olla alkuperäinen pinnoite. Lisäksi sen muovattavuus on omaa luokkaansa, pintavauriot voidaan korjata vaihtamalla vaurioitunut alue ja sillä saadaan aikaan harmonikoille tyypillinen kaunis loimukuviointi. Metalliosien valmistus vaatii useita vaiheita. Metalli pitää sulattaa, ja osat saavat muotonsa erilaisissa muoteissa jäähtyessään. Metalliset kielten vapaalehdykkäosat lämpökäsitellään, jotta ne tulevat joustavammiksi ja lujemmiksi eivätkä murru helposti.<ref name="howmade"/><ref>http://www.vapaalehdykka.net</ref>

[[Tiedosto:Castelfidardo z12.JPG|pienoiskuva|vasen|Harmonikkakäsityöläisen työpöytä 1800-luvulta. Castelfidardon harmonikkamuseo.]]
Kieliä koottaessa vapaalehdykät ruuvataan tai vahataan kielilaattoihin, joissa on kaksi aukkoa. Vapaalehdykkä kiinnitetään aukon molemmille puolille, ja aukko varustetaan nahkaisella tai muovisella venttiilillä. Kielilaatat kiinnitetään edelleen puisiin kielipenkkeihin, jotka asennetaan instrumentin diskantti- ja bassopuolille. Näppäin- ja rekisterimekanismit, joilla ilmankulkua kielipenkkeihin ja kieliin ohjataan, kiinnitetään soittimen tukirakenteisiin.<ref name="howmade"/>

Palkeiden tuotanto on tavallisesti ulkoistettu siihen erikoistuneille valmistajille. Palkeet taivutellaan vahvasta pahvista ja varustetaan kulmistaan nahka- ja metalliosilla. Diskantti- ja bassopuolet kiinnitetään palkeeseen ja tiivistetään yleensä vahalla ilmavuotojen ehkäisemiseksi.<ref name="howmade"/>

Soitinta kokoavat käsityöläiset toimivat koko ajan myös laadunvalvojina. He erottavat yleensä silmämääräisesti työn kuluessa heikkolaatuiset osat. Osia tuottavilla alihankkijoilla on tavallisesti omat laadunvarmistusmenetelmänsä.<ref name="howmade"/>

Tulevaisuudessa odotetaan yhä keveämpiä harmonikkamalleja, joissa soittaja kykenee entistä yksinkertaisemmin jopa itse vaikuttamaan kunkin kielen äänen korkeuteen. Soittimen käsittelyominaisuudet paranevat myös jatkuvasti osien ja tekniikan kehittyessä.<ref name="howmade"/>

=== Harmonikanvalmistajat ===
[[Tiedosto:A convertor free-bass piano-accordion and a Russian bayan.jpg|pienoiskuva|Kaksi melodiabassoharmonikkaa: italialainen ''Victoria'', jossa diskanttipuolella pianokoskettimisto, sekä venäläinen ''Jupiter''-bajan. (A World of Accordions Museumin kokoelma, Superior, Wisconsin, USA.)]]
Harmonikkoja valmistetaan nykyisin eri puolella maailmaa eri muodoissaan useissa kymmenissä harmonikkatehtaissa. Useampia teollisia harmonikanvalmistajia toimii ainakin [[Italia]]ssa, [[Saksa]]ssa, [[Venäjä]]llä, [[Ranska]]ssa ja [[Kiina]]ssa. Näiden Lisäksi soittimia valmistetaan ainakin myös [[Alankomaat|Alankomaissa]], [[Belgia]]ssa, [[Yhdistynyt kuningaskunta|Britanniassa]], [[Irlanti|Irlannissa]], [[Itävalta|Itävallassa]], [[Sveitsi]]ssä ja [[Tšekki|Tšekissä]].<ref name="NewGrove"/><ref name="manuf">{{Verkkoviite| Osoite = http://www.accordionlinks.com/manufacturer.cfm| Nimeke = Manufacturers and Brands| Tekijä = Jeroen Nijhof| Julkaisu = www.accordionlinks.com| Ajankohta = 2007| Viitattu = 22.3.2008| Kieli = {{en}}| arkisto = https://web.archive.org/web/20070526095909/http://www.accordionlinks.com/manufacturer.cfm| arkistoitu = 26.5.2007}}</ref> Myös muissa maissa, kuten Suomessa, on pieniä määriä erityyppisiä harmonikkoja käsityönä valmistavia ja korjaavia käsityöammattilaisia.<ref name="manuf"/> Työvoima- ja materiaalikustannusten kasvu on heikentänyt monen perinteisen harmonikanvalmistajan kannattavuutta ja teollinen harmonikanvalmistus on alkanut keskittyä viime vuosikymmeninä. Huomattavimpana tapahtumana voidaan mainita saksalaisen [[Hohner]]in myynti ulkopuolisille investoijille. Entisen [[Saksan demokraattinen tasavalta|DDR:n]] alueella [[Klingenthal]]issa toiminut Weltmeister yksityistettiin ja tunnetaan nykyisin nimellä Harmona.<ref name="NewGrove"/>

Tärkein harmonikantuotantomaa on yhä Italia ja siellä etenkin [[Castelfidardo]]n kaupunki, jossa toimii kymmenittäin isoja ja pienempiä harmonikkojen ja niiden osien valmistajia, kuten Borsini, Bugari, Castagnari, Excelsior, Menghini, [[Pigini]], Scandalli, Victoria ja Zero Sette. Monet valmistajat tekevät harmonikkoja ja harmonikanosia eri nimillä eri maiden maahantuojien omille tuotemerkeille.<ref name="NewGrove"/> Esimerkiksi Suomessa myytävät ''Lasse Pihlajamaa'' -harmonikat valmistaa Pigini.<ref>{{Verkkoviite| Osoite = http://www.lassepihlajamaa.fi/hanurit/hanurit.html| Nimeke = Lasse Pihlajamaa Special harmonikat| Tekijä = | Julkaisu = www.lassepihlajamaa.fi| Julkaisija = Lasse Pihlajamaa Oy| Viitattu = 22.3.2008| arkisto = https://web.archive.org/web/20080311185757/http://www.lassepihlajamaa.fi/hanurit/hanurit.html| arkistoitu = 11.3.2008}}</ref> [[Yhdysvallat|Yhdysvaltalaisomistuksessa]] olevista nykyisistä ja entisistä harmonikkamerkeistä ainakin Bell, Castiglione, Colombo, Excelsior, Gabanelli, Giulietti, Imperial, Iorio, Kuchar, Lo Duca, Mervar, Modern, Monarch, Nobe, Pancordion, Petosa, Silvertone, Titano, Video ja [[Wurlitzer]] on valmistettu Italiassa. Monet amerikkalaisetkin valmistajat, kuten Christy Hengel, käyttävät italialaisia kielisarjoja.<ref name="NewGrove"/>

Pisimmälle kehitetyiksi länsimaisiksi näppäinharmonikoiksi on mainittu Piginin ''Mythos''- ja ''Super Bayan'' -mallit ja Hohnerin ''Gola''- ja ''Morino''-merkit. Viimeksi mainituista jopa 1950- ja 1960-luvuilla valmistetut soittimet ovat säilyttäneet arvonsa keräilijöiden ja soittajien suosimina. Arvostetuin venäläinen [[bajan-harmonikka]]malli ja -valmistaja lienee [[Jupiter (harmonikka)|Jupiter]], joka on tehnyt viime aikoina myös yhteistyötä Piginin kanssa juuri Mythos-mallin kehittämiseksi.<ref name="NewGrove"/>.

Kiinalaiset ja muut [[Itä-Aasia]]n harmonikanvalmistajat tulivat tunnetuksi 1900-luvun loppupuolella halvoista opiskelijoille suunnatuista harmonikkamalleistaan<ref name="NewGrove"/>. Tuotannon alkuaikoina 1950-luvulla kiinalaisten soitinten laatu oli varsin heikko, mutta alkoi parantua valtion otettua tehtaita valvontaansa. Esimerkiksi valtio-omisteinen Tianjinin harmonikkatehdas alkoi valmistaa melodiabassoharmonikkoja vuodesta 1985 lähtien. Muita harmonikanvalmistajia on sijainnut ainakin [[Chongqing]]issa ja [[Shanghai]]ssa.<ref name=Kwan/>

== Harmonikkayhtyeet ja -kerhot ==
{{Pääartikkeli|[[Harmonikkayhtye]]}}
Sen lisäksi, että harmonikka on soolosoitin, säestävä soitin ja yksi orkesterisoitin muiden joukossa aina tanssimusiikista kamarimusiikkiin, on myös erityisiä harmonikkayhtyeitä tai -orkestereita, joille on sävelletty musiikkia. Harmonikkayhtye voi tarkoittaa pelkästään harmonikoista koostuvaa kokoonpanoa tai kokoonpanoa, jossa on harmonikkojen lisäksi muitakin soittimia tukemassa [[harmonia (musiikki)|harmonia]]a tai rytmiä.<ref name=Shepherd>{{Kirjaviite | Tekijä = John Shepherd| Nimeke =Continuum encyclopedia of popular music of the world, Volume 2, ”Accordion bands” | Vuosi = 2003| Sivu = 3–4| Julkaisupaikka = New York| Julkaisija = Continuum| Tunniste = ISBN 0-8264-6322-3|Viitattu = 11.10.2009| Kieli = {{en}}}}</ref>

Saksalainen harmonikanvalmistaja Hohner sponsoroi yrityksen harmonikoilla soittanutta harmonikkaorkesteria jo 1920-luvulla. Se kiersi esiintymässä ympäri Eurooppaa ja markkinoi samalla yrityksen instrumentteja. Hohner julkaisi myös harmonikkayhtyeille tarkoitettua nuottimateriaalia, mikä vaikutti laajalti monien harrastajayhtyeiden syntyyn. Saksassa [[Kansallissosialismi|natsien]] valta-aika jarrutti harmonikkayhtyeiden kehitystä, koska harmonikkaa ei pidetty kansallissosialistiselle aatteelle sopivana instrumenttina. Harmonikkaorkesteri-ilmiö jatkoi kuitenkin etenemistään etenkin muualla Manner-Euroopassa ja [[Yhdistynyt kuningaskunta|Britanniassa]].<ref name=Shepherd/>

[[Tiedosto:Harmonikka1.jpg|pienoiskuva|[[Salon Seudun Harmonikkakerho]]n Ykkösharmonikat esiintymässä lokakuussa 2008.]]
Harmonikkayhtyetoiminta keskittyy usein harrastusluonteisiin harmonikkakerhoihin, joiden jäsenet kokoontuvat soittamaan motiivinaan innostus harmonikkamusiikkiin sekä rakkaus instrumenttia kohtaan. Harmonikkakerhot voivat soittaa erityyppistä musiikkia, kevyestä klassisesta [[folkmusiikki|folkiin]], ja käyttää erityyppisiä harmonikkojakin. Yhteistä on, että ne eivät kumartele [[sivistyneistö]]n määrittelemiä korkeakulttuurin standardeja vaan organisoivat itse oman musiikillisen yhteisönsä, jonka kilpailuja, konsertteja, kiertueita, uutislehtiä, verkkosivustoja, kansainvälisiä kontakteja jne. pidetään yllä vapaaehtoisvoimin.<ref name=Shepherd/>

Harrastajakerhojen ohella historia tuntee myös ammattimaisia harmonikkayhtyeitä etenkin 1930- ja 1940-lukujen Britanniassa, joiden ohjelmisto koostui enimmäkseen tanssimusiikista ja ikivihreistä. Ammattimaisia harmonikkaorkestereita oli jo myös Saksassa ennen kansallissosialismin aikaa.<ref name=Shepherd/>

Erityinen [[politiikka|poliittisen toiminnan]] ympärille kehittynyt harmonikkayhtyeen muoto on [[Pohjois-Irlanti|Pohjois-Irlannin]] protestanttien keskuudessa esiintynyt marssiva, jopa 30-henkinen harmonikkakulkue. Harmonikkakulkueet marssivat kaduilla esittäen kansallismielisiä lauluja ja hymnejä poliittisen kannan ilmaisemiseksi. Irlannissa puolestaan on esiintynyt vastaavia kansanmusiikkiyhtyekulkueita ilman erityistä poliittista sanomaakin.<ref name=Shepherd/> Harmonikkayhtyeitä on käytetty poliittisen viestinnän välineenä muuallakin, esimerkiksi 1960-luvun [[kommunismi|kommunistisessa]] Kiinassa<ref name=Kwan/>. [[Uskonto|Uskonnollisen]] sanoman levittäjänä eräs tunnetuimmista harmonikkayhtyemuodoista on [[Pelastusarmeija]]n etenkin Britanniassa 1930-luvulta lähtien paljon käyttämä concertinayhtye.<ref>{{Verkkoviite | Osoite =http://www.ksanti.net/free-reed/essays/salvationarmy.html| Nimeke = Salvation Accordion Army| Tekijä =James P. O'Brien, Henry Doktorskin kommentti| Tiedostomuoto = | Selite = | Julkaisu = The Free-Reed Journal| Ajankohta = | Julkaisupaikka = | Julkaisija = The Classical Free-Reed Inc.| Viitattu = 12.10.2009| Kieli = {{en}}}}</ref>

[[Suomen harmonikkaliitto]]on kuuluu noin sata alueellista harmonikkakerhoa ja -yhdistystä (2009).<ref name=shl/>

{{ääninäytelaatikko
| otsikko = Ääninäyte
| tiedosto =Kwintet.ogg
| nimi =Osa ''Figaron häiden'' alkusoitosta harmonikkaorkesterin soittamana.
| kuvaus =Puolalainen harmonikkayhtye ''Warsaw Accordion Quintet'' esittää osan [[W.A. Mozart]]in ''[[Figaron häät|Figaron häiden]] alkusoitosta.''
}}

==Lähteet==
{{Viitteet|sarakkeet}}

== Aiheesta muualla ==
{{Commons|Accordion|harmonikka}}
* [http://www.harmonikkaliitto.net/ Suomen Harmonikkaliitto]
* [http://www.vapaalehdykka.net/ Vapaalehdykka.net – suomalainen harmonikan historiaan ja tekniikkaan erikoistunut sivusto]
* [http://www.accordions.com/cia/ Confédération Internationale des Accordéonistes]
* [https://accordionchords.com/ AccordionChords.com - Stradella Bass System & Piano Accordion Chord Charts]
{{Auktoriteettitunnisteet}}
[[Luokka:Harmonikka|*]]
[[Luokka:Seulonnan keskeiset artikkelit]]
Tällä sivulla käytetyt mallineet:
Malline:!- (näytä wikiteksti) (osittain suojattu)
Malline:Aihealue/luokitus (muokkaa)
Malline:Aihealue/reunus (muokkaa)
Malline:Aihealue/taustaväri (muokkaa)
Malline:Aihealue/tekstinväri (muokkaa)
Malline:Auktoriteettitunnisteet (näytä wikiteksti) (osittain suojattu)
Malline:Commons (muokkaa)
Malline:En (näytä wikiteksti) (osittain suojattu)
Malline:Hlist/styles.css (muokkaa)
Malline:Katso myös (muokkaa)
Malline:Kielisymboli (näytä wikiteksti) (osittain suojattu)
Malline:Kirjaviite (näytä wikiteksti) (osittain suojattu)
Malline:Lehtiviite (näytä wikiteksti) (osittain suojattu)
Malline:Nimiavaruus (näytä wikiteksti) (osittain suojattu)
Malline:No (muokkaa)
Malline:Ns (muokkaa)
Malline:Pääartikkeli (muokkaa)
Malline:Side box (muokkaa)
Malline:Sister project (muokkaa)
Malline:Soitin (muokkaa)
Malline:Suositeltu (näytä wikiteksti) (osittain suojattu)
Malline:Sv (muokkaa)
Malline:Tietolaatikko (näytä wikiteksti) (osittain suojattu)
Malline:Tietolaatikko/kuva (muokkaa)
Malline:Tietolaatikko/otsikko (muokkaa)
Malline:Tietolaatikko/tietorivi (näytä wikiteksti) (autoreviewer protected)
Malline:Tooltip (muokkaa)
Malline:Vanhentunut linkki (näytä wikiteksti) (osittain suojattu)
Malline:Verkkoviite (näytä wikiteksti) (osittain suojattu)
Malline:Viitteet (näytä wikiteksti) (osittain suojattu)
Malline:Wikidata (muokkaa)
Malline:Wikidata-fr (muokkaa)
Malline:Yksinkertainen tietolaatikko (muokkaa)
Malline:Yksinkertainen tietolaatikko/rivi (muokkaa)
Malline:Ääninäytelaatikko (muokkaa)
Moduuli:Authority control (näytä wikiteksti) (osittain suojattu)
Moduuli:Authority control/auxiliary (näytä wikiteksti) (osittain suojattu)
Moduuli:Authority control/config (näytä wikiteksti) (osittain suojattu)
Moduuli:Check for unknown parameters (näytä wikiteksti) (osittain suojattu)
Moduuli:EditAtWikidata (näytä wikiteksti) (osittain suojattu)
Moduuli:Fr:Interface Wikidata (muokkaa)
Moduuli:Fr:Utilitaire Wikidata (muokkaa)
Moduuli:Fr:Wikidata (muokkaa)
Moduuli:Fr:Wikidata/Analyse transitive (muokkaa)
Moduuli:Fr:Wikidata/Formatage entité (muokkaa)
Moduuli:Fr:Wikidata/I18n (muokkaa)
Moduuli:Fr:Wikidata/Outils (muokkaa)
Moduuli:Kirjaviite (näytä wikiteksti) (osittain suojattu)
Moduuli:Kuuntele (muokkaa)
Moduuli:Laatukuvake (muokkaa)
Moduuli:Lehtiviite (näytä wikiteksti) (osittain suojattu)
Moduuli:Navbox (näytä wikiteksti) (osittain suojattu)
Moduuli:Navbox/configuration (muokkaa)
Moduuli:Navbox/styles.css (muokkaa)
Moduuli:Side box (muokkaa)
Moduuli:Side box/styles.css (muokkaa)
Moduuli:String (näytä wikiteksti) (osittain suojattu)
Moduuli:TableTools (näytä wikiteksti) (osittain suojattu)
Moduuli:Testaus (muokkaa)
Moduuli:Tietolaatikko (muokkaa)
Moduuli:Verkkoviite (näytä wikiteksti) (osittain suojattu)
Moduuli:Yesno (muokkaa)
Palaa sivulle Harmonikka.
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/wiki/Harmonikka”